Teatteria kahdella tapaa

Oulun teatterin katsomossa on pehmeät penkit katsojille. Kuva: Tiia Sillanpää.

Tiia Sillanpää:

Tuiskulan Kesäteatteri on yksi Suomen vanhimmista harrastajakesäteattereista. Näytelmät saadaan siis pystyyn harrastajavoimin, joskin ammattiohjaajan johdolla. Olen ollut mukana toiminnassa näyttelijänä vuodesta 2001, ja tämän 18 vuoden aikana olen ehtinyt olla mukana 17 näytelmän ensi-illassa. Viimeiset kaksi vuotta olen myös työskennellyt järjestäjä-kuiskaajana Oulun teatterissa, joka on Pohjois-Suomen suurin ammattiteatteri. Tänä aikana ensi-iltaan on tullut 13 esitystä. Molemmissa tehdään näytelmiä, mutta mitä eroa siinä tekemisessä sitten on harrastajien ja ammattilaisten välillä? Tässä tekstissä vertailen näitä kahta erilaista teatterimaailmaa omien kokemusteni pohjalta.

Harjoitus tekee mestarin

Näytelmää täytyy harjoitella niin ammattilaisen kuin harrastajankin. Harjoitusmäärät vaihtelevat ammattiteatterissa produktion koon mukaan, mutta yleisimmin se on jossain 40 ja 60 harjoituksen välillä. Harjoitusmäärät ovat samaa luokkaa myös Tuiskulassa. Sen sijaan harjoituskauden pituudessa on hurja ero. Ammattiteatterissa ensimmäinen lukuharjoitus saattaa olla vain pari kuukautta ennen ensi-iltaa, kun Tuiskulassa aloitellaan heinäkuiseen ensi-iltaan valmistautuminen hiljalleen jo tammi-helmikuussa. Tätä eroa selittää se, että ammattilaiset harjoittelevat työkseen. Harjoituksia on kaksi kertaa päivässä, joten viikkoon mahtuu harjoituksia jopa 8-9 kpl. Tuiskulassa taas töiden ohella harjoitellaan ensin kerran viikossa, ensi-iltaa kohti tahtia tiivistäen.

Ensi-illan jälkeen

Toinen aikatauluihin liittyvä ero ammattiteatterin ja harrastajakesäteatterin välillä on esitysten ja lisäksi ensi-iltojen määrä. Tuiskulassa kesän näytelmää esitetään kahden viikon ajan ja esityksiä on yhteensä 15. Viimeisen näytöksen jälkeen pidetään reilu tauko, ja aloitetaan jälleen uuden näytelmän harjoitukset alkuvuodesta. Ammattiteatterissa sama näytelmä voi pyöriä jopa vuosia, vaikka yleensä yhden esityksen elinkaari on vajaan vuoden mittainen. Näytäntöjä on yhdestä näytelmästä 1-4 viikossa, ja lisäksi samaan viikonloppuun mahtuu muitakin esityksiä. Oulun teatterin suurella näyttämöllä pyörii yleensä samanaikaisesti 2-3 eri näytelmää.

Kaikki tekee kaikkea vs. ammattilainen joka työhön

Tuiskulan Kesäteatterissa ohjaajaa lukuun ottamatta kukaan ei tee vain yhtä hommaa. Näyttelijöiden joukosta löytyy teatterin tuottaja, puvustaja, lavastajat, lipuntarkastajat ja somevastaavat. Kukin huolehtii omasta tarpeistostaan ja vaatteistaan. Siivous ja taukokahvitus harjoituksissa hoidetaan myös näyttelijöiden voimin ja se kuiskaa, joka ei juuri sillä hetkellä itse ole näyttämöllä.

Tuiskulassa vain ohjaaja on ainoa ammattilainen, muita teatterin töitä hoitavat näyttelijät. Kuva: Sanna Kinnunen.

Ammattiteatterissa taas jokaiselle työlle löytyy oma tekijä. Näyttelijät näyttelevät, näyttämömiehet siirtävät lavasteet, kuiskaaja kuiskaa ja ohjaaja ohjaa. Esityksen aikana sivunäyttämöillä on usein enemmän väkeä kuin lavalla, kun kampaajat, pukijat, tarpeisto, järjestäjä, näyttämö, valo ja ääni hoitavat kukin omaa työtään piilossa katsojilta. Puhumattakaan siitä, että ympäri taloa valmistetaan samaan aikaan lavasteita, pukuja ja suunnitellaan esitysten markkinointia. Omat ihmiset on vielä lipunmyynnissä ja narikassakin.

Tarpeiston mukaan saamisen tahti on erilainen

Sara Wacklinin Oulu palaa -näytelmän tarpeistoa. Näytelmän ensi-ilta on syyskuussa. Kuva: Tiia Sillanpää.

Koska ammattiteatterissa esityksiä valmistetaan koko ajan, puitteet teatterin tekemiselle ovat luonnollisesti paremmat. Teatteritalosta löytyy koko ajan harjoitus- ja esityskäytössä oleva näyttämö, tarvittava tekniikka löytyy omasta takaa ja varastot ovat pullollaan erilaisia aiemmissa esityksissä käytettyjä pukuja ja tavaroita. Tuiskulassa harjoitukset aloitetaan sisätiloissa, ja ulkonäyttämölle Torpparimuseon pihapiiriin siirrytään vapun jälkeen. Silloin harjoitusvaatteina toimivat toppatakit ja tarpeistona käytetään aluksi sitä, mitä kenelläkin sattuu olemaan mukana. Lopulliset puvut ja tavarat otetaan mukaan ensi-illan lähestyessä ja sään salliessa.

Ammattiteatterissa vähintään liikkumiseen vaikuttavat pukujen osat, kuten kengät tai vannehameet, ovat käytössä yleensä heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Jos harjoituksessa keksitään tarvita kohtaukseen vaikkapa pullo, tarpeistonhoitaja hakee sellaisen varastosta saman tien. Lisäksi mahdolliset mikrofonit ovat käytössä hyvin aikaisessa vaiheessa, kun Tuiskulassa niiden kanssa harjoitellaan vasta viimeisinä viikkoina ennen ensi-iltaa.

Tuiskulan Seuratalolla harjoitellaan silloin, kun ulkona on vielä kylmä. Rekvisiittana toimii harjat ja tennismailat esittäen aseita. Kuva: Sanna Kinnunen.

Kumpi tapa sitten on parempi?

Kysymys on siinä mielessä turha, että kyse on kahdesta täysin eri asiasta. Toisessa tilanteessa teatteria tehdään harrastuksena, toisessa työnä. Kesäteatteri harrastuksena tarjoaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä. Siellä pääsee tekemään kaikenlaista, ja porukka on kuin yhtä suurta perhettä. Lopputuloksena on hyvän esityksen lisäksi erityisen lämmin ja kotoisa tunnelma myös katsojille. Ammattiteatterissa taas saman katon alla toimii valtava määrä todella asiansa osaavia ihmisiä, joiden yhteispanoksella saadaan aikaan paljon erilaisia vaikuttavia, tasokkaita esityksiä. Itse olen siitä onnekkaassa asemassa, että saan olla osa näitä molempia. Enkä kyllä kummastakaan luovu, jos vaan itse saan valita.

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Tiian kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.