Elettiin sitä ennenkin

Maitokuski muistelee

Anneli Laine (puhtaaksikirjoittaja):

Kolmekymmenluvun kyläkuvaan kuului myös maitokuski. Hevosvetoinen. Useita kuskeja, kukin lähtien omalta kulmakunnaltaan. Tiet olivat vielä huonoja, eikä talviaukipitoa ollut. Monikin kuski joutui ostamaan käytetyn hevosen, kun ei uuteen ollut varaa. Niiden kunto oli sen mukainen. Matkaa siitä kertyi, kun oli kierreltävä vähän siellä päin, missä maidon lähettäjät asuivat.

Ajoin kerran kuusi vuotta yhtä reittiä. Matkaa tuli 17 km yhteen suuntaan. Kai siinä jotain lähtöaikaakin oli suunniteltu, mutta huonoilla keleillä yritettiin lähteä aikaisemmin. Oli siinä monta vihaista maidonlähettäjää tienvieressä, kun maito ei kerinnyt jäähtymään. Kun meijerille pääsi, siellä kiukkuinen isännöitsijä raivosi, kun koneet kävi tyhjää.

Erinäisiä asioita piti myös toimittaa. Pyydettiin tuomaan voita tai kirnupiimää, toisille tiliä vastaan, toisille rahalla. Joku pyysi käymään nimismiehellä tai postissa. Kaikki nämä oli suullisen puheen varassa. Kirjoitustaito oli tosin jo keksitty, mutta sitä ei käytetty näin pieniin asioihin. Vasta myöhemmin tuli tavaksi panna tilauslappu maitokannun kanteen. Oli kymmenenkin ihmisen asiat muistin varassa, eikä unohtamista juuri ymmärretty.

Luulen, etten sen kuuden vuoden aikana unohtanut minkään tuomista, mutta kerran toin Sahan Faarille kaksi kiloa voita, kun hän yhtä pyysi.

Kuorittu maito palautettiin veloituksetta ja siitä oli puute. Maidonlähettäjät olivat tyytymättömiä ja se tyytymättömyys usein kaadettiin kuskin niskaan.

Kerrankin eräs lahjakas vaikuttaja, oikea naapurien mieliharmi, nuhteli, välillä vähän veti henkeä ja jatkoi taas. Annoin tulla, mitä annettiin, kun ei maidon jakelu kuskille kuulunut. Oli emäntä myöhemmin valittanut: ”kun ei eres suutu, vaikka hän vähän sanoi”.

Maitotili maksettiin aina 20. päivä. Tilipussien kuljetus kuului kuskin tehtäviin. Koko kuskipiirin kuukausitili vastasi vähäisen torpan hintaa. Vaikka niinä suuren pulan vuosina tiellä liikkui laumoittain kulkumiehiä, ei ajateltu tiettynä päivänä rahan kuljetukseen liittyvän mitään riskiä. Nämä kulkijat olivat kesyjä ihmisiä, jotain he pyysivät, mutta eivät koskaan vaatineet.

Tilipäivinä usein käskettiin kuski kahville ja kun sen teki moni samana päivänä, oli siinäkin kestämistä.

Kerrankin eräällä emännällä oli jotain kiirettä ja käski isännän kaataa kuskille kahvia. Pöydän päällä riippui öljylamppu juuri sopivasti kuppien kohdalla ja peltinen öljysäiliö oli sopivasti ruostunut. Join yhden kupillisen sitäkin, mutta kun toista vaadittiin juomaan, sanoin, että kahvi ja öljy pitäisi tarjota erikseen, että saisi itse sekoittaa. Mitä isäntä sanoi, jätän kertomatta.

Vuoden 1935 alussa tuli alalle ensimmäinen kuorma-auto, mutta se onkin jo eri juttu.

Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Adam Lehtimäki, vuonna 1979 ja se on julkaistu Sanokaas mun sanonee-näytelmän käsiohjelmassa. 

Maitokuski muistelee

Erkki Härkälä maitokuskina Härkälän pihassa. Maitokannut ovat hevosen vetämillä rattailla. Kuvan kuvausaika on 60-luku. Kuva: Köyliön kuva-arkisto.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Annelin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.

2 kommenttia

  1. Tuula Henttonen 3.6.2019 klo 17:04

    Tämä oli hyvä muistelus. Veljenikin ajoi maitoja Illon meijerille vuosikymmenet sitten täällä Tyrväällä.

    • Sanna 3.6.2019 klo 18:24

      Hei Tuula. Kiitos kommentista. Totta on, että tuohon aikaan lapsetkin tiesivät mistä maito oikeasti tulee.

Kirjoita kommentti