Kynäilijän näkökulmasta
Anneli Laine (puhtaaksikirjoittaja):
Tuohimäen isännän kistun naulat -näytelmän käsiohjelman kannessa oli Erkki Härkälän piirtämänä pääosanesittäjän Esko Härkälän muotokuva. Kuva: Sanna Kinnunen.
V. 1980 esitetyn näytelmän ”Tuomimäen isännän kistunnaulat” kirjoittajan Aimo Kalmeenojan teksti käsiohjelmassa:
Tässä näytelmässä pyritään kuvaamaan pienen alasatakuntalaisen maalaiskylän elämää toisen maailmansodan kynnyksellä ja muutamia vuosia sen päättymisen jälkeen, taustalla kansamme lähihistoria.
Noina aikoina elämä maaseudulla oli rauhaisaa, kiireetöntä, koska teollistuneen yhteiskunnan mieletön elintasokilpailu, hermoja repivä, stressaava kiire ei ollut vielä vallannut ihmisiä, vaan luonto ja ihminen olivat lähellä tosiaan, kulkivat käsi kädessä. Lenseänä kesäiltana malttoi mökin äijä yhdessä muijansa kanssa pysähtyä nauttimaan kauneudesta ja olemassaolostaan, kuunnella heinäsirkan siritystä, linnun laulua puronvarren lepikossa ja sen katveessa juoksevan veden solinaa. Käkikin saattoi kukahdella.
Tämän näytelmän tapahtumilla, henkilöillä ja Tuomimäen talolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Elämän polkua kulkiessani olen tietysti tallentanut muistini lokeroihin yksittäisiä tapahtumia, tavannut eri luonteisia ja tapaisia ihmisiä, keskustellut heidän kanssaan. Näytelmää kirjoittaessani olen sitten penkonut muistikuvia ja saanut niistä lähtökohgtia kuvitelmille, esikuvia ihmistyypeille. Juuri näi kai suurin osa näytelmistä syntyykin.
Repliikeissä olen käyttänyt Köyliön murretta, sitä vanhaa, jota kuullessa tulee helposti mieleen varstan kolke eloriihellä tai köyliöläinen torppari saapastelemassa Vanhankartanon tiluksilla taksvärkin tekoon leipäkyrsä, piimäpullo ja pieni suikale palvilihaa tuohikontissaan.
Tämän murteen taitaminen on peräisin lapsuudesta, kun talvisina iltapuhteina kuulin isäni ”praakailevan” vanhempien veljiensä kanssa joskus kolmekymmenluvulla. Ja samaa murretta kuulin silloinkin, kun klossipoikana istuin viilenevinä heinäkuun iltoina tikapuun nappulalla ja kotipihan laidassa olevalla kasteisella niityllä väärävarsiviikatteella luonnonruohoa niittävät heinämiehet pysähtyivät työkalujaan hiomaan ja kuulumisia vaihtamaan. Siihen aikaan eivät maaseudun ihmiset paljon matkustelleet, joten kaupunkien slangi sekä muiden pitäjien ja maakuntien murteet eivät olleet vielä tärvelleet aitoa ”köyliiläist murret”.
Toivon, että ohjaajan, näyttelijäin ja kirjoittajan yhteinen yritys olisi sen verran onnistunut, ettei tätä näytelmää katsova yleisö tuntisi Tuiskulan museopihalla viettämiensä hetkien valuneen kokonaan hukkaan.
Mullantuoksuisin terveisin: Taavetti Mänttipää
Harjakankaan sankari-Frankun kotiinpaluu. ”Mul oli piänii tasopainohäiriöit ko mää huamasin, et maapallo pyärii, ni mää ajattelin ottaa kyyti.” Kuva: kirjasta Ollaan ninko ei sataiska.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Annelin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.