Kaikki tiet johtavat Köyliöön, osa 1

Kalevi Salmi:

Pyhiinvaellus oli keskiajalla varhaista massaturismia

”Suosittujen reittien solmukohdissa olevat kaupungit kukoistivat pyhiinvaelluksen ansioista. Niissä myytiin majoitusta, ruokaa – ja pyhiinvaellusmerkkejä”

Tuomas Heikkilä määrittelee kirjassaan pyhiinvaelluksen (lat. peregrinatio) ”Pyhään kohteeseen tehtävä hengellinen vaellus, jonka aikana yksilö nauttii kirkon suojelusta. Kohteina esim. Jerusalem, Rooma, Santiago de Compostela, Raamatun tapahtumiin liittyvät paikat, yksittäisten pyhimysten pyhäinjäännökset, ihmeiden tapahtumapaikat. Pyhiinvaellus saattoi olla myös rangaistus ja/tai osa katumusharjoituksia”

Pyhiinvaellukset suuntautuivat aluksi paikkoihin, jotka olivat yhteydessä Jeesuksen syntymään ja ristiinnaulitsemiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi Beetlehem, Nasaret sekä erityisesti Pyhän haudan kirkko. Vielä nykyäänkin on Jerusalem tärkein yleiskristillinen pyhiinvaelluskohde ja siellä käy vuosittain yli 2 miljoonaa vierailijaa.

Keskiajalla oli monia eri motivaatioita lähteä pyhiinvaellukselle: toiset saattoivat lähteä rukoilemaan, toiset kiittämään onnesta, mutta usein lähdettiin tekemään katumusharjoituksia, joiden avulla uskottiin vapauduttavan synnistä. Seurakunnan pappikin saattoi määrätä synnintekijöille katumusharjoituksena pyhiinvaellusmatkan. Tiettynä aikakautena levisi jopa käytäntö lähettää joku toinen, esimerkiksi palvelija, suorittamaan pyhiinvaellus toisen henkilön puolesta.

Perillä pyhiinvaelluskohteessa hakeuduttiin kirkon alttarille, sytytettiin kynttilä ja rukoiltiin sielun pelastusta tai apua johonkin ongelmaan. Mitä lähemmäs pyhimyksen hautaa tai reliikkiä (jäänteitä) päästiin, sitä suuremman niiden parantavan voiman ajateltiin olevan. Reliikkien uskottiin olevan ihmeitä tekeviä ja kaikkein voimakkaimpia olivat Jeesuksen, Marian ja apostolien reliikit. Mikäli ongelmiin saatiin apua, pyhiinvaeltaja toi pyhimyksen haudalle votiivilahjan. Lahja saattoi olla myös lupaus palveluksesta kirkolle tai luostarille.

Matkan päätteeksi pyhiinvaeltaja osti itselleen vaatteisiin kiinnitettävän pyhiinvaellusmerkin ja jokaisella kohteella oli oma merkkinsä. Mikäli pyhiinvaellus oli suoritettu rangaistukseksi, pyhiinvaeltaja sai käynnistään todistuksen. Jo keskiajalla suurissa pyhiinvaelluskohteissa myytiin postikortteja ja erilaisia matkamuistoja. Suosittuja tuliaisia olivat esimerkiksi ampullit, jotka sisälsivät mm. lamppuöljyä, kynttilävahaa tai vettä. Nämä aineet olivat olleet jollakin lailla tekemisissä pyhimysten kanssa.
Ostamallaan pyhiinvaellusmerkillä vaeltaja tietenkin myös koskettaa pyhimyksen hautaa tai reliikkiä, sillä ”kosketus pyhään lisäsi tuliaisen voimaa”.

Esim. Pyhää Jaakkoa symboloivat, simpukan malliset pyhiinvaellusmerkit eivät olleet kovin kalliita ja niitä saatettiin jo 1500-luvun Euroopassa myydä pyhimysjuhlien yhteydessä satoja tuhansia kappaleita. Aidot olivat Atlantilta, mutta halpamalleja, jotka olivat Välimerestä pyydettyjä kampasimpukoita, sai ostaa pienemmällä rahalla ollen siis ikään kuin tarjoustuotteita. Välimeren kauppiaat keräsivät tällä tavalla osansa keskiajan turistivirtojen rahoista.

Miten pyhiinvaeltaja varustautui matkaan?

”Tekemällä testamentin” Moni ei selvinnyt hengissä kotiin.

Pyhiinvaellukselle lähtijä on saattanut suunnitella matkaansa jopa vuosia, mutta tavaroiden pakkaaminen kävi nopeasti. Mukaan otettiin lähinnä juomaleili ja ruokaa seuraavan etappiin pääsemiseksi. Suurin osa lähtijöistä otti mukaansa kaikki omistamansa vaatteet, joita monella olikin vain yksi vaatekerta. Matkaa tehtiin usein avojaloin, sillä nahkakengät olivat kalliit ja hiekkatiet olisivat kuluttaneet ne nopeasti puhki. Päähän pyhiinvaeltaja laittoi lierihatun, harteilleen villaisen viitan. Käteensä vaeltaja otti sauvan. Se oli monikäyttöinen apuväline tien päällä. Tällä tavoin pukeutunut hahmo tunnistettiin kaikkialla Euroopassa pyhiinvaeltajaksi.

Pyhiinvaeltajat tarvitsivat mukaansa suojeluskirjeen. Kirje osoitti, että vaeltaja oli oikealla asialla, sillä maanteillä liikkui myös varkaita ja ryöstäjiä pyhiinvaeltajan asussa. Suojeluskirje antoi sekä kirkollisen että maallisen oikeuden erityissuojeluun. Ilman kirjettä vale- pyhiinvaeltajaksi epäilty voitiin karkottaa. Joka tapauksessa pyhiinvaeltajat olivat houkuttelevia ryöstökohteita. Suojautuakseen ryöstöltä matkarahat ommeltiin viitan päärmeisiin.

Pyhiinvaelluskausi alkoi keväällä kelirikon jälkeen. Turusta Tukholmaan seilaavien koggien eli hansa-alusten kyytiin pääsi pienellä rahalla. Tosin makuupaikaksi sai kelvata ruuman pohja.

Pyhiinvaeltamisen perinne on rikkoutumaton

Ortodoksisessa ja katolisessa kulttuurissa pyhiinvaeltaminen on rikkoutumaton perinne aina kristinuskon alkuvuosilta.

Nykyään kuitenkin myös protestanttiset kristityt ovat löytämässä uudelleen tämän tradition. Suomessakin on noussut laaja mielenkiinto kulkea apostoli Jaakobin muistopaikalle vievän historiallisen Pyhän Jaakobin tien loppuosan eli Camino Santiago de Compostelaan Luoteis-Espanjaan. Jo keskiajalla tänne vaelsi vuosittain jopa puoli miljoonaa vierailijaa ja nykyään pyhiinvaeltajien lukumäärä on noin 1,5 miljoonaa.

Nykyisin pyhiinvaellukselle lähtijöistä osa on syvästi uskonnollisia, ja he lähtevät kokemaan pyhää kuten keskiajallakin. Nykyään lähtemiselle on monia muitakin syitä: Keino ”etsiä itseään”, olla hetken rauhassa itsensä kanssa. Monille se voi olla aika uskonnotonkin asia, mutta silti siihen sisältyy useimmiten myös jossain määrin herkistymistä ja irtiottoa arjesta. Ehkä myös olemista suoraan yhteydessä siihen Jumalaan, jollaisena hänet tuntee tai haluaa nähdä.

Pyhiinvaellusmatka on keskiajallakin voitu tehdä kävelyn lisäksi hevoskärryillä tai reellä tai vaikkapa laivalla. Nykyään vaihtoehtoisia kulkuneuvoja on enemmän ja kaikki ovat sallittuja. Vaellukseen liitetään mielikuva matkan taittamisesta kävellen, mutta esim. pyörä on nykyään useasti käytössä. Monelle matka Santiago de Compostelaan on pääasiassa urheilusuoritus.

Pyhän Henrikin pyhiinvaellus

Piispa Henrik oli koko Suomen katolisen keskiajan ainoa paikallinen pyhimys. Evankelisluterilainen kirkko hylkäsi ajatuksen pyhien henkilöiden reliikkien ja pyhien paikkojen parantavasta voimasta, jolloin myös pyhiinvaellusten pohja mureni. Vaikka kirjallisia dokumentteja onkin vajavaisesti, tiedetään Katolisen kirkon melko säännöllisesti noista ajoista lähtien vaeltaneen Messuun Köyliön Kirkkokarille kunnioittamaan Henrik- pyhimystä ja koko Suomen suojelijaa.

Pyhän Henrikin tie, Turusta Nousiaisten kautta Köyliöön ja osittain Kokemäellekin, on pyhiinvaeltajien kautta aikojen käyttämä tie. Osittain se käyttää vanhoja, valmiita tielinjoja, mutta erämaiden halki kulkevat osuudet ovat todennäköisesti syntyneet pyhiinvaeltajien tarpeisiin.

Väinö Nummisto ja Pyhiinvaellus Köyliöön

Köyliön kunnantalolla pidettiin 14.3.1975 neuvottelutilaisuus, joka johti Pyhän Henrikin tien kartoittamista valmistelevan toimikunnan perustamiseen. Väinö Nummisto valittiin toimikunnan puheenjohtajaksi.

Turun kaupungin 750-vuotisjuhlien yhteydessä vietettiin 31. valtakunnallisia kotiseutupäiviä. Pyhän Henrikin tien virallisia avajaisia vietettiin päivien pääjuhlan 30.6.1979 aamuna.

Pyhän Henrikin tietoimikunnan jäsenet perustivat 4.10.1999 Pyhän Henrikin Pyhiinvaellus yhdistys r.y.: n. Oli käynyt selväksi, ettei rekisteröimätön toimikunta voi enää jatkossa kunnialla selvitä pyhiinvaellusten järjestelyistä. Ilman Väinö Nummiston alkuaikojen sitkeyttä ja monen vuoden aktiivista panostamista Lallin ja Henrikin tarina ei olisi tässä pisteessä. Väinö Nummisto kuoli 1987. Uuden puheenjohtajan, Antti Lehtisen, oli turvallista jatkaa Nummiston viitoittamaa polkua, sillä he olivat jo pitkään tehneet asioita yhdessä. Antti Lehtinen jatkoi myös Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistyksen puheenjohtajana.

Kiinnostavaa? Mistä saada tietoa lisää?

Tämä kirjoitus on kokonaisuuteni ensimmäinen osa ja toinen blogi – kirjoitukseni tästä aiheesta julkaistaan 10.6.2019. Siinä kerron tarkemmin Köyliöön suuntautuneista pyhiinvaelluksista.

Sitä odotellessa saatte lisätietoa lukemalla Erkki Länsisyrjän 145 sivun, hienon pro gradun vuodelta 2014 ”Legendan jälki maisemassa – Pyhän Henrikin tien historiaa ja tätä päivää”

Erkki Länsisyrjä on mukana myös Köyliö-seuran vuosikokouksessa sunnuntaina 24.3.2019 klo 14. 00 Lallin koululla. Kokousesitelmän teemana ovat pyhiinvaellukset. Muut luennoitsijat ovat Seija Muurinen ja Kalevi Salmi. Olette tervetulleita kuuntelemaan esityksiä.

Vielä konkreettisemmin pyhiinvaellus-teeman saat avattua tulemalla pyhiinvaelluskoulutukseen 5.-7.4.2019 Turun Kristilliselle Opistolle. Kaksi pyhiinvaellus- konkaria luennoi aiheesta. Paikka on hieno ja luonnonläheinen, kevät on tuloillaan, kurssimaksu ja majoittuminen Opistolla ovat edullisia. Tule yhdessä rakkaasi kanssa. Kurssi päättyy pieneen pyhiinvaellukseen Maarian kirkolta Tuomiokirkolle sunnuntai-iltapäivällä. Matka on vajaa 4 kilometriä. Siitä selviää, vaikka kunto ei kovin kehuttava olisikaan.

Tätä kirjoittaessani löysin hyvän määritelmän elämän tarkoitukselle: ”Elämän tarkoitus on antaa elämälle tarkoitus”. Elämän tarkoitus selviää vain tekemällä asioita ja välillä on hyvä hiukan etsiä ja myös pohdiskella. Pyhiinvaellus on monelle varmasti osa elämän tarkoituksen selvittämistä.

---

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Kalevin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!