Siirry sisältöön
Maailma on kotini

Tuiskulalaiset elämysmatkalla Tallinnassa

Sanna Kinnunen:

Tuiskulan kyläyhdistyksen järjestämä matka Tallinnaan 1.-2.12.2018 ja lähestyvän joulun läheisyys sai minut miettimään kuluttamista. On kerrottu, että tällä hetkellä Suomessa ihmisillä tavaroiden ostaminen ei ole enää niin suuri juttu kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Henkilöt, joilla on varaa kuluttaa, käyttävät rahojaan aina vaan enemmän palveluihin kuin esineisiin. Hankitaan hyvinvointiin, matkoihin ja elämyksiin liittyviä asioita enemmän kuin esimerkiksi merkkilaukkuja. Minusta tämä on hyvä kehityssuunta. Ilman kuluttamista yhteiskuntamme ei kuitenkaan toimi. Taloutemme perustuu siihen, että myydään ja ostetaan. 

Omalle elämysmatkallemme Tallinnaan lähdimme lauantaina aamuvarhaisella,.Auto oli ihan täynnä. Reissussa oli tuiskulalaisten lisäksi reissaajia mm. Harjavallasta ja Kokemäeltä. Matkan järjesti Ok Bussit Kokemäeltä. Seuraavassa kuvien muodossa terveisiä reissusta.

Ok bussit matkanjärjestäjänä

Ok bussit Kokemäeltä toimi matkamme järjestäjänä. Kuva: Sanna Kinnunen. 

Rocca ala Mar

Ostoskeskus Rocca al Mar viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan  ja oli puettu jouluun. Kuva: Sanna Kinnunen.

Joulukoristeita oli myynnissä joka lähtöön. Kameraan tarttui tämä sininen pallo, mutta mieleen jäi myös vaaleanpunaiset possukoristeet. Kuva: Sanna Kinnunen.Syöminenhän on pääelinkeinomme, joten useita ruokalistoja tutkittiin tarkkaan ennen kuin mieleinen ruokapaikka löytyi. Kuva: Sanna Kinnunen.

Kultainen koirapatsas

Kultainen koirapatsas jäi mieleen hauskana ja humoristisena. Kuva: Sanna Kinnunen.

Joulutori Tallinna

Joulutori Tallinnassa on viehättävä paikka, erityisesti illalla kaikkien valojen loistaessa. Kuva: Sanna Kinnunen.

Juustoja Joulutorilla Tallinnassa

Joulutorilla oli tarjolla monenlaista mm. nämä Latvialaiset juustot. Kuva: Sanna Kinnunen.

Puunappeja Tallinnassa

Yksi tamminen puunappi lähti matkaani kolmella eurolla. Tulee päätymään tekeillä olevan villaliivin koristeeksi. Kuva: Sanna Kinnunen.


Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta. Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös