Tuiskulan Kesäteatterilla järjestetyt konsertit

Kesällä 2013 Tuiskulan Kesäteatterin näyttämö täydentyi Tella-nimisellä esiintyjäkatteella, mikä mahdollisti myös muunlaisen käytön jo valmiina olevalle katetulle katsomolle. Uusi esiintymislava haluttiin kastaa näyttävästi ja kesäkuussa 2013 Juha Tapio konsertoi Tuiskulassa täydelle katsomolle. Konsertti oli vaikuttava ja yleisön palaute niin haltioituneen kiitollista, että kerralla tuli todistetuksi miljöön ja järjestelyiden toimivuus hienosti myös tämän tapaisissa tilaisuuksissa.

Seuraavana kesänä oli selvää, että hienosti menneen ensimmäisen konsertin jälkeen jatketaan konserttitoimintaa. Kesäkuussa 2014 lavan valtasi Lauri Tähkä ja Revohka sekä heinäkuussa Katri Helena.

Kesällä 2015 Tuiskulassa konsertoivat heinäkuussa Samuli Edelmann ja elokuun pimeydessä vielä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani mahtavan valoshown valaistessa kylän illan.

Kesällä 2016 Tellan alla konsertoivat jälleen Suomen eturivin tähdet: kesäkuussa Waltteri Torikka ja elokuussa Erin.

Kesällä 2017 jatkuivat jälleen ikimuistoisen konsertit Tuiskulassa. Kesäkuun artistivieraamme oli Suvi Teräsniska ja elokuun tunnelman loi Mikko Kuustonen.

Lähes kaikki konserttimme on myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Poikkeuksetta artistit ovat viihtyneet Tuiskulassa ja paikan erityislaatuisuus on tehnyt heihin vaikutuksen. Yleisön lisäksi artistit saapuvat kyläämme vieraina ja vieraistamme pidämme hyvää huolta!

Mikko Kuustonen 18.8.2017

Suvi Teräsniska 8.6.2017

Erin 12.8.2016

Waltteri Torikka 10.6.2016

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani 29.8.2015

Samuli Edelmann 10.7.2015

Katri Helena 31.7.2014

Lauri Tähkä 6.6.2014