Teatteritoimintaa viritellään 1900-luvun alussa Tuiskulassa

Aimo Salmi: 

Tuiskulan mieskuoro 1934. Takana vasemmalta Mikko Pyysalo, Arvi Salo, Väinö Rautamaa, Arvi Perkola ja edessä vasemmalta Uuno Saha, Viljo Salmi, Artturi Kaunismäki, Viljo Anttila, Niilo Ketola, Kalle Parkkila, Paavo Falen. Kuva: Köyliön Kuva-arkisto.

Toiminnan sujuva jatkumo on tärkeä kaikessa harrastustoiminnassa. Olen alla miettinyt sen merkitystä kotikylämme teatteri-innostuksen kannalta.

Tuiskulan kylässä on aina 1900-luvun alkupuolelta alkaen ollut erilaista yhteistä toimintaa. Ainakin jo työväenyhdistyksen alkuajoilta, ennen “kapinaa”/sisällissotaa, on joitakin viitteitä kyläläisten kiinnostuksesta yhteiseen kulttuuritoimintaan. Tämä oli varmaan samanlaista monessa suomalaisessa pikkukylässä.

Kansankynttilät innoittivat teatteritoimintaan

Tuiskulassa, niin kuin muuallakin, kansakoulun opettajat, “kansankynttilät” olivat keskeisiä toiminnan virittäjiä viime vuosisadan alussa, mutta ainakin jo 1930-luvulta alkaen. Omassa kylässämme keskeinen toimija näytti olleen silloinen yläkoulun opettaja Paavo Falen, myöhemmin Varpiala. Eri lähteiden perusteella hän muun muassa ylläpiti pientä mieskuoroa, järjesteli kylän yhteisiä juhlia, keräsi monipuolisesti paikallishistoriaa, opetti oppilailleen luonnontuntemusta (linnut, kasvit, ym.) sekä opetti oppilaille runonlausuntaa ja pani heidät esittämään pitkiäkin näytelmiä sekä koulun että kylän yhteisissä juhlissa. Arvelen, että Tuiskulan Kesäteatterin ensimmäisen sukupolven varttuneet näyttelijät olivat ainakin osittain saaneet intonsa Varpialan opetuksesta.

Sotien jälkeen Tuiskulassa oli yhdistys- ja kulttuuripöhinää. Erilaisia yhdistyksiä syntyi, teatteri-innostus palasi ja hyvinkin kunnianhimoisia esityksiä näyteltiin sekä Tuiskulan seurantalolla, että myös oman pitäjän ulkopuolella. Esityksissä mukana olleet olivat siis luultavasti Varpialan opetuksesta nauttineita.

Hella Wuolijoki: Niskavuoren nuori emäntä. Näyttelijät vasemmalta: Maija ja Tauno Lepistö, Laila Mäkelä ja Paavo Valtanen. Kuvattu 1950-luvun loppupuolella Tuiskulan Seuratalolla. Kuva: Köyliön Kuva-arkisto.

Oma ensikokemus teatterista

Teatteri alkoi ilmeisesti kiinnostaa silloin myös pieniä lapsia. Oma ensikokemukseni teatterista oli ehkä noin 6-vuotiaana. Lapset liikkuivat silloin vapaasti eri talojen ja pihojen välillä. Minäkin olin ystävystynyt mm. “Jussilan ja Rintalan” (=Varpulan ja Lepistön/nyt Laine) lasten ja vähän aikuistenkin kanssa. Rintalassa oli usein kesäisin minun ikäiseni Kaarina, joka oli Lepistön Taunon sisaren lapsi. Me innostuimme kovasti silloin teatterista ja teimme jotakin hyvin pienimuotoista “teatteria”. Mukana oli ainakin “Jussilan Raimo”. Teatterina oli pieni kanalarakennus, joka sijaitsi Lepistön kellarin päällä. Harrastus kesti jonkin aikaa, mutta sitten hiipui. Ei tainnut tulla kovin valmista ja yleisöäkään ei ehkä saatu. Tämän pikku tarina kertonee siitä, miten pinnalla siihen aikaan teatteriharrastus Tuiskulassa oli.

Paula Härkälän aika Tuiskulassa

Uudempi aika alkoi 1940-luvun loppupuolella. Silloin kylään tuli parikymppinen, opettajaksi hiljan valmistunut alakoulun opettaja nimeltään Paula Palmu. Hän oli varmaan saanut hyvän peruskoulutuksen pienten lasten opetukseen, mutta tuskin kovin paljon vielä koulutusta opettajan muuhun toimintaan. Näytti siltä, että Varpiala otti ohjatakseen uutta opettajaa. Tarkkakorvainen pieni koululainen, siis minä, kuulin kaikenlaisia juoruja siitä, miten vanha ja uusi opettaja kuljeskelevat ahkerasti pitkin metsiä. No kyllähän siinä sitten jo tehtiin heistä avioparia, koska Varpiala oli silloin jäänyt leskeksi. Eihän siinä sitten niin käynyt, eikä ehkä ollut tarkoituskaan. Saimme kylään pysyvän asukkaan uudella sukunimellä Härkälä.

Paula Härkälä osoittautui erinomaiseksi kylän keskukseksi, vanhan kansankynttiläopettajan veroiseksi. Hän oli hyvin keskeinen kesäteatterimme toiminnassa ja jatkamassa Paavo Varpialan alullepanemia asioita. Ilman hänen toimintaansa monet Varpialan vanhan kylätiedon keräykset olisivat painuneet unholaan. Paulasta olisi kerrottavaa vaikka miten paljon, mutta hänet vielä tiedämme ja muistamme ja hänen kirjoituksiaan löytyy esimerkiksi Köyliist -kirjoista.

Teatteriharrastuksen pitkä jatkumo Tuiskulassa

Itse voin todeta, että lyhyt kansakoulu-urani Tuiskulassa sisälsi ensimmäisiä julkisia esiintymisiä. Useimmat varmaan joutuivat opettajan “painostamina” näytelmiin mukaan. Itse sain osallistua esityksiin sekä koululla että seuratalollakin. Lisäksi “jouduin” esittämään runoja, jopa seuratalon lavalta. Nämä kaikki kokemukset johtivat myöhempään teatteriharrastukseen, josta voinen kertoa enemmän myöhemmin.

Yllä olen yrittänyt kertoa, miten teatteriharrastus Tuiskulassa voidaan nähdä pitkänä jatkumona, jossa yksi asia on johtanut toiseen ja edellinen toiminta on inspiroinut uusiakin sukupolvia. Toiminnan jatkuminen on riippunut innostuneista ja osaavista henkilöistä. Näyttää siltä, että teatterin tekemisellä Tuiskulassa on hyvät mahdollisuudet myös tulevina aikoina. Sen takaavat esityksissä mukana olevat nuoret, jotka luultavasti jaksavat siirtää eteenpäin Tuiskulan pitkää teatteritraditiota.

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Aimon kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä. 
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.