Miten koronaviruksen kanssa voidaan elää?

Aimo Salmi:

Veikko Salo kysyy edellisen viruksista yleisesti kertovan blogikirjoitukseni kommentissa: Mieltä askarruttaa nyt, miten tästä tullaan ulos? Piiloutuuko virus jonnekin reserviin keräämään voimia? Miten syntyy laumasuoja? Miten kehitetään rokote? Veikko jatkaa: Kauan eläneenä moniakin tauteja sairastaneena (esim. aasialainen) olen ymmärtänyt jonkinlaisen rokotusvaikutuksen syntyneen sairastamalla.

Vastaukseni alla:

Koronaviruksesta ja siltä suojautumisesta

Kirjoittelen alla vähän laajemminkin viruksesta ja siltä suojautumisesta.

Tällä hetkellä paras ja vielä ainoakin tapa välttää koronaviruksen tarttuminen on kiertää sekä terveen että erityisesti sairaantuntuiset kanssaihmiset kaukaa. Se on monelle hyvin vaikeaa, koska olemme läheiskontaktia tarvitseva apinalaji. Meidän pitäisi siis pysyä riittävän kauan ns. karanteenissa eli eristyksissä muista ihmisistä. Sana tulee italian kielen sanoista guaranta giorni (40 päivää). Tämän koronaviruksen aikana pitänee pysyä poissa muiden läheltä ehkä pitempäänkin kuin 40 päivää. Itse asiassa jo keskiajalla oli keksitty karanteenin hyödyt. Siitä kertoo mm. kuuluisa romaani Decamerone. Täällä Alasatakunnan maanviljelysseudulla tiedetään myös, että ulkomailta tuotavat eläimet pitää maahan tultuaan pitää jonkun aikaa karanteenissa, jotta vaarallisia eläintauteja ei tuotaisi maahan.

Voi myös yrittää estää itseään saamasta virusta. Jos joutuu menemään kauppaan tai muuten ihmisten ilmoille, niin sieltä voi tietysti saada viruksia, koska ihmiset tavalla tai toisella ja usein huomaamattaan jättävät viruksiaan minne sattuu. Pienet limapallerot virusten kera tarttuvat kaikkialla, mikäli ihminen on infektoitunut ja pärskii virusta yskän ja aivastusten avulla läheisyyteensä. Saattaapa pelkkä hengityskin hieman levittää virusta. Vieraista paikoista kotiin tultua on ensimmäiseksi puhdistettava kädet ahkeralla hankaamisella, saippualla tai pesunesteellä sekä vedellä. Toissijaisesti voi käyttää ns. käsidesiä, joka perustuu tavallisesti noin 70%:n alkoholin vaikutukseen. Sen teho on jossain määrin huonompi kuin käsien kunnollisen pesun, mutta menettelee hätätilassa ja paremman puutteessa. Joka tapauksessa sitä on syytä käyttää, ellei käsien kunnollinen pesu ole mahdollista.

Koronavirukseen tehoava lääke on toiveissa

Lääkkeistä on viime viikkoina myös puhuttu. Toiveissa on, että saataisiin nopeasti koronavirukseen tehoava lääke. Jos puhutaan erityisesti tähän virukseen tehoavasta ja sen kasvua estävästä lääkkeestä, niin toiveet ovat toiveita. Jos aloitetaan ihan alusta ja tutkitaan lääkkeen teho ja turvallisuus sovittujen sääntöjen mukaan, niin normaalisti lääkkeen kehitys ja testaus kestää vuosia, jopa 10 vuotta ja maksaa helposti miljardin tai enemmänkin. Koronavirusten tyyppisiin viruksiin tehoavia spesifisiä lääkkeitä on yritetty kehittää vuosikausia ilman, että kovin tehokasta lääkettä olisi saatu aikaan. Ongelmana on mm. viruksen lisääntyminen isäntäsolujen sisällä, jolloin jokainen kehitetty lääke voi viruksen lisääntymisen eston lisäksi aiheuttaa pahan myrkkyreaktion ihmisen normaaleissakin soluissa. Tämänlaisesta uudesta viruslääkkeen käyttöön tulemisesta ei tässä vaiheessa ja kovin nopeasti ole syytä olla erityisen optimistinen.

Sen sijaan jo lääkkeiksi hyväksytyt molekyylit saatavat sisältää ominaisuuksia, joista voisi olla hyötyä koronaviruksen aiheuttaman taudin hoidossa. Niiden etuna on se, että ne ovat testattu perusteellisesti ihmisen käyttöön, tosin aivan toisten tautien hoitoon. Niillä, kuten kaikilla lääkkeillä, on muitakin ominaisuuksia kuin niillä jo hoidettavien tautien hoidossa tarvittavia. Näitä lisäominaisuuksia on tapana kutsua sivuvaikutuksiksi. Juuri niiden joukosta voisi parhaassa tapauksessa löytyä joku lääke, joka vaikuttaisi erityisesti keuhkoissa tapahtuvaan sairausprosessiin. Tällöin ei vaikutettaisi itse virukseen, ellei sitten hidastavasti sen lisääntymiseen. Tällöin saatetaan havaita kudoksessa olevan haitallisen tautiprosessin vähenemistä. Ja toivottavasti myös kuolleisuuden vähenemistä. Tällaisia lääkkeitä on etsitty viime viikkoina ja aloitettu niiden kokeilu. Erikoislupa niiden käyttöön voidaan saada viranomaisilta ja lääkkeen saajan on annettava lupa kokeellisen hoidon aloittamiseen. Jotkut alustavat tulokset viittaavat siihen, että tällaisia lääkkeitä saattaisi myös löytyä. Tällaiset lääkkeet voisivat tulla hyvinkin nopeasti käyttöön. Pitää myös muistaa, että monilla lääkkeillä on myös vakaviakin sivuvaikutuksia. Tarkempi tieto nyt kokeiltavista lääkkeistä saadaan varmaankin kesään mennessä.

Immunologinen järjestelmämme torjuu viruksia

Meillä on luonnostaan yksi erittäin hyvä tapa torjua virusinfektioita. Se on tietysti meidän immunologinen järjestelmämme, joka koko ajan haravoi elimistöämme ja yrittää löytää siihen kuulumattomat asiat. Se on evoluution aikana syntynyt tunnistamaan elimistöömme tunkeutumista yrittävät vieraat, kuten esimerkiksi virukset. Koska olemme kehittyneet aikaisemmista olioista, niin meissä on rakenteita, jotka muistuttavat vihollistemme rakenteita. Sen takia immunologinen mekanismi ei toisinaan pysty erottamaan omia ja vieraita. Siitäkin voi seurata ongelmia, joita ei nyt käsitellä.

Itse immunologinen järjestelmä koostuu elimistössä kiertävistä soluista, joista osa löytyy verinäytteiden valkosolujen joukosta, mutta ne kiertävät lähes joka paikassa meidän elimistössämme. Niillä on erilaisia toimintatapoja, joihin palaamme alla. Toinen immunologiasysteemin osana ovat solujen tuottamat kiertävät vasta-aineet. Niitä on veren seerumissa (verinäyte, josta verisolut on poistettu), mutta niitä löytyy myös muualta elimistössä. Näitten kahden komponentin yhteistoiminta saa aikaan virusta ja muita tunkeutujia vastaan tapahtuvan torjuntareaktion.

Syntyvä vauva saa äidiltään istukan kautta ja imettämisen alkuvaiheissa myös rintamaidosta äidin vasta-aineita ja jonkin verran myös äidin immunosoluja. Tämä syntymän jälkeinen vastustuskyky häviää pääosin puolen vuoden aikana. Sen jälkeen pieni lapsi on altis kaikille infektioille. Sen jälkeen lapsen oma immunologinen systeemi kuitenkin alkaa kehittyä ja hän pystyy tuottamaan omaa vastustuskykyään. Tämä ominaisuus jatkuu hyvänä läpi nuoruuden ja keski-iän, mutta vanhuuden lähestyessä se alkaa himmentyä ja lopulta lähes häviää.

Mistä immunologisessa järjestelmässä on kyse?

Sen voi sanoa yhdellä sanalla: se on muisti. Kun elimistö ensimmäisen kerran kohtaa vieraan “otuksen” elimistössään, se kehittää itselleen muistikuvan siitä, vaikkapa viruksesta tai enemmänkin joistakin sen osista. Muisti on periaatteessa hyvin samanlainen kuin meidän muistimme, mutta muistin mekanismi toki on hyvin erilainen ja perustuu tunnistaviin valkosoluihin ja solujen tuottamiin vasta-aineisiin. Oma muistimme luo “tunnistusmerkkejä”, jotka sitten muistamme. Saatamme kysellä muistiltamme “Minkähän niminen se Salon Veikon setä oli, joka meni sinne amerikkoihin”. Hetken aikaa muisti tutki muistivarastoa ja kertoo sitten, että ”Marttihan se”. Samalla tavalla immunologinen järjestelmä hakee solujen ja vasta-ainemolekyylien avulla, että “mikähän se tuokin tunkeutuja on. Jaha, pahalta näyttää. Käydään kimppuun”. Immunologinen muisti koostuu olennaisesti järjestelmän soluihin syntyneistä rakenteista, joiden tarkoituksena on löytää vieraat kolmiulotteiset kohteet.

Immunologisen muistin kehittyminen on monimutkainen järjestelmä, mutta olennaista on, että ensi kerran tavatessaan esimerkiksi viruksen se vertaa tietoaan omaan kehoonsa ja sen rakenteisiin ja jos havaitsee “otuksen” vieraaksi alkaa kehittää ns. muistisoluja valkosoluista ja valmistamaan vasta-ainemolekyylejä, jotka myös spesifisesti tunnistavat esimerkiksi viruksen rakenteita. Tämän yksityiskohtaisemmin ei liene nyt tarpeen tarkastella tätä ehkä vaikeastikin ymmärrettävää tapahtumaketjua.

Mitä sitten seuraa? Kun immunologinen järjestelmä on kehittänyt muistimekanismit, muistisolut ja syntyneet spesifiset vasta-ainemolekyylit alkavat kiertää kaikkialla elimistössä “katselemassa” näkyykö vieraita. Kun jo aikaisemmin tunnistettu ja “muistiin” merkitty kohde löytyy, alkaa hurja vipinä. Kiertävät vasta-ainemolekyylit tarttuvat vieraisiin rakenteisiin ja neutraloivat niiden toimintaa. Samaan aikaan vieraita rakenteita tunnistavat valkosolut aktivoituvat ja hyökkäävät infektoituneita elimistön soluja kohti ja tuhoavat niitä estäen siten uusien virusten valmistumisen. Samalla ne lähettävät molekyyliviestejä muille soluille “kehottaen” niitä tulemaan infektioalueelle. Ne myös auttavat vasta-aineita tuottavia soluja lisääntymään ja tuottamaan lisää vasta-aineita. Näin prosessi etenee ja parhaimmillaan infektio saadaan lannistetuksi jo alkuvaiheissaan. Tämä on itse asiassa ainoa todella tehokas prosessi virusta vastaan!! Toki elimistöllä on muutamia epäspesifisiä keinojakin virusta vastaan, mutta niiden teho jää kauas jälkeen spesifisestä immunologisesta toiminnasta.

Kehittyykö ihmisille vastustuskyky koronavirukselle?

Julkisuudessa on myös esitetty epäily, ettei koronavirukselle kehittyisi spesifistä immunologista vastustuskykyä. Se on hiukan omituinen ajatus, koska kaikkien vieraiden tunkeutujien estoon on kehittynyt yleinen järjestelmä, joka aina tunnistaa tunkeutujat. Siis periaatteessa niitä syntyy ja muilla koronaviruksilla näin on osoitettu. Liitän tekstiin arkistostani kuvan, joka osoittaa 40 vuotta sitten erään lieväoireisen koronaviruksen aiheuttamien vasta-aineiden esiintymisestä suomalaisilla. Vasta-aineiden kehittyminen jää joissain tapauksissa heikoksi, mutta sellaista ei ainakaan toistaiseksi ole osoitettu koronaviruksilla.

Tämä kuva on luultavasti ensimmäinen yhdestä Suomessa kiertävästä lievästä koronaviruksesta kansainvälisessä julkaisussa raportoitu tutkimus. Tein sen yhdessä Helsingin yliopiston virusopin laitoksen tutkijoiden kanssa yli 40 vuotta sitten. Selvitimme neljällä erilaisella menetelmällä eri-ikäisissä suomalaisryhmissä esiintyviä tähän virukseen kohdistuvia vasta-aineita. Kaikki menetelmät antoivat samansuuntaisia tuloksia, vaikkakin pientä vaihtelua esiintyi. Menetelmissä on aikamoinen aikahaarukka: CF-testi on kehitetty pitkälti toistasataa vuotta sitten ja alin testi oli 1970-luvulla uusinta uutta ja siinä käytettiin luvanvaraisesti radioaktiivista merkkiainetta. Ne, jotka ovat tottuneet tämäntapaisia häkkyröitä tutkimaan voivat havaita seuraavaa:
1) Hedelmällisen ikäisillä nuorilla naisilla on vasta aineita tälle virukselle, koska vastasyntyneilläkin niitä on. Ne häviävät vauvoilta noin puolen vuoden kuluessa ihan niin kuin oppikirjat kertovat; 2) Leikki-ikäiset kehittävät vasta-aineita yhdessä yhteiskunnan parhaista virushautomoista, päiväkodeissa, juuri niin kuin oppikirjat taaskin kertovat; 3) Hyvässä työiässä olevilla suomalaisilla oli ainakin 40-vuotta sitten lähes jokaisella hyvät vasta-ainetasot tälle virukselle. Tasot myös pysyivät hyvinä ainakin eläkeikään asti; 4) Tällöin vasta-ainetasot alkavat vähentyä ja luultavasti vähenevät edelleenkin. Sitä emme selvästi näe tässä tutkimuksessa, koska emme tutkineet todella vanhoja, jotka ovat nykyisen koronaviruksen suurimmalla vaaravyöhykkeellä.

Nyt suunnitellaan samantapaisia vasta-ainetutkimuksia nykyisen koronaviruksesta, tosin uudemmilla metodeilla. Jos virologilta kysytään, niin vaikeata testin kehittäminen ei ole. THL:llä ei kuitenkaan taida olla entistä kapasiteettia, koska viime vuosina osaamista on ajettu rajusti alas. Kyllä hekin varmaan saavat testin pystyyn ja muutkin voivat sitä tehdä! Odotellaan tuloksia, jotka tulevat kertomaan, miten laajalle koronavirusepidemia on tähän mennessä levinnyt Suomessa.

Kuinka pitkä suoja sairastaneelle tulee koronavirusta vastaan?

Koronaviruksista on myös esitetty epäily virusspesifisen kestomuistin säilymisestä. Se onkin mielenkiintoinen kysymys, koska joidenkin virusinfektioiden jälkeen tulee elämänikäinen immunologinen muisti. Esimerkiksi kerran sairastetun tuhkarokon jälkeen vasta-aineiden määrä näyttää säilyvän suurin piirtein samana noin eläkkeelle siirtymisen saakka. Sen jälkeen immunologinen muisti heikkene, samoin kuin se tavallinenkin muisti vanhoilla ihmisillä. Lopulta immunologisesta tehosta saattaa olla vain rippeet jäljellä kuten Alzheimerin taudin aiheuttamassa dementiassa. Toisaalta on taas niitä viruksia, joilla spesifinen immunologinen puolustus kestää jo paljon vähemmän aikaa. Tutkimus ei voi antaa tällä hetkellä yksiselitteistä vastausta immunologisen muistin erilaisesta häviämisestä. Silloin on hyvin asiat, jos tutkimus tulee osoittamaan, että saamme sairastuessamme pitkäaikaisen suojan uusilta tämän nykyisen koronaviruksen tartunnoilta. Aika näyttää.

Miten rokote koronavirukseen saadaan aikaan?

Kun puhutaan rokotteista, puhutaan immunologisen muistin aiheuttamisesta ilman varsinaista sairautta. Rokotuksen periaatteet keksittiin yli kaksisataa vuotta sitten länsimaissa. Jonkun tiedon mukaan kiinalaiset olisivat jo pitkään sitä ennen käyttäneet samaa periaatetta.

Isorokko oli vaivannut ihmiskuntaa vuosisatoja ja aiheuttanut paljon kuolemia ja vähintäänkin jättänyt ihon rumille arville. Eräs englantilainen lääkäri huomasi, että lehmien hoitajiin isorokko ei oikein tarttunut. Kun hän huomasi myös, että lehmillä oli myös jonkinlainen rokko, niin “lamppu syttyi” ja idea syntyi (tällaista kahden idean yhteentörmäystä ja siitä johtuvaa kehitystä kutsumme nykyään innovaatioksi!). Lääkäri päätteli, että lehmän virusta voi tartuttaa ihmisiin ja toivoa, että se estää paljon pahemman taudin synnyn. Tietämättä mahdollisista pahoista sivuvaikutuksista hän uhkarohkeasti tartutti lehmänrokon omaan lapseensa. Lopulta osoittautui, että lehmänrokko todella esti paljon pahemman isorokon. Sen jälkeen isorokkorokotuksia annettiin lähes 200 vuotta. Tämän toiminnan seurauksena voitiin vasta viime vuosisadan loppupuolella lopettaa isorokkorokotukset ja julistaa taudin aiheuttaja lopullisesti hävinneeksi maapallolta.

Erilaisia rokotteita on kehitetty lisääntyvästi jo 1800-luvulta alkaen. Niiden valmistusmenetelmiä on kehitetty ja kehitetään jatkuvasti. Menetelmiä on monia. Yksi ensimmäisistä oli, että otettiin aiheuttajavirus ja eri menetelmillä muunnettiin se muotoon, jossa saatiin aikaiseksi vain hyvin lievä infektio, vähin oirein siis. Toinen varhainen metodi oli viruksen infektio-ominaisuuden tuhoaminen ja sen käyttäminen immunologisen muistin kehittämiseen. Myöhemmin rokotteeksi on esimerkiksi eristetty viruspartikkeleista sellaisia osia, jotka tutkimus on osoittanut tehokkaiksi vasta-aineiden synnyttäjiksi. Vielä uudempi idea on ns. geeniteknologinen metodi, jossa siirretään soluun vain immunologisen muistin synnyttävää virusgeeniä ja annetaan solujen tuottaa virusten osasta, joka aiheuttaa immunologisen muistin kehittymisen. Näistä menetelmistä on myös erilaisia teknisiä variaatioita.

Viruksen infektoidessa ihmistä syntyy suunnaton määrä viruksia. Immunologisen muistin syntyminen on silloin tehokasta. Nykyisissä rokotteissa sen sijaan on yleensä pienen pieni määrä immunologisen muistin herättävää virusta tai sen osaa. Siksi rokotteessa tarvitaan lisäainetta, joka stimuloi immunosoluja tehokkaaseen toimintaan. Sitä kutsutaan adjuvantiksi. Sellaisia aineita on kyllä useita olemassa, mutta vain muutamia voidaan turvallisesti ruiskuttaa ihmisiin. Parhaimmillaan rokotteet antavat lähes yhtä voimakkaan muistisolujen ja vasta-aineiden kehittymisen kuin luonnollinen infektio.

Rokotteiden kunnollinen valmistaminen vie kuitenkin jonkin verran aikaa. Jos ne tutkitaan kunnolla ja noudatetaan sovittuja turvallisuusmääräyksiä, niin helposti koko prosessiin mene parikin vuotta, jopa enemmänkin. Rokotteiden monipolvisessa kehittämisessä on useita vaiheita, joista turvallisuuden takia mitään ei normaalisti voi jättää pois. Tutkimuksen viimeinen vaihe hypättiin yli uuden rokotteen valmistamisessa suuren kiireen takia vuoden 2009 sikainfluenssan yhteydessä. Uusi rokote oli kyllä testattu useilla kymmenillä tuhansilla vapaaehtoisilla, mutta vielä suurempi ihmismäärä olisi kuulunut normaaliprosessiin, ennen kuin rokotetta olisi voitu antaa. Koska sikainfluenssa alku oli hyvin samanlainen kuin nykyisen koronaviruksen alkuvaiheet, suurehkojen vanhuskuolemien takia, niin rokotteen annossa tehtiin luvan kanssa “laiton” poikkeus. Kuinka sitten kävikään, erityisesti Suomessa? Saatiin, sivuvaikutuksena, vaikeita narkolepsiatapauksia. Näyttäisi siltä, että Suomessa keskimääräistä enemmän esiintyvä geneettinen ominaisuus on saattanut olla yhteydessä narkolepsian kehittymiseen, mutta ehkä tärkeämpi syy saattoi olla itse immunologista muistia stimuloivan virusosasen uuden valmistusmenetelmän käyttö. Sikainfluenssarokotteen narkolepsiayhteydestä on edelleen epäselvyyksiä.

Tähän mennessä rokotuksilla on saatu hyvä teho mm. poliovirusta ja eräitä normaalia vakavampia lastentauteja kohtaan. Ei ole mitään erityistä syytä uskoa, ettei koronavirukselle saataisi myös toimivaa rokotetta aikaan. Uskon myös, että mahdollisesti kehitettyä rokotetta tarjotaan ihmisille jo ennen kuin kaikki rokotekehityksen vaatimukset on täytetty. Jos ongelmia tulee, niin ehkä riskin ottaminen on osoittautuva kuitenkin tarpeelliseksi.

Miten laumasuoja virukselle syntyy?

Sitten kysymys laumasuojasta. Tämä termi liittyy itse asiassa rokotuksiin, mutta voi sitä varmaan käyttää myös luonnollisen infektion suhteen. Termi on pohjimmaltaan epidemiologinen ja matemaattinenkin. Se kertoo millä prosentilla väestöstä täytyy olla immunologinen muisti eli käytännössä osoitettavissa olevia vasta-aineita tutkittavalle virukselle, jotta virus ei enää voi lisääntyä väestössä. Tuhkarokolla luku on 95%. Nykyisellä koronaviruksella sitä ei tarkkaan vielä tiedetä, mutta se saattaa olla tuota pienempikin. Lukua ei tarkkaan tiedetä, koska se riippuu ainakin osittain yhteiskunnasta ja sen rakenteesta. Aika näyttää tämänkin.

Miten koronavirus säilyy väestössä?

Lopuksi kysymys viruksen säilymisessä väestössä. Eri viruksilla on erilaisia säilymisstrategioita. Monet jäävät “hiljaisina” infektioina elimistöön ja putkahtelevat sieltä aika ajoin ihmisten vaivaksi. Koronaviruksen kaltaiset pahikset eivät pääsääntöisesti kykene tällaiseen. Saattaa se joskus silti olla jollain mekanismilla mahdollista. Arvelen, että koronaviruksemme elämän jatkuminen väestössä riippuu pääsääntöisesti, ellei sitten yksinomaan, sen kiertämiseen ihmisissä siellä täällä maapallolla hiljaisena virushissukkana aiheuttamatta mitään oireita tai isommin mitään vakavaa. Sieltä se sitten voisi aika ajoin putkahdella pienempinä infektioryppäinä eri puolilla maapalloa joihinkin ihmisryhmiin tai joskus jopa suurempana epidemianakin. Siinä tapauksissa kyse olisi juuri siitä, että “virus piiloutuu jonnekin reserviin keräämään voimia”. Voimme luultavasti saada koronaviruksen häviämään omasta väestöstämme. Se voi silti jäädä vaikka kiertämään johonkin muuhun väestöön hiljaisena infektiona. Silloin se voi tulla meille takaisin vaikkapa toista tuhatta kilometriä pitkän maarajan kautta. Siinä ei silloin auta mikään rajat kiinni -päätös, koska maapallomme on yksi ja yhtenäinen ja virus kyllä “tietää” sen.

Tällaista tällä kertaa. Tekstistä tuli aika pitkä, mutta asiat eivät ole ehkä niitä kaikkein yksinkertaisimpia selitettäviksi yleiskielellä. Toivon, että viestini edes hiukan avaisi kysyttyjä asioita. Jos ei niin tapahtunut, niin aina voi esittää lisäkysymyksiä. Yritän sitten keksiä jotain ymmärrettävämpää. Kiitos lukemisesta.

 

 

---

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Aimon kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä. 
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.