Mitä olet mahdollisesti halunnut tietää teatterin tekemisestä kulissien takana?
Susanna Salo-Kimppa:
Saamme katsojiltamme säännöllisesti kysymyksiä teatteriimme liittyen ja olemme ajoittain tarjonneet kysymyksille myöskin tilaa esimerkiksi sosiaalisen median tileillämme. Tähän kirjoitukseen olen koonnut kysymyksiä, jotka saattavat kiinnostaa muitakin katsojiamme. Kysymykset ovat olleet aina kivoja ja niihin on ollut mukavaa vastailla.
Mikä oli ensimmäinen kesäteatterin näytelmä ja milloin se esitettiin?
Tuiskulan Kesäteatteri sai alkunsa vuonna 1974, kun edelliseen vuoteen ajoittunutta torpparivapautuksen 50-vuotisjuhlavuotta haluttiin juhlistaa torppariaikaan sijoittuvalla näytelmällä. Päiväpulkka-nimisen näytelmän käsikirjoittivat Erkki Järnfors, Paavo Varpiala ja Paula Härkälä. Samana vuonna Tuiskulassa aloitti 20-vuotisen ohjaajapestinsä teatterineuvos Veikko Uusimäki. Monet teatterinkin juhlavuodet on juhlittu tuon ensimmäisen toimintavuoden jälkeen, usein tosin työn merkeissä eli tekemällä sitä, mikä meistä kaikista on niin hauskaa, näyttelemällä. Hauskaa tuo on ollutkin kohta 50 vuotta.
Miten valitsette kunakin vuonna esitettävän näytelmän?
Näytelmät valitaan yhteistyössä ohjaajan ja teatterin toimikunnan kesken. Yleensä esitämme meille varta vasten käsikirjoitettuja näytelmiä eli käsikirjoitukset ovat tilaustöitä ja näytelmät kantaesityksiä. Ainoa poikkeus historiassamme on ollut Rölli ja metsänhenki-näytelmä, jonka parissa huvittelimme sydäntemme kyllyydestä kahtena vuonna vuosituhannen vaihteessa. Näytelmä oli täydellinen poikkeus omaan historiaamme perustuviin näytelmiin. Se oli kuin aikuisten ja lasten yhteistä leikkiä.
Vuosina 2001 ja 2002 toteutettu Rölli ja Metsänhenki-näytelmä muutti tutun teatterinäyttämömme aivan uudenlaiseksi Röllimetsäksi. Kuva: Ollaan ninko ei sataiska-kirjasta.
Mistä aina ammennatte uutta tietoa? Teidän näytelmänne ovat melkein kaikki hienosti perustuneet vanhan ajan tapahtumiin. Onko niitä johonkin tallennettu vai poimiiko käsikirjoittaja ne paikallisesta kirjallisuudesta?
Kaikkea tätä ja vähän muuta. Ensimmäiset käsikirjoittajamme olivat onneksemme paikallisia, joilla kirjallisten kykyjensä lisäksi oli huumorintajua ja paikallisten tapojen ja historian tuntemusta. Nämä käsikirjoitukset ovat edelleen valtava aarteemme. Lisäksi Köyliö-seura on tehnyt arvokasta työtä historiamme tallentamisessa ja tämä tieto on meidänkin lähteenämme. Joka vuosi kirjallisuustutkimuksen lisäksi käsikirjoittaja on tehnyt haastatteluja, joiden anti on korvaamatonta.
Kuka päättää roolijaon?
Ehdottomasti ohjaaja.
Ovatko kaikki näyttelijät Köyliöstä ja osaavatko he ennestään murretta?
Näyttelijämme eivät ole kaikki köyliöläisiä eivätkä todellakaan osaa murretta. Välillä eivät edes aina ymmärrä, mitä puhuvat. Mutta itse ajattelemme, että tuiskulalaisuus ei ole rajoista kiinni, pikemminkin mielentila. Tähän joukkoon kun tulee, on tuiskulalainen.
Miten saatte kaikille innokkaille avustajille järjestettyä jonkin osan?
Avustajia meillä ei ole vaan kaikki mukana olevat vauvasta vaariin ovat kokonaisuuden kannalta yhtä tärkeitä. Käsikirjoittajamme tietävät etukäteen väkemme ja käsikirjoitukset räätälöidään meille. Iso ihana joukkomme on huipputiimi!
Onko lapsiosiin helppo löytää henkilöitä?
Lapsiahan meillä on omasta takaa, joten kukin vuorollaan näyttelee itselleen sopivassa roolissa. Lapsemmekin ovat tosin venyneet melkoisiin roolisuorituksiin eikä todellakaan luonnerooleissaan vaan tekevät ihan oikeaa näyttelijäntyötä. Hieno ja taitava pikkuihmisten joukko meillä!
Miten saatte ihanat lapsinäyttelijänne motivoitumaan harjoituksiin ja vielä näytäntökaudeksi?
Lapsethan tulevat teatterille vanhempiensa mukana eli tämä on koko perheen kiva yhteinen harrastus. Lisäksi teatterilla on aina ystäviä. Tuo mukulalaumamme on kovin hitsaantunut yhteen ja heillä on aina hauskaa. Eivät ikinä edes riitele mistään. Välillä tosin etsimme ja huutelemme heitä, kun leikit vievät metsään. Lapset ovat teatterimme tärkein voimavara – tulevaisuutemme.
Tulevaisuuden tekijöitä Tuiskulan Kesäteatterilla. Tässä harjoituskuvassa kananmunaa näyttelevä käpy vaihtaa Lauri Thesslerin käsistä Touko Hulmin huomaan veikeissä tunnelmissa. Elisa Laine ja Seela Kimppa taustalla asiaankuuluvan paheksuvina. Kuva: Simo Nummi.
Miten saatte harjoitukset järjestymään?
Kyllä se paljon porukaltamme vaatiikin ja näin isolla joukolla (lähes 40 näyttelijää) sovittelemista on. Porukkamme on kuitenkin tähän upeasti sitoutunutta ja olemme onnistuneet hyvin. Ja stuntteja harjoituksiin löytyy aina omasta takaa poissaolijoiden tilalle.
Kuinka monta kertaa harjoittelette ennen varsinaista näytelmää?
Yleensä vähintään 40 kertaa. Harjoitukset aloitamme yleensä helmikuussa tiivistäen tahtia kesää kohden. Toukokuussa harjoittelemme kolmena iltana viikossa ja lopuksi joka ilta.
Miten te opitte vuorosananne?
Kukin tavallaan. Toisille teksti uppoaa helpommin, toisille vaikeimman kautta. Porukassamme on muutamia, jotka oppivat tekstit hämmästyttävän nopeasti ja aina sanatarkasti, johon lopulta kaikkien kohdalla pyritään. Sooloilu ja improvisointi ei ole amatööreille yhtään hyvä juttu; siinä sekoittaa vain kaverinkin. Toki siihenkin on välillä pakko turvautua pelastaakseen kaverin pulasta.
Lähinnä oppimisessa auttaa pysähtyminen, keskittyminen ja rauhoittuminen. Vaikeaa mutta tarpeellista nykyihmiselle. Sen olemme oppineet, että tulkintaa näyttelemiseen voi odottaa meiltä amatööreiltä vasta kun teksti on ”jaloissa”.
Asennetta, eläytymistä ja stunttausta. Tästä se usein lähtee… Talven kylmässä Seuratalolla harjoitellaan asemiin ja opetellaan vuorosanoja. Tero Kinnunen jo sisällä roolissaan ja Tomi Hulmi stunttina kaveria auttamassa. Ja varsiharjahan on kivääri… Kuva: Sanna Kinnunen.
Mistä löydätte tarvittavan rekvisiitan – eläimet, työvälineet jne.?
Välillä se onkin varsin haastavaa. Teatterilla on valtava pukuvarasto ja rekvisiittaakin on jo yli 45 vuoden aikana kertynyt melkoisesti, mutta aina jotakin tarvitaan. Meille rekvisiitan aitous on hyvin tärkeää, siksi esimerkiksi ajoneuvot yleensä ovat juuri oikealta vuosikymmeneltä. Jos näissä asioissa fuskaa, varmasti edestään löytää. Melkoista salapoliisintyötä se siis joskus on. Hieno asia kuitenkin on, että esimerkiksi vanhojen ajoneuvojen omistajat ovat auliisti lainanneet aarteitaan käyttöömme ja siksi näyttämöllämme on huristellut vuosien myötä valtava määrä museoautoja, moottoripyöriä sivuvaunuilla ja ilman, ambulanssi, linja-auto, kuorma-autoja…
Yksi monista sivuvaunullisistamme Osmo Sillanpään ohjauksessa. Vanhat kulkuneuvot tuovat aina pienen jännitysmomentin mukanaan, joten kieli keskellä suuta niiden kanssa mennään. Kuva: Simo Nummi.
Eläimiäkin on näyttelijäkaartiimme kuulunut iso joukko: hevosia, lampaita, kanoja, koiria ja kissoja. Hevoset ovat olleet huikeita persoonia ja ne yleensä oppivat roolinsa pilkuntarkasti. Ohjaajan ei auta muuttaa viime tipassa esimerkiksi hevosen asemia näyttämöllä, koska hevonenhan ei halua tehdä ”väärin”. Ongelmia eläimet eivät juurikaan ole aiheuttaneet.
Ihanat hevoset ovat aina kirjaimellisesti iso lisäys näyttelijäkaartiimme. Halla otti osaa kaikkeen yhteiseen, mm. väliajalla vesisateessa työnsi päänsä telttaamme ja nautti haleista. Hallan vauhdikkaassa kyydissä Reetta Hulmi ja Niilo Härkälä. Kuva. Simo Nummi.
Miten sitten suu pannaan jos näyttelijä estyy hoitamasta rooliaan?
Juu, hui! Näitä tilanteita on yli 45 vuoden aikana kyllä tullut, mutta aina jotenkin on selvitty. Pikapaikkauksilla, äänen lainaamisella (!) ja pienillä käsikirjoitusmuutoksilla on selvitty. Mutta tuskallisia hetkiä nämä kyllä ovat ja suunasentoon ei ole ehditty kiinnittää huomiota.
Entä kun joku sairastuu?
Sitäkin valitettavasti on tapahtunut. Stuntteja on joskus tarvittu ja toisinaan näyttelijä on kärvistellyt kulisseissa ja käynyt hoitamassa välillä roolinsa. Uhrautuvaa porukkaa kyllä! Näissä tilanteissa koko porukka tsemppaa ja auttaa.
Montako kertaa pokka pettää huvittavissa kohdissa?
Yleensä harjoituksissa nauretaan naurut alta pois ja siksi siellä voi olla ratkiriemukasta. Toki myös itketään itkut. Pääsääntöisesti siis repeilyä ei enää tapahdu, mutta ainahan saattaa jotakin yllättävää sattua. Niistä tilanteista selvitään yleensä yleisön sitä huomaamatta. Jälkikäteen sitten kulisseissa puretaan nauramalla välillä hysteerisestikin.
Miten te voitte olla joka vuosi niin älyttömän hyviä?
Jaa-a, joskus onnistutaan! Vakavasti ottaen, teemme tätä suurella sydämellä ja vakavissamme vaikka amatöörejä olemmekin, joten olemme kiitollisia, jos yleisö viihtyy ja tykkää.
Esitysten jälkeinen euforia huipentuu yleensä viimeisen esityksen jälkitunnelmiin, joka on ehkä suurimpia syitä tehdä harrastajateatteria. Tämä kuva Iloleikki on tämä elämä! -teatterimusiikkikonserttimme jälkitunnelmista vuonna 2018. Kuva: Sanna Kinnunen.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Susannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!