Elettiin sitä ennenkin

Sepän pappa, s. 1858

Anneli Laine (puhtaaksikirjoittaja):

Seppä Frans Johannes Bärling (1858-1940)

Seppä Frans Johannes Bärling (1858-1940) omassa pajassaan piippu suupielessä. Kuva Köyliön valokuvat -arkisto.

Frans Juho Bärling oli Tuiskulan taitava ja kuuluisa seppä. Ammatti oli isien perintöä. Juho on itse kertonut, kuinka hän 11-vuotiaasta alkaen oli isälle pärevalun näyttäjänä ja palkeita painamassa. Ensimmäisiä ammattitöitä oli naulojen takominen. Vähitellen taito karttui ja työt muuttuivat vaativammiksi. Lukemattomat pienet ja suuret työ- ja tarvekalut: kuokat, lapiot, lukot ja saranat, elukkain kahleet ja kuolaimet, vieläpä kahvimyllyt ja prännärit syntyivät takojan käsissä. ”Kaikki pellonpyyrykset missä rautaa tarvittiin, tehtiin pajassa”, kertoo seppämestari. Viikatteet kävivät Turun markkinoilla hyvin kaupaksi. Myllynrautoja tilattiin Pyhämaahan saakka.

Juho Bärling muistetaan Tuiskulassa hyväluontoisena Sepän pappana. Hän oli ystävällinen myös lapsille. (Lisäys: myös eläimille. Pappa odotteli silakka-autoa ja niin myös Rintalan Matti, komea kolli. Kun silakka-auto tuli ja kuski potkaisi kissan tiehensä, pappakin lähti, kun ”asiakkait noin huanost kohrellaa”).

Hän teki kylän pojille puukkoja ”sen helvomman räkninkin jälkeen”. Hänen luonnettaan kuvaa se, miten hän poikia komensi: ”Ei saa pojat paiskii kivvii kaivoo. Kyl hiukka saa, muttei paljo”.

Sepän pappa oli kolme kertaa naimisissa ja kolme kertaa hän jäi leskeksi. Ammattinsa hän jätti perinnöksi jälkeläisille ja se jatkuu edelleen neljännessä polvessa.

Aina kun seppä Bärlingistä puhutaan, mainitaan myös Torpparimuseo. Sen perustajana hän on saanut laajaakin julkisuutta. Hänestä on kirjoitettu mm:

”F.J. Bärlingillä oli varsinaisen ammattinsa yli kantava silmä, joka näki niin menneisyyden kuin nousevan tulevaisuudenkin harvinaisen selkeästi.” Ei ole ihme, että Ilmiin paruunikin löysi tällaisen laajakatseisen kansanmiehen. Ja olihan heillä yhteinen harrastus, vanhojen esineiden kerääminen. Jo sata vuotta sitten Sepän pappa alkoi panna korjuun käytöstä poistettuja tavaroita. Vuosikymmenten aikana niistä kertyi laaja kokoelma, joka siirrettiin 1934 perustetun Köyliön Museoyhdistyksen hankimaan luhtirakennukseen. Vieläkin ne muodostavat torpparimuseon perusesineistön. Museon pajan pappa sisusti isoisänsä pajan kaltaiseksi. Se olikin hänen viimeisiä töitään. Vuonna 1940 Sepän pappan elämä päättyi.

Sakari Pälsi kirjoittaa muistosanoissaan: ”-Hänellä, jos kellään, oli kyky saada vanhat kapineet puhumaan, nostaa niitten aikainen elämä näkyviin, kirkastaa se vieraalle tajuttavaksi. F.J. Bärlingin perintöä on edelleen vaalittava. -”

Sitä olemme koettaneet tehdä esittämällä perinnenäytelmiä hänen museonsa pihapiirissä.

”Eemeli, Ilmiin paruuni” – näytelmän käsiohjelmasta (1998, 1999) Teksti: Paula Härkälä

Seppä Frans Johannes Bärling (1858-1940)

Seppä Bärling perustamansa Tuiskulan torpparimuseon pihapiirissä vuonna 1937. Kuva Köyliön valokuvat -arkisto.

Sakari Pälsi (1882–1965) oli suomalainen arkeologi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä, kirjailija ja valokuvaaja. Pälsi oli koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän työskenteli Suomen kansallismuseossa, jossa yleni lopulta esihistoriallisen osaston johtajaksi.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Annelin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.

Kirjoita kommentti