Skip to content
Teatteri ja hänen väkensä

Teatteri tummien kuusten alla

Susanna Salo-Kimppa:

Hyttysiä, unohtuneita plareja ja uusia sävellajeja, kulkuneuvojen metsästystä, hyttysiä, kesälehtien mainoksia, hyttysiä, hahmoaan saavia lavasteita, lippuvarauksia ja lupahässäkkää, hyttysiä, hyttysiä… Teatterin toukokuu.

Tässä se hetkellinen onnistumisen ilon tuokio. Toukokuusta tähän on vielä pitkä matka.

Teatterin tekemisessä on vuodenkierrollisesti omat varsin samanlaisina toistuvat vaiheensa. Teatterikesän jälkeen koetaan hetkellinen helpotuksen tunne, onnistumisen ilokin, mutta varsin pian mielen valtaa huoli tulevasta kesästä. Ratkaisevimmat päätökset tehdään jo aikaisin syksyllä niin teatterin kuin konserttienkin osalta; kuka ohjaa, mistä käsikirjoitus, keitä artisteja? Näiden asioiden selvittyä voi hetken hengähtää. Hengähtäminen ei tarkoita huilimista vaan paineista vapaata työskentelyä yhdessä ohjaajan ja käsikirjoittajan kanssa.

Näyttelijöille tämä vaihe on hankalahko – keskeneräistä työtä kun ei juurikaan kannata näyttää… kenellekään. Teatterilaisten into on kuitenkin niin liikuttavaa, että yleensä jo tieto siitä, että jotakin tapahtuu taas kevättalven ja kevään aikana, riittää. Ensimmäiset harjoitukset, jolloin käsiin annetaan tuoreet käsikirjoitukset ja roolejakin jo haistellaan, ovat juhlaa. Siis näyttelijöille. Käsikirjoittajalle hetki taitaa olla niitä piinallisimpia. Silloin työ altistetaan ensireaktioille, joita tekstiä luettaessa aina väkisinkin syntyy, tosin turvallisesti tulevien näyttelijöiden seurassa.

Kun kesän ohjelmisto on kevättalvella julkistettu, alkaa vuorovaikutus tulevien katsojien kanssa tiukan harjoitusrupeaman rinnalla. Artistivalinnoista riippuen voidaan seuraavan parin vuorokauden aikana olla lähes ympärivuorokautisessa kontaktissa asiakkaisiin ja seuraavat viikot sitten lohdutellaan rannalle jääneitä, kuten tänä keväänä kävi… Teatterin osalta ryhmät aktivoituvat ensimmäisinä.

Talven ja kevään aikana rooleja sisäistetään, asemia haetaan ja repliikkejä opitaan seuratalon lämmössä. Aivan uusi vaihe alkaa, kun siirrymme ulos teatterille. Silloin välimatkat lopullisesti realisoituvat, suunnat hahmottuvat ja roolit menevät jalkoihin. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa ohjaaja voi alkaa odotella näyttelijöiltä enemmän tulkintaa. Aikamoisen pitkää pinnaa siis vaatii ohjaajalta tämä teatteriharrastajien kypsyminen.

Toukokuu.

Ja sitten jonakin iltana tulevat hyttyset. Joka vuosi se tavallaan yllättää, 43 vuoden jälkeenkin. Juuri nyt elämme näitä hetkiä, jolloin Eau de Tuiskula eli kotoisemmin Off! tuoksuu Tuiskulassa. Sitä tuoksua jokainen Tuiskulan teatterilainen rakastaa, ja kaipaakin niinä vuosina, jolloin ei ole mukana.

Ominaistuoksun lisäksi teatterilla koetaan ensimmäisiä vilunväristyksiä näyttelijöiden päästessä koskettamaan ”kollegoitaan” onnistumisillaan tulkinnassa. Nauru ja yllättävät liikutuskohtaukset vuorottelevat kevätilloissa, kun esitys alkaa saada hahmoaan. Juuri tämä hetki on suurimman muutoksen aikaa ja palkitsee joka vuosi sillä huomiolla, että tästähän saattaa tulla jotakin hienoa… sittenkin… ja jälleen.

Viimeisen näytöksen jälkeistä iloa ja intoa. Kapellimestarikin paikalla!

Teatteri tummien kuusten alla.

__________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Susannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Scroll To Top