Seuratalon tarinat

Taloa on tarvittu aina

Hanna Jaakola:

Työväentaloja pystytettiin 1920-luvulla eri puolille Suomea. Niinpä Tuiskulassakin ryhdyttiin hankkimaan tonttia, jolle työväentalo oli tarkoitus perustaa. Tuiskulan Työväenyhdistys oli perustettu jo vuonna 1906. Siihen kuului koko torpparikansa. Kartanokin suhtautui myötämielisesti yhdistykseen, sillä olihan yhdistyksen toiminta sivistävää.

Tuiskulan työväentalo vuonna 1927. Rakennuksessa oli tuolloin pärekatto ja aidattu, melkein koko julkisivun pituinen terassi. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Kartano luovutti tontin vuonna 1917 Tuiskulan Työväenyhdistyksen käyttöön Salmin ja Maantilan mäkitupien välistä. 1920-luvun alussa alettiin kaataa puita Tuiskulan metsistä taloa varten. Työt jouduttiin pian keskeyttämään ja hirret, joita tontille oli kuljetettu, myytiin. Vasta vuonna 1927 taloa ryhdyttiin rakentamaan uudestaan talkoovoimin ja se valmistui vuodenvaihteessa 1927-1928. Työväentalolla järjestettiin työväenyhdistyksen tilaisuuksia, mutta myös muut yhteisöt saivat halutessaan talon käyttöönsä. Toiminta oli aktiivista 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla. Suhtautuminen kylällä työväenyhdistykseen oli kuitenkin muuttunut jo aiemmin. Isompi isäntä ei enää päästänytkään poikiaan työväentalolle, johon pojat huomauttivat isänkin olleen aikanaan yhdistyksen jäsen. Vastaukseksi he saivat: ”No se oli silloin torppariaikan, mut ny me ollaanki talollissii.”

Sotien ajaksi työväenyhdistyksen toiminta hiipui ja talon ylläpitoon kaivattiin apua. Työväenyhdistyksen jälkeen rakennus siirtyi omistajayhteisön haltuun, johon kuuluivat Tuiskulan VPK, Tuiskulan Osuuskassa, Tuiskulan pienviljelijäyhdistys, Tuiskulan Puhelinosuuskunta, Tuiskulan urheiluseura Pyry sekä Tuiskulan työväenyhdistys. Omistuspohjan vaihdon yhteydessä vuonna 1945 nimikin vaihtui Tuiskulan Seuratalo OY:ksi.

Hautaviidan vääntämä hevosenkenkä ja prässinaula löytyvät Tuiskulan Torpparimuseon esinekokoelmista. Kuva: Jaakko Ojala.

Toiminta vilkastui. Miesten tultua sodasta, vietettiin Seuratalolla häitä melkein joka viikonloppu. Tuiskulan Seuratalosta tuli seudun suosituin tanssipaikka, jopa siinä määrin, että nimismies joutui rajoittamaan pääsylippujen myyntiä. Pienessä talossa hääkahvit jouduttiin usein keittämään naapuritalossa Maantilassa ja ”passarit” järjestelivät tarjottimiaan ahtaassa solassa näyttämön takana.

Laajennukselle oli siis tarvetta. Rakennusta laajennettiin koillispäädystä ensimmäisen kerran vuonna 1949, jolloin rakennukseen lisättiin eteinen, ravintolahuone, pieni keittiö puuhelloineen sekä yläkerrasta tehtiin vahtimestarin asunto. Pienet yhdistykset eivät olisi yksinään saaneet paljoa aikaan, mutta osakeyhtiön yhteiset tavoitteet toteutuivat. Seuratalolla pidettiin perheiltoja, järjestettiin kylän yhteisiä kuusijuhlia, jonka ohjelmista vastasivat koululla toimiva laulukuoro sekä näytelmäkerho. Ja onhan Tuiskulan Seuratalolla esiintynyt aikanaan myös Suomen teräsmies. Tarina kertoo, että:

”1.4.1950 oli Tuiskulan Seurojentalossa Parkanon osaston järjestämä iltama, missä päänumerona oli Hautaviidan esiintyminen. Hänen tärkein tekonsa oli Kiukaisten Osuuskaupasta samana päivä-nä ostamansa uuden 3 nron hevosenkengän vääntäminen hampain siihen asentoon, missä se nyt on, tavalla, joka selviää kuvasta. Hän myös kiersi käsissään prässinaulan kierteelle asettamalla ennen kiertoa naulan kumpaankin päähän paperisuikaleesta kiertämänsä kädensijat. Hän väänsi vielä hampain yhden pyöreän rautakangen suoralle kulmalle. Hautaviita painoi 148 kg. ”Lihakset kuin puuta”, sanoi poliisi Simula kun koetteli kädellään.”

”Suomen teräsmies” Hautaviita. Kuva on ilmeisesti otettu kyseisestä esityksestä.

Kuva: Tuiskulan Seuratalon salissa on edelleen aistittavissa alkuperäinen tunnelma. Kuva: Hanna Jaakola.

Seuraava omistajavaihdos tapahtui 1990-luvun alussa, jolloin kyläläiset perustivat Tuiskulan Seurataloyhdistys ry:n. Jälleen kaivattiin laajennusta ja vuosina 1991-1992 rakennusta laajennettiin vielä viisi metriä lisää, jota varten jouduttiin ostamaan lisämaata Salmilta. Tällä kertaa taloon saatiin iso ja tilava koneistettu keittiö sekä WC-tilat. Yläkertaan tulivat kokoontumis- ja säilytystiloja ja lisäksi sali sai kauniin värityksen.

Toiminta Seuratalolla on ollut välillä innokasta ja välillä hiljaisempaa, mutta ”Tuiskulassa taloa on tarvittu aina!”, totesi Paula Härkälä aikanaan.

Tarpeelliseksi Seuratalo osoittautui myös Museotaksvärkki-hankkeelle, sillä toimihan se koko viime kesän työpisteenäni sekä nautittiin siellä myös useammat maistuvat talkooeväät.

Mikä siinä onkin, että aina maistui talkooeväät ja niitä syötiin hyvällä ruokahalulla… Kuva: Hanna Jaakola.

Lähteet:
Härkälä, Paula: Seuratalon vaiheita.
Laine, Pentti: Tuiskulan Seuratalo.
Salmi, Kalevi: Vireä työväenyhdistys. Köyliist… Köyliöläisiä tarinoita ja kertomuksia 2. Köyliö-seura.
Salokangas, Raimo: Köyliön historiaa II 1850-1975.

__________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Hannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti