Inkeri – tunteiden ja tuntojen vahva tulkitsija

Marita Holkeri:

Tuiskulan Kesäteatteri – näyttelijä Inkeri Marttila

(Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitellään Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijöitä. Aikaisemmin on esitelty Eila Laine, Juha Kulmala ja Veikko Salo.)

Inkeri pääsi 9-vuotiaana radioon lausumaan runon Markus-sedän Lastentunti-ohjelmaan. Hän muistaa vieläkin tuosta runosta katkelmia: ”Kas uljas linna se seisoo tässä. … Lapsoset tulkaa, äiti jo huutaa …” Tämä oli Inkerin ensimmäinen julkinen esiintyminen. Esiintymisestä hän on pitänyt aina. Mielellään hän oli mukana kaikissa kansakoulun näytelmissä. Äiti luki ja lausui runoja kotona. Innostus esiintymiseen ja mieltymys runoihin ovat saaneet kipinän äidin esimerkistä.

Tuiskulan Kesäteatteri imaisi mukaansa

Inkeri on kerännyt leikekirjaansa kuvia ja tekstejä lehtikirjoituksista Kesäteatteri-vuosien varrelta. Kuva: Marita Holkeri.

Tuiskulan Kesäteatterissa esitettiin näytelmä Elämää Hallavaarassa (1975). Siinä oli mukana Kaupan puksun roolissa Reino Marttila, Inkerin aviomies. Mutta Inkeri ei ollut näyttelemässä! Sekös häntä harmitti – kovin teki Inkerin mieli näyttämölle. Ja seuraavana kesänä se sitten toteutui. Inkeri sai Patruunan rouvan roolin näytelmässä Patruuna ja hänen väkensä. Näytelmän ohjasi Veikko Uusimäki, jonka kanssa antoisa yhteistyö jatkui vuosia.

Inkeri selaa leikekirjaansa ja toteaa, miten kaikki muistot nousevat pintaan. Teatterin tekeminen on myllertänyt sisimmän syvimpiä tuntoja ja tunteita laidasta laitaan. Inkeri kertoo, että kun hän on saanut tehtäväkseen roolin, hän on pyrkinyt aina löytämään vastauksia roolihenkilön käyttäytymisen syihin, miksi henkilö toimii niin kuin toimii. Esimerkiksi, miksi kerjäläinen kerjää tai miksi emäntä on kärsimätön. Vastausten löydyttyä on ollut helpompaa syventää roolin tulkintaa.

Kaikkiaan 23 vuotta, vuodesta 1976 vuoteen 1999 Inkeri oli joka kesä näyttämöllä erilaisissa rooleissa. Aimo Kalmeenojan käsikirjoittama näytelmä Minä ja mun taloni (1985-86) oli aikanaan todellinen menestys Tuiskulan Kesäteatterissa. Inkeri oli talon emäntä Alli Vuorio, minkä roolin hän valitsee itselleen kaikkein tärkeimmäksi kaikista tekemistään kesäteatterirooleistaan. Nyt muistellessaan hän mainitsee vastanäyttelijänsä Lepistön Taunon, Laineen Aimon, Salon Veikon, nuoret Susannan ja Jaanan sekä poikansa Juhan. Heidän kanssaan oli helppoa ja turvallista heittäytyä rooliin. Myös ohjaajan kannustava ote auttoi vahvaan tulkintaan. Tuolloin näytelmässä oli paljon tuttua tekemistä, kaikkea sitä, mitä maalaistalossa on tehty. Puheenvuorot soljuivat siinä tekemisen lomassa, ja siitä Inkeri erityisesti piti.

”Mää en semmosest hysteerist mittään tiär. Lääkärikirjat on mun tietääkseni lääkäreitten kirjottammii ja niit saa jokkainen lukkee.” Kuva: Ollaan ninko ei sataiska-kirjasta.

Näytelmän loppuvaiheista myös yleisö saa Inkeriltä kiitokset. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun Inkeri (Alli Vuorio) jäi yksin näyttämölle, huokaisi kohdattuaan nuoruudenrakkautensa vuosikymmenten jälkeen ja lausui: ”Jottain siin on entistäki. Ääni ja silmät … Ja sukkelaa ko pelkkä kärenpuristus, sai viäl vanhat veret kiärtämää.” Täpötäysi katsomo seurasi hiirenhiljaa tunteiden täyttämää repliikkiä. – Inkerin katse kohoaa ja ilme kertoo, miten tuo kohtaus sykähdyttää vieläkin.

Inkeri on syntynyt Äänekoskella ja tullut useiden paikkakuntien kautta Köyliön Tuiskulaan. Köyliön murre on ollut haasteellista. Puheessa kuului helposti muiden murteiden vaikutus. Köyliön murteen aksentti oli Inkerin tietoisesti opeteltava. Hän kehitti siihen oman systeeminsä. Myös näyttelijäkollegat opastivat, neuvoivat ja auttoivat mielellään.

Kesäteatteri vei myös ratsaille

Inkeri ratsailla vuonna 1987 näytelmässä Rusthollin kello lyö. Kuva: Ollaan ninko ei sataiska-kirjasta.

Erityisistä sattumuksista kesäteatterissa Inkeri kertoo ratsastuskokemuksestaan. Näytelmässä Rusthollin kello lyö (1987) rouva Olga Finnström ratsasti, ja niinpä Inkerinkin oli opeteltava ratsastamaan. Ratsastusharjoituksia oli kahden kuukauden ajan ennen näytäntöjä. Helori-hevosen kanssa piti tutustua, ja oli varauduttava myös yllätyksiin. Helori oli säyseä, mutta pelkäsi ukkosta ja outoja ääniä. Vähäisen ratsastuskokemuksensa myötä Inkeriä jännitti kovasti, miten Helori käyttäytyisi, miten kaikki sujuisi. Ratsastaminen näyttämöllä Helorin kanssa meni hyvin ilman kommelluksia. Inkeri sai hyvää palautetta yleisöltä ratsaille noususta ja laadukkaasta ratsastusasennosta. Episodina voi tässä mainita, että kun näytelmän toinen eläin, lammas, määkäisi, Helori pelästyi kovasti. Onneksi näyttämöltä oli jo siirrytty pois, ja Sulinin Teuvo oli sopivasti paikalla ja rauhoitti hevosen.

Inkerin sydän sykkii edelleen lämpimästi teatterin tekemiselle. Kun uusi rooli löytyy, sen saa ottaa haltuunsa kokonaan. Sen kanssa elää vuorokaudet ympäri aina jokaiseen esiintymiseen asti. Se rakentuu pienin askelin kaikkia tunnetiloja tutkistellen. ”Jokaisesta roolista olen oppinut paljon elämän viisauksia”, sanoo Inkeri ja sulkee leikekirjansa.

Inkeri on Köyliön Kerttu 2019

Inkeri Marttila Kerttuna kotinsa savusaunan kuistilla. Muistathan Lallin ja piispa Henrikin, Kerttu oli Lallin vaimo. Kuvattu vuonna 2009. Kuva: Jaakko Ojala.

Tässä yhteydessä pitää myös mainita, että Köyliö-seura valitsi Inkerin vuoden 2019 Köyliön Kertuksi. Pyhän Henrikin Surmavirren Kerttuna Inkeri on esiintynyt Talvi-Henrikeissä vuosina 2006, 2008 ja 2011. Talvi-Henrikit ovat olleet tuolloin ulkoilmaesityksiä. Pakkasen paukkuessa on Kerttu puhunut oman versionsa Lallille Piispa Henrikin ja seurueen vierailusta. Ja seuraukset siitä me legendan mukaan tiedämme.

Köyliön Kerttu 2019 esiteltiin Köyliö-päivillä Susanna Salo-Kimpan kirjoittamalla kuvauksella. Tässä katkelma esittelyn lopusta:
”Viimeisimmässä roolissaan Kerttumme on esiintynyt kerjäläisenä, joka liikutti ja kosketti katsojia varovaisena tarkkailijana. Yllättäen tässä roolissa Kerttumme sai olla aidoimmin ehkä oma itsensä. Näytelmä päättyi Kerttumme – Inkerin – sanoihin: ”Juurist me kiitetää, tulevaisuurest ei tiä kukkaa, mut nyt o hyvä täsä tanhuul astuskel. Elämä on niin kaunis.””

Inkeri, Köyliön Kerttu 2019, piti kiitospuheen Köyliö-päivillä. Kuva: Marita Holkeri.

Lähteet:
Inkeri Marttilan haastattelu 14.10.2019.
Susanna Salo-Kimppa (2014): Ollaan ninko ei sataiska. Taustaa ja tarinoita Tuiskulan Kesäteatterilta.
Vuosien 2015-2018 Tuiskulan Kesäteatterin näytelmien käsiohjelmat.
Susanna Salo-Kimppa: Köyliön Kerttu 2019

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Maritan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!