Luhti
Kankaanpään kylän Rantalasta hankittu luhtirakennus oli ensimmäinen rakennus, joka tuotiin Torpparimuseolle.
Rakennukseen sijoitettiin seppä Bärlingin keräämä vanhojen esineiden kokoelma.
Vuonna 1933 järjestettiin keräyksiä ja iltamia, jotta saataisiin rahaa hankkia asianmukaiset säilytystilat seppä Bärlingin keräämille esineille hyvään tahtiin täyttyvän pajan perähuoneen tilalle. Köyliön Museoyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 21.1.1934. Perustajajäseninä olivat puheenjohtaja Väinö Bärling, varapuheenjohtaja Into Linturi ja jäseninä Eero Pyysalo, Anton Santamäki ja Paavo Falen (myöh. Varpiala). Museo perustettiin Bärlingin tontille, jonne ostettiin vuonna 1934 Rantalasta Kankaanpään kylästä luhtirakennus 2000 markalla, jonne saatiin sepän papan ”krompsut korjuun”. Torpparimuseo nimityksen museo sai siksi, että se sijaitsee entisen laajan Vanhankartanon torppariläänin keskellä. Köyliön kartanossa oli torppia parhaimmillaan kolmesataa.
F. J. Bärlingin esinekokoelmiin kuului n. 600 luetteloitua esinettä. Näytteille ne aseteltiin taiteilija Into Linturin suunnitelman mukaan. Museo vihittiin käyttöön sunnuntaina 18.8.1935. Luhdista ja Bärlingin kokoelmista on löydettävissä mm. peltotyökaluja, kuten kolmiäes eli hanhenjalkakarhu, suo- ja ojalapioita, ränkiä eli länkiä sekä ikeitä. Luhdin alakerrasta löytyy myös sirpit, varstat ja pellavalihdat eli klihdat sekä juuriastiat, taikinakaukalot, leipälaudat ja kärväät. Yläkerrasta löytyy mm. puusepän ja suutarin työkaluja, välskärin työvälineitä, vankiraudat sekä suonirauta suoneniskemiseen, taksvärkkireput sekä kruplatooli, jolla villa sekoitettiin ja esikarstattiin. Seppä Bärling sai esineitä paljon lahjoituksina köyliöläisiltä sekä perintönä vanhemmiltaan, mutta hän myös kiersi huutokaupoissa ja toreilla tehden hankintoja esinekokoelmiinsa. Ensimmäiset lahjoitukset ovat 1870-luvun puolivälistä.
Martan mökki
Vuonna 2010 museolle on siirretty mäkitupalaisen yksihuoneinen Martan mökki.
Martta Kekoperän äiti Johanna Maria Kekoperä (s. 1861, k. 1933) sai osuutenaan torpparivapautuksessa pienen maatilkun (0,3 ha) keskikylästä Nälkälän mäestä. Mökki rakennettiin vanhasta saunarakennuksesta. Myöhemmin paikkaa alettiinkin kutsua ”Saunalaksi”. Johanna oli naimaton ja hänellä oli monta aviotonta lasta, joista nuorin oli Martta (s. 1904). Martta muutti äitinsä kanssa Saunalaan. Martalle syntyi vuonna 1921 myös avioton tytär Lahja. Saunalaa asutti parhaimmillaan siis kolmen sukupolven naiset.
Lopulta Martta asui yksin mökissään naapuriavun turvin ja kuoli vanhainkodissa vuonna 1993. Mökin oli perinyt Lahjan toinen pojista. Hän möi tontin Olli Härkälälle. Mökin hän puolestaan lahjoitti Museoyhdistykselle vuonna 2005. Vuonna 2010 mökki siirrettiin nykyiselle paikalleen Torpparimuseon tontille.
Paula Härkälä on sisustanut Martan mökin, joka edustaa vähän tuoreempaa aikakautta verrattuna torppariaikaan. Martan mökissä ei enää syöty puuastioista vaan emaliastioista, joista tuli Suomessa 1950-luvulla hittituote. Pienestä mökistä löytyy kaikki tarpeellinen vaatimattomaan mäkitupalaisen elämään.
Ojalan torppa
Ojalan torppa museolla edustaa torpparin asuinriviä, jossa on tupa ja pirtti, välissä porstua ja porstuan peräkamari. Se on sisustettu asuttavaan kuntoon, on kuin väki olisi vain vähäksi aikaa poistunut kotoaan.
Torpparimuseon tontti täydentyi vuonna 1961 asuinrivillä, jolloin Museoyhdistys osti Tuiskulan Pitkärannalta Ojalan 15 metrisen torpan. Torpan oli rakentanut Joosef Gustaf Wilhelminasson eli Kustaa Jooseppi Euran Mestilän Takalasta 1860-luvun puolivälissä. Kyseessä on hyvin tyypillinen hirsirunkoinen torpparin asuinrivi. Ojalan torppa on köyliöläiseen tapaan paritupatyyppinen. Ajan mukaan ensiksi rakennettiin tupa ja sitten pirtti ja lopuksi porstua. Portuan peräkamari rakennettiin muistitiedon mukaan Ojalan nuoren parin asunnoksi vuonna 1891. Alkuperäisestä Torpasta löytyi myös ajalle tyypilliset kuusiruutuiset ikkunat, 2-osainen susiovi, osittainen peiterimalaudoitus, jota kiertää pitsilistoitus sekä pärekatto. Laudoitettu puoli saattoi olla aikoinaan myös punamullattu.
Paja
Pajarakennuksen seppä Bärling on sisustanut isoisänsä pajan kaltaiseksi.
Sotamiehen aitan lisäksi samana vuonna 1937 tontille hankittiin Korpi-Ojalasta pieni saunarakennus. Vuonna 1939 seppä F. J. Bärling kunnosti saunarakennuksesta pajan ahjoineen ja sisusti sen isoisänsä eli ”taata-vainaan” tulipalossa palaneen pajan kaltaiseksi. Tämä tapahtui viimeisillä hetkillä, sillä seppä Bärling kuoli seuraavana vuonna 1940.
Pajan seinälle paljastettiin taiteilija Raimo Erkkilän tekemä F.J. Bärlingin muistoreliefi kesällä 2004.
Pruuttakoppi
Pruuttakoppi on Tuiskulan ensimmäinen paloasema. Tuiskulan VPK lahjoitti vuonna 1972 museolle torppariajalta peräisin olevan hirsirunkoisen pruuttakopin sekä kaksi vanhempaa ruiskua. Alun perin koppi sijaitsi nykyisen paloaseman kohdalla. Koppi ruiskuineen oli koko kyläkunnan yhteinen. Ennen sotia koppi siirrettiin Paimenenmäkeen miesten kiskomana, neljän tukkireen päällä. Parinkymmenen vuoden jälkeen koppi siirrettiin jälleen, tällä kertaa traktorikyydillä Uuden-Torpan ja Pahan-Kalmeen tienhaaraan. Nykyiselle paikalleen rakennus siirrettiin vuonna 1986.
Pruuttakopissa säilytetään vanhaa neljän miehen miesvoimaruiskua sekä uudenaikaisempaa vuonna 1929 hankittua ruiskua. Jälkimmäisessä on imuletku ja lämmityslaite, jotta sitä voitiin käyttää myös pakkasella. Pruuttakopista löytyy myös moottoriruisku, kahdeksan mustaa miehistön kypärää, keltainen päällikön kypärä sekä letkukela ja letkuja.
Puuliiteri
Vuonna 1951 tontille hankittiin 1800-luvulla rakennettu pulpettikattoinen puuliiteri, jossa nykyään säilytetään Tuiskulan Kesäteatterin rekvisiittaa. Puuliiteri on saatu lahjoituksena Sianojan talosta.
Sotamiehen aitta
Rintalan mäeltä on Museolle siirretty pieni ruotusotamiehen aitta, jonka peräseinässä on vuosiluku 1767. Kesällä 2013 aitta sai uuden tuohikaton. Kesällä 2014 Museolle lahjoitettiin Emil Cedercreutzin patsas kanaeukko. Patsas sijaitsee portin pielessä sotamiehenaitan edessä.
Vuonna 1937 Torpparimuseon tontille ostettiin toinen rakennus, ruotusotamiehen aitta Tuiskulan Rintalasta. Sepän papan muistikirjaan on kirjattu, että:
”Rintalan aitta siirrettiin museon työ helmikuun 9. p. 1937 kokonansa ilman hajottamatta neljän takareen päällä 21:n miehen vetämänä.”
Aitan takaseinästä löytyy vuosiluku 1767. Aitassa on malka- eli tuohikatto, jota yleisesti käytettiin Suomessa aina 1860-luvulle asti, jonka lopulta korvasi pärekatto. Aitan nykyinen malkatuohikatto uusittiin talkoovoimin vuonna 2013 Satakunnan Museon ohjauksessa.
Varastolato
Vuonna 1977 Torpparimuseon tontille hankittiin Pitkärannan Ojalasta 1800-luvulla rakennettu hirsirunkoinen lato, joka oli toiminut Vihtori Ojalan aikana lahtivajana eli riistaeläinten lopputeurastuspaikkana. Nykyään vaja toimii museon ja Tuiskulan Kesäteatterin varastorakennuksena. a
Vuonna 1977 Torpparimuseon tontille hankittiin Pitkärannan Ojalasta 1800-luvulla rakennettu hirsirunkoinen lato, joka oli toiminut Vihtori Ojalan aikana lahtivajana eli riistaeläinten lopputeurastuspaikkana. Nykyään vaja toimii museon ja Tuiskulan Kesäteatterin varastorakennuksena.
