Siirry sisältöön
Nelijalkaiset ystävämme

Miten kreikankilpikonna elää Suomessa?

Sanna Kinnunen: 

Kreikankilpikonna Himppu

Kreikankilpikonnalle syötetään kasviksia ja ruokaan lisätään kalkkia ja vitamiineja. Kuvaaja: Sanna Kinnunen.

Himppu oli kaksi vuotias. kun se tuli meille

Meillä on asunut elokuusta 2002 asti lemmikkinä kreikankilpikonna Himppu. Se oli hankittaessa kaksivuotias ja ostettiin eläinkaupasta Jyväskylästä. Kilpikonnaa harkittiin ainakin vuoden ennen sen ostamista. Matkan varrella on tullut jatkuvasti uutta tietoa ja hoito-ohjeita kreikankilpikonnaan liittyen.

Himppu oli kasvanut sen astisen elämänsä ajan Slovenialaisella kilpikonnafarmilla ja sieltä se tuotiin Suomeen yhdessä muiden eri puolille Suomea eläinkauppoihin päätyneiden tovereidensa kanssa. Kilpikonnia oli yhteensä 100 kiloa. Näin luki mukaamme saamassamme todistuksessa.

Tyttäret olivat Himpun saapuessa 7- ja 10-vuotiaat. Lemmikki hankittiin allergiseen kotiimme lasten iloksi. Himppu on nyt siis 18-vuotias neitonen. Tyttäremme ovat jo molemmat lähteneet pesästä, mutta Himppu jäi meidän iloksemme.

Matelian hoito on erilaista kuin nisäkkään

Himppu on maakilpikonna ja siis matelija. Matelijoiden hoito on erilaista kuin nisäkkäiden. Juuri tuo erilaisuus tuo mielenkiintoa konnan hoitoon. Niillä ei ole sisäänrakennettua lämmönsäätelymekanismia vaan niiden ruumiin lämpötila seurailee ympäristön lämpötilaa. Luonnossa ne lämmittelevät auringon paisteessa ja lemmikkinä pidettäville kilpikonnille pitää järjestää lämmittelypaikka lämpölamppuineen niiden terraarioon. Toinen tärkeä väline on uv-valoa säteilevä lamppu.

Kreikankilpikonna Himppu nukkuu.

Himppu nukkuu tekomuratin katveessa. Kuvaaja: Sanna Kinnunen.

Himpulla on terraariona vanha akvaarioliikkeen kasviallas. Hankimme sen käytettynä eräältä yksityishenkilöltä. Pohjalla on turpeen ja hiekan seosta. Turve on lannoittamatonta ja kalkitsematonta perusturvetta. Se imee hyvin kilpikonnan virtsan ja säilyy happamuutensa ansiosta hajuttomana. Kreikankilpikonnat vaativat melko kosteaa ympäristöä ja siksi osa turpeesta pidetään kastelemalla kosteana. Olen rakentanut turpeesta myös korkeuseroja terraarioon, yksi nurkka on paljon muita korkeammalla. Sisustuksena on lisäksi pajukepeistä tehty mökki, jonka päälle Himppu mielellään kiipeää ja alla nukkuu yöt. Himpulla on koristeena tekokasveja, vaikka se itse ei niistä perustakaan. Ovat lähinnä meitä ihmisiä varten, jotta terraario näyttäisi mukavammalta. Oikeitakin kasveja voisi käyttää, kunhan ne ovat myrkyttömiä.

Mitä kreikankilpikonna syö?

Kreikankilpikonnien ruokavalio on kasvisperäinen. Kuivaa heinää pitää olla tarjolla koko ajan. Lisäksi annetaan tummia salaatteja, yrttejä ja tuoreita luonnonkasveja. Himpulla on ruokana lisäksi luonnonkasveja kuivattuna ja kaupasta hankittuja Pat-pellettejä. Pelletit ovat kuivattuja luonnonkasveja ja yrttejä, jotka kostutetaan vedellä tarjoiltaessa. Koko ajan pitää olla tarjolla myös vettä isossa laakeassa astiassa. Kilpikonnan tulee mahtua vesiastiaansa itsekin kokonaan kylpemään. Vesi täytyy vaihtaa päivittäin, koska Himpun kylpiessä se aina likaantuu turpeesta.

Kreikankilpikonna pärjää hyvin ilman lajitovereita

Kilpikonnat eivät kaipaa lajitoveriensa seuraa. Päinvastoin, ne saattavat olla hyvinkin agressiivisia lajitovereitaan kohtaan. Urokset häiritsevät paritteluinnollaan naaraita jatkuvasti ja kaksi urosta ei tule toimeen yleensä lainkaan. Kaksi naarasta saattaa elellä pitkäänkin rauhanomaisesti, mutta aina on oltava valmius asuttaa nekin kahteen eri terraarioon.

Ulkoilu kesällä on kreikankilpikonnalle tärkeää

Kesällä kreikankilpikonna voi olla ulkotarhassa, kun lämpötila on yli +10 astetta. Tämän lämmön tulisi pysyä myös yöllä, jotta kilpikonna voi olla yönkin ulkona. Tarhan tulee olla rakennettu pakovarmaksi ja siinä on oltava pohja verkosta tai muuten niin, ettei kilpikonna pysty kaivautumaan sieltä pois. Myös kansi on oltava, jottei kilpikonna kiipeä sieltä pois tai jokin muu eläin pääse sitä häiritsemään. Ulkotarhan varusteisiin kuuluu myös pieni kasvihuone, jossa lämpö pysyy paremmin myös yöllä. Oikea auringosta tuleva uv-valo on kilpikonnille tärkeää ja siksi niiden tulisi kesällä ulkoilla mahdollisimman paljon.

Horros on kreikankilpikonnalle elinehto

Talvikauden kreikankilpikonna horrostaa. Horrosaika on marras-joulukuusta helmi-maaliskuulle eli noin 4 kuukautta. Himppu on tänä vuonna väsähtänyt jo näin aikaisin ja on jo lakannut syömästä. Se vain nukkuu kaiket päivät eikä käy enää lämmittelemässä. Ennen horrokseen laittamista on tärkeää tyhjentää konnan suoli noin kolmen viikon paastolla. Ruokaa ei siis anneta, vettä vain on tarjolla.

Horrospaikkana Himpulla on oma jääkaappi, jossa lämpötila pidetään + 5 asteessa. Himppu horrostaa pienessä styroxlaatikossa, jossa on kosteaa turvetta pohjalla. Jääkaapissa on lisäksi vesiastia, jotta ilma pysyy kosteana. Kaapin ovea avataan kerran viikossa hapen saamisen varmistamiseksi ja samalla konnan kunto tarkistetaan. Siellä se sitten viettää pimeimmän talvikauden ja neljän kuukauden jälkeen nostetaan sieltä pois. Ensin viileälle kuistille ja sitten huoneen lämpöön terraarioon. Sitten alkaa taas kova tankkaaminen ja aktiivinen kausi Himpun elämässä.

Orvokki kukkii.

Orvokin kukat ovat Himpun lempiruokaa. Niistä vain haaveillaan talven yli. Kuvaaja: Sanna Kinnunen.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Löydät ne tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

 

2 kommenttia

  1. Anneli 5.10.2018 klo 22:44

    Mielenkiintoinen tietopaketti konnien elämästä.

    • skinnunen 7.10.2018 klo 10:44

      Kiitos, mielenkiintoinen kohdekin on.

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös