Skip to content
Elettiin sitä ennenkin

Sadonkorjuun tuoksuja

Sanni Kallio:

Käännyn tieltä 12 Linjatielle. Viimeistään tässä kohtaa unohduksiin jää hektinen kaupunkielämä. Kaikki melu ja hälinä, joka tarttuu mieleen ja hermostoon, kolisevat raitiovaunut, viuhuvat sateenvarjot, katuun kopisevat korot ja lenkkarit, lehtiä myyvät romanit, humalassa hoippuvat kadunmiehet, liikennevalojen torvensoittajat, paikasta toiseen meneminen, huoli siitä, onko tarpeeksi ja riittääkö se, jos vain olen ja menen näin.

Laitan kellon pois, aika saa jäädä Ehtamon risteykseen.

Kaarran tuttuun pihaan, sammutan auton, avaan oven. Tuoksu huumaa joka kerta, nyt se on omenaa ja lahoavia vaahteranlehtiä. Aistikokemus on yhtä voimakas kuin esimerkiksi Intiaan tullessa, kun kävelee ilmastoidun, kulttuurineutraalimman lentokentän ovista ulos ensi kertaa, ja kasvoille pölähtää myskiä, jasmiinia, pölyä. Täällä se muuttuu vuodenaikojen mukana, mutta on aina se, tunnistettava Tuiskulan tuoksu.

Saman tien saa vaihtaa kumppareihin ja painua korien kanssa alatuvan puutarhaan. Auton takapenkki täyttyy kurpitsasta, lehtikaalista, pavuista, punajuurista..
Keittiössä tuoksu on yhä huumaavampi. Simpukkakeittoa ja rapuja, niin kuin joka syksy tähän aikaan. Illallispöydässä lauletaan siskon kanssa ensin koko Rölli ja Metsänhenki läpi, sen jälkeen muut näytelmät. Muu perhe vaikuttaa kärsivältä, mutta ne on vaan niin harjaantuneita näyttelijöitä.

Monesti maailmalla on kysytty, mistä tulen. Mitä kauempana on käynyt, sen ylpeämmin siitä kertoo. Olen Tuiskulasta, sanon mielelläni, vaikken totta puhuen ihan ole. Mutta itse me kerromme oman tarinamme, ja minä ajattelen mieluiten olevani Tuiskulasta. Autan heitä tavaamaan Tuiskula, ja kerron, mitä tuisku tarkoittaa. Sitä saakin kuvailla jollekulle, joka ei koskaan ole nähnyt lunta.

Se on sellainen taianomainen pieni kylä Suomessa, Pohjois-Euroopassa. Siellä on peltoja ja metsää, suuria puutarhoja ja suuria, punaisia, lämpimiä taloja.

Kerron teatterista. Miten paikalliset tekevät puolikkaan vuoden työtä historiallisten tarinoiden parissa ja niitä sitten kesällä tullaan katsomaan joka puolelta. Kerrataan miten tähän on tultu, vedellään suurin kaarin sukupolvien yli linjoja ja näytetään, että ihmisen ilot, surut, elämän toiveet muuttuvat ajankulun myötä, mutta vain vähän. Yleisö syö väliajalla munkkia ja juo kahvia ja lopputaputusten jälkeen pyyhkii raavaskin mies silmäkulmat ennen kuin katsoo muihin.

Kerron Seuratalosta, joka kokoaa yhteen kyläläiset, lapsuuteni kuusijuhlista, laulamisesta ja näytelmistä. Kerron isoista pihoista ja puutarhoista. Kerron joesta, jota voi kanootilla meloa edestakaisin pihojen ohi, kurkistaa Inkun kukkaloistoa, käydä katsomassa hevosia, lehmiä, lintuja ja peuroja, joskus menneinä vuosina vielä saattoi kuulemma nähdä valkohiuksisen naisen keittelemässä villoja tai silkkejä suurissa padoissa sienten kanssa, värjäämässä.

Siellä olen kasvanut. Saanut tehdä. Saanut oppia tekemään itse, ja tekemään hyvin sen minkä teen. Se on eittämättä suurin ja tärkein oppi Tuiskulasta. Se, mikä tehdään, tehdään sitoutuen, huolellisesti ja sydämellä. Ei mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta nautitaan tekemisestä. Nautitaan nimenomaan siitä, miten hyvin on tehty, siitä, miten työn tulokset puhuvat tekijän hymyillessä hiljaa.

Tuiskulasta huokuu harvinainen elämää arvostava luovuus. Sen ymmärtäminen, että me tehdään tämä maailma itse, luodaan omaa ympäristöämme. Tuiskulankaltaisen paratiisin säilyminen niin hedelmällisenä ja elävänä on taianomaista, se on ihme. Ja sen todella tuntee, kun on ollut pitkään poissa.

Sunnuntaina ei malttaisi lähteä, mutta työt kutsuu kaupungissa. Ehkä jonain päivänä jäänkin. Aika näyttää, sanotaan. Ehtamon risteyksessä mietin, jos kuitenkin antaisin sen jäädä siihen.

Syksyn satoa Tuiskulassa

Kaupunkilaistuneelle on jo pieni ihme, että ruokaa saa kerätä omalta pihalta. Kuvassa Sanni Kallio ja Pentti Laine. Kuvaaja: Anneli Laine.

Juttusarjassa tuiskulalaisena itseään edelleen pitävä, joogaopettajaksi muotoutunut Sanni Kallio palailee välkkyviin lapsuuden muistoihin, pohdiskelee elämänarvoja, katselee maailmaa milloin mistäkin.

Sanni on tulossa Tuiskulan seuratalolle joogakurssia pitämään syksyllä sekä keväällä – saapa mahtavan tekosyyn viettää enemmän aikaa siellä!

__________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Sannin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Scroll To Top