Puhdas hanki herättää vanhoja muistoja

Veikko Salo (Eskonkallion mäkiveteraani):

Nappulahiihdot ja ylpeyttä aiheuttanut numerolappu rinnassa. Kuvassa Lepistön Erkki ja Kalmeenojan Terttu. Kuva: Köyliön valokuva-arkisto.

Tuli taas vanhanaikainen talvi ja siitä tuli mieleen noita vanhoja juttuja. Tuiskulan Kouluun mentiin suksilla, oli sitten matka lyhyt tai pitkä. Hiihtokilpailuissa pärjäsivät Kalmeenkulmilta tulevat ja ennen kaikkea Neittamon flikat. Latuja raivattiin ja avattiin ympäri kylää. Tuiskulan latuverkko oli monipuolinen ja osin vaativakin. Tuiskulan Pyry isännöi hiihtokilpailuja kolmen pitäjän alueelta, ja useat hiihtäjät saivat edustaa kylää maakuntatasollakin. Isoissa kisoissa latujen mittauskin oli jo tarkempaa.

Mittamiehet

Tähän liittyen muistuu mieleen yksi mittausurakka, jonka saimme porukalla Kaartisen Jaakko, Santamäen Eero ja allekirjoittanut. Työnantajaa edusti Norlundin Tuovi komentopaikkanaan Köyliön Osuuskauppa. Mittaus tehtiin määrämittanarulla (20 m), jonka päissä oli merkkaus kepit. Jokainen mittaus kirjattiin tukkimiehen kirjapidolla ylös. Tuo mitattu urakka oli tuo kuuluisa Kulmamäen latu, jonka tarkkaa mittaa en muista, mutta viidestä kilometristä silloin puhuttiin. Mittausdokumentit mentiin luovuttamaan kauppaan Tuoville. Parasta meille pojille oli tuo ennalta sovittu palkkio tehdystä työstä, kaupan kyynärämitta hampparimakkaraa mieheen. Ei ihan kerralla syöty, vaikka nälkä olikin. Koulun ulkorakennuksen pääty oli suksia täynnä ja joka välitunti kierrettiin ns. välituntilatua jopa useaan kertaan. Sääliksi käy nykyajan koululaisia tuon liikunnan kannalta.

Tuiskulan koulun hiihtokilpailu. Lähettäjänä Eino Lepistö. Vasemmalla kuvassa Jaakko Ojala. Kuva: Köyliön valokuva-arkisto.

Ei Lahden veroinen mäki, mutta…

Kalevi Salmi laskee suksillaan mäkeä Tuiskulan Eskonkalliolla. Kuva: Köyliön valokuva-arkisto.

Kylässä oli ja oli ollut nuoria ja vähän varttuneempia miehiä, joilla oli harrastusta noihin sen ajan talviharrastuksiin. Eskonkalliolle rakennettiin puusta meidän mittapuumme mukaan iso ylämäki. Pallivainiin kohdalla vanha joentörmä toimi alarinteenä. Minulta kokematta jäänyt Kusiaismäen hyppyri oli jo lahonnut, mutta mäen entinen veteraani, Pyysalon Urho, tuli kerran meille näyttämään hyppäämisen mallia. Vauhtimäki meni tyylikkäästi hyppyrin nokalle asti ja ilmalento mäelle oli ennätyspitkä, mutta päätyi montun pohjalle ja sitä kautta kaatumiseen. Virallista mittausta ei tehty.

Tuiskulan koululaiset laskettelevat suksilla Eskonkalliolla. Kuva: Köyliön valokuva-arkisto.

Jääurheilua

Hiihto pysyi kylässä virkeänä niin kauan kuin luntakin riitti. Vähitellen latujen raivaajatkin vähenivät ja ladut lyhenivät. Kyläyhteisöön tuli jossakin vaiheessa jääkiekko, joka harrastuksena otti taas suuren roolin. Itse kuulun siihen joukkoon, joille sovitettiin ”nurmeksia” hiihtomonojen alle. Vielä sitäkin ennen oli viilasta tehty terä koivusta tehdyn luistimen alla, joka nahkaremmeillä yritettiin saada pysymään monon alla… ei oikein sytyttänyt. 40- ja 50-lukujen taitteen tienoilla kylän poikien jalkoihin alkoi ilmestyä hokkareita. Taas oli uusi harrastus valmis liikuttamaan kylän poikia. Tuolla joenmutkien niemissä olivat jääareenat melkein valmiina. Jääpallo oli nyt se sen ajan hittipeli. Samalla areenalla Pyysalon Terttu pyöri piruetteja kaunoluistimillaan.

Sitten kerran tuonne niemeen ilmestyi siellä vähemmän näkynyt Salmin Aimo mukanaan jääkiekko. Aimo oli vallankumouksellinen. Siitä kiekosta alkoi taas uusi aika, joka jatkuu yhä; kiekko paukkuu kaukalon laitoihin edelleen. Nyt jo jäähdyttelevä ikäluokka pitää huolta, että jäätä on. Kunta vähemmän ehtii ajatella ”syrjäkulmien” tarpeita. Tuiskulassa on aina ollut se isien ja äitien joukko, jolla on riittänyt voimaa ja harrastusta lasten harrastusten turvaamiseen. Oma apu paras apu.

Hiihtoladut

Lumitalvien hiipuessa isojen latukoneiden tekemät hiihtoväylät ympäristön hiihtokeskuksissa hiljensivät Tuiskulan hiihtokeskuksen. Erkki Härkälän yhden miehen latupartio varusteinaan vanerinen lumilapio ja kirves tuotti vuodesta toiseen hiihdettäviä latuja ilman suurempaa numeroa. Ladun varrelle ilmestyi lappuja, joissa oli tunnelmarunoja hiihtäjien mieltä ylentämään, asialla ymmärtääkseni Härkälän Paula. Ikää kertyi Erkille, mutta sinnikkäästi viimeiset ladut syntyivät heidän talonsa lähipellolle omaksi ja Paulan hiihdeltäväksi.

Nyt on tullut mieleen, voisiko tuohon peltoaukeille saada jonkinlaisen latuverkon ennen kuin tämäkin talvi taas häipyy. Härkälän Puutarhan valot antaisivat upeat puitteet esim. iltahiihtoja varten. Latukonetta vain tarvittaisiin. Voitaisiin hiihtää Erkin ja kumppaneiden muistoksi. Heidän tekemiään latuja on hiihtänyt moni.

JK. Pulkkamäki on nyt tampattuna Härkälän Antin toimesta Kolisojan viereen ja Kimpan Harrilla on latukone tilattuna. Tavoitteena on saada latuverkosto kuntoon lasten hiihtolomaviikolle.

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Veikon kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.