Skip to content
Kalasääski ja jalokiurunkannus

Tunnelmia Tuiskulaan tullessa

Marita Holkeri:

Ajomatka Kaarinan Littoisista Tuiskulaan Kalmeenkulmalle Yläneen, Säkylän ja Kepolan kautta on tuttu. Vuosikymmeniä olen sitä ajanut edestakaisin. Viimeistään Kepolassa on tunne, että olen saapumassa kotikulmille. Linjatiellä tutut maisemat houkuttavat katsomaan tarkemmin, miten peruna kasvaa ja kuinka monella lehdellä sokerijuurikas jo on. Sianojan mutkien jälkeen Tupalan talon kohdalla muistuu mieleen luokkakaveri kansakouluajoilta. Härkälän kasvihuoneet ovat tärkeä maamerkki siitä, miten tuiskulalainen yrittäjyys voi hyvin. Isonkylän entisiä kauppoja lähestyttäessä keskustelu väkisin vaihtuu tien kuntoon. Tämähän on luonnollinen hidaste, ettei neljän tien risteykseen saavuta liian vauhdikkaasti! Tässä risteyksessä on katsottava joka suuntaan. Ja jokaisesta suunnasta löytyy joka kerta muistoja: seuratalon iltamat, Varpulan kiviaita, kyläreissut Salolle, kaupan kioski ja iso suklaapuikko, kauppojen joulukuusien valot, tässä vain muutama mainittuina. Voitoistentien varrella on Tuiskulan kansakoulu, josta aina palautuu mieleen monet koulukokemukset. Äitienpäivä-, kevät- ja joulujuhlat ovat olleet kouluelon kohokohtia.

Kissankello kotikujaa kaunistamassa. Kuvaaja: Marita Holkeri.

Ja kohta tulee Kalmeentie, jota pitkin sitten vaan ajetaan suoraan perille Erkkilään. No, tuo vinkkelimutka Lepistön suulilla ei ole mutka ollenkaan, minulle. Aina on kuljettu suoraan Kalmeentietä. Muutenkin paikkakunnan sanonnat ja tapa suhtautua omaan tuttuun ympäristöön nousevat vahvasti pintaan. ”Jokanen ommaas ja Jumala meit kaikkii”, oli äidilläni tapana todeta, kun jollekulle oma asia tai työ oli kaikkein tärkein.

Kalmeenkulma on se, mikä lapsena minulle oli lähes koko maailma. Ja onhan se varsin merkittävä kulmakunta edelleen. Jokaisen talon asukkaat tiedän ja tunnen tai ainakin olen tuntenut. Huomaan olevani varsin utelias näkemään pellot, pientareet kukkineen, linnut, elämän merkit eri taloissa. Vuosien kuluessa peltojen omistajat ovat vaihtuneet. Myös viljelykasvit ovat monipuolistuneet. Esimerkiksi sipulia ja porkkanaa kasvatettiin kasvimailla omiksi tarpeiksi. Nyt niitä viljellään laajoilla pelloilla. Ravinteikas multamaa mahdollistaa niiden hyvän kasvun. Perunaa on kasvatettu maailmansivu eli jo minun lapsuudessani.

Kotitaloon kuljettiin ennen koivukujaa pitkin. Nyt ei ole enää niitä isoja koivuja tien molemmin puolin. ”Oi iankaikkinen sentään” – on monesti tullut todettua, kun näihin ympäristön muutoksiin on pitänyt sopeutua. Luonnonkukat, linnut ja nisäkkäätkin ovat ja pysyvät sentään samoina vuodesta toiseen. Päivänkakkarat, huopaohdakkeet (sutit) ja kissankellot tekevät kesästä kesän kuten myös Tuiskulan Kesäteatteri, jonka vuoksi Tuiskulaan tulemisen tunnelmat yhä tiivistyvät.

Peltoja Kalmeen aukeella. Kuvaaja: Marita Holkeri.

Päivänkakkara pihapiiristä poimitussa kukkakimpussa. Kuvaaja: Marita Holkeri

Huopaohdake ( lapsena partasudiksi nimetty) ja gammayökkönen. Kuvaaja: Marita Holkeri.

__________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Maritan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.

2 kommenttia

  1. Kaisa ja Olli-Pekka Hakala 30.6.2018 klo 11:29

    Hieno, tunnelmallinem kuvaus kotikylästä.

  2. Härkälän Leena 1.7.2018 klo 07:25

    Niin tutunoloista, että voi hyvin samaistua.

Kirjoita kommentti





Scroll To Top