Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijät 2019

Harrastajaporukkamme on iso ja edustettuna on useampi sukupolvi. Tämä on teatterimme rikkaus ja useille meistä syy, miksi harrastamme juuri Tuiskulassa. Tätä esittelyä varten kysyimme jokaiselta näyttelijältämme viisi kysymystä, joihin kunkin vastaus löytyy oman kuvan kohdalta.

  1. Kuinka monena vuonna olet ollut mukana Tuiskulan Kesäteatterissa?
  2. Mitä muuta harrastat kesäteatterin lisäksi?
  3. Mikä oli/on lapsuuden haaveammattisi?
  4. Mikä on horoskooppimerkkisi?
  5. Miksi tämän vuoden näytelmä kannattaa tulla katsomaan?
Tuiskulan Kesäteatterin logo
Kauko
Kauko

Kauko Hakala

  1. Tämä on yhdeksäs vuosi. Vuodet 2017 ja 2018 jäivät väliin henkilökohtaisten syiden takia.
  2. Toimin Köyliön Lallien ja Hiisirastin puheenjohtajana sekä Satakunnan suunnistusseurojen yhteenliittymän Satakunnan Suunnistus ry:n puheenjohtajana. Puheenjohtajan toimen lisäksi hoidan managerin ja talousvastaavan tehtäviä Hiisirastissa. Myös Lions Clubin toiminta kuuluu kuvioihin. Raviurheilu on ollut tärkeässä roolissa. Hoitelen yhdessä Merjan kanssa kahta hevostamme ja yhtä koiraamme.
  3. Metsäala on aina kiehtonut. Se taitaa johtua siitä, että seurasin aktiivisesti hiihtoa ja hiihtokilpailuissa menestyviä henkilöitä. Veikko Hakulinen oli idolini. Osittain ehkä hänestä johtuen hakeuduin metsäopistoon. Myöhemmin minulla oli myös kunnia tutustua Veikkoon henkilökohtaisesti ja myös ystävystyä hänen kanssaan.
  4. Leijona.
  5. Näytelmä kuvaa hyvin totuuden mukaisesti sodan jälkeisiä vuosia Köyliössä ja lähiseuduilla. Näyttelijöitä on taas totutun paljon. Kaikki tekevät parhaansa. Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus on takuuvarmoissa käsissä.
Lea
Lea

Lea Heino

  1. 15 kesä alkamassa.
  2. Puutarhaa, VPK Naisjaoston toimintaa, leipomista.
  3. -
  4. Vaaka.
  5. Näytelmä on elettyä elämää kuvaava, ei turhanpäiväistä hömppää.
Pertti Heino
Pertti

Pertti Heino

  1. 15 kesä alkamassa.
  2. Kova yritys hoitaa omakotitalon pihaa, lisäksi harrastan perunan kasvatusta. VPK on myös lähellä sydäntä.
  3. Hevosmies.
  4. Kauris.
  5. Tuttua Tuiskulaa. Eletään sodan jälkeistä aikaa koko kylän väen voimalla.
Aarre Hulmi
Aarre

Aarre Hulmi

  1. 9 kertaa.
  2. Kidmixiä ja jumppakerhoa.
  3. Opettaja.
  4. En tiedä (rapu).
  5. -
Reetta Hulmi
Reetta

Reetta Hulmi

  1. 9 vuonna. 2010 lähtien aina, paitsi ollessani synnyttämässä.
  2. Tanssia ja puutarhassa paseerailua.
  3. Taiteilija.
  4. Kuka nämä kysymykset on keksinyt?!
  5. Voi kerätä koko Kotomaa-sarjan…
Tomi Hulmi
Tomi

Tomi Hulmi

  1. 10.
  2. Voimailua, torvisoittoa ja muutakin soittoa.
  3. Maanviljelijä.
  4. Olen aina luullut olevani vesimies, mutten taida olla.
  5. Minä näyttelen siinä! Ja Niilokin on ihan hyvä.
Touko Hulmi
Touko

Touko Hulmi

  1. 9.
  2. Legoja ja kidmixiä.
  3. Jääkiekkoilija.
  4. En tiedä (rapu)
  5. -
Mari Hyväri
Mari

Mari Hyväri

  1. 1.
  2. Frisbeegolf, VPK, 4H-kerho.
  3. Näyttelijä.
  4. Rapu.
  5. Koska siellä on hyvät lapsinäyttelijät. Se on hauska.
Petri Hyväri
Petri

Petri Hyväri

  1. 7.
  2. Frisbeegolf ja työ keväisin ja syksyisin. VPK.
  3. ”Maajussi” Sitä mitä nyt teen.
  4. Vaaka.
  5. Vakavaa asiaa osittain hauskalla ja hyvällä tavalla.
Niilo Härkälä
Niilo

Niilo Härkälä

  1. Tämä vuosi on neljäs.
  2. Harrastan urheilua (salibandy, pesäpallo) sekä kalastusta.
  3. Kalastaja.
  4. Härkä(lä).
  5. Näytelmä on hyvin hauska ja saattaa vahingossa oppia jotain.
Meeri Kimppa
Meeri

Meeri Kimppa

  1. 12.
  2. Harrastan musiikkiopistoa sellonsoiton ja kamariorkesterin muodossa sekä jotkin illat vietän tallilla.
  3. Lapsena halusin olla lääkäri.
  4. Rapu
  5. Näytelmää katsoessa pääsee kuulemaan kauniita murteita ja näkemään hyvää yhteispeliä ja taitavaa näyttelemistä iloiselta porukalta.
Seela Kimppa
Seela

Seela Kimppa

  1. 5 vuotta.
  2. Ratsastusta, sellon soittoa, kid mix:iä ja näyttelemistä.
  3. Ratsastaja ja näyttelijä.
  4. Kaksonen.
  5. Se on humoristinen ja myös vakava (mutta se on todella ihana näytelmä).
Sanna Kinnunen
Sanna

Sanna Kinnunen

  1. 18 kertaa.
  2. Kävelyä, yhdistystoimintaa, verkkosivujen rakentelua ja päivittämistä, blogikirjoittamista.
  3. Opettaja ja kirjailija.
  4. Vaaka.
  5. Näytelmä sopii kaiken ikäisille ja kelle vaan. Vaikkei erityisesti olisi historiasta kiinnostunut kannattaa tulla katsomaan. Näytelmässä on mukana elämän maku ja huumori.
Tero Kinnunen
Tero

Tero Kinnunen

  1. 18.
  2. Luonnossa liikkumista ja ruokaa.
  3. En tainnut töistä haaveilla.
  4. Härkä.
  5. Hyvää viihdettä ainutlaatuisessa miljöössä.
Kari Krusberg
Kari

Kari Krusberg

  1. 15 vuotta.
  2. Metsästys, kalastus, musiikki ja marjastus.
  3. Rakentaja.
  4. Kalat.
  5. Se on hyvä.
Juha Kulmala
Juha

Juha Kulmala

  1. 11.
  2. Maanviljelyä, baarimikkoilua.
  3. Kylähullu.
  4. Jousimies (vahva sellainen).
  5. Luvassa on taattua Tuiskulalaista teatteria: huumorilla ja murteilla höystettyä, jännitteillä ladattua kesäteatteria. Siihen päälle maistuvat munkkikaffeet ja turinat tuttujen kanssa väliajalla. A vot ja ooja.
Sirpa Lahti
Sirpa

Sirpa Lahti

  1. Ensimmäinen muistoni Tuiskulan näyttämötaiteesta on vuoden 1974 torpparijuhlan näytelmästä Päiväpulkka, jossa Tyyne-mummuni esiintyi. Siitä lähtien olen istunut enemmän tai vähemmän uskollisesti katsomossa - ensin kotiväkeni kanssa ja sitten oman perheeni kanssa.
    Siirryin katsomosta näyttämön puolelle vuosina 2010-2014: matkalla on kuljettu turkasen hyvästä kulissien takaisesta avustajasta sukuni historiasta sorvatun tarinan kautta kohti sovintoa ja kosketusta juuriini. Tämän vuoden näytelmään lupauduin mukaan siinä vaiheessa, kun kuulin, että roolihahmoni nimi on Irma.
  2. Laulan, luen ja hyggeilen. Jokunen järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan juttukin on aina meneillään.
  3. Синхронный перевод на русском языке
  4. skorpioni
  5. Näytelmän aihe ja sen toteutus Tuiskulassa - tervetuloa!
Anneli Laine
Anneli

Anneli Laine

  1. 32 vuotta näyttämöllä ja 4 vuotta puvustajana, muina vuosina Riippakoivussa, eihän Museolta malta olla pois näytelmäviikoilla.
  2. Monenmoista yhdistystoimintaa, käsitöitä, matkailua, ”pienviljelyä”, varmaan jäi jotain poiskin.
  3. Opettaja, varmaan Paula esimerkkinä.
  4. Rapu.
  5. Näytelmän ajankohta eli heti sodan jälkeiset vuodet on aika vähän käsitelty jakso Suomen
    historiaa valvontakomissioineen, asekätkentöineen, Porkkalan valtauksineen. Kansa eli
    pelossa, kun ei varmasti tiedetty keneen voi luottaa. Lisäksi oli satojen tuhansien karjalaisten
    uudelleenasuttaminen ja sen aiheuttamat muutokset molemmin puolin. Eikä voi unohtaa
    sodan vaatimia uhreja, eläviä ja kuolleita. Ihmetellä täytyy pienen suomalaisen kansan
    sisukkuutta ja päättäväisyyttä, kun ajattelee, kuinka pian maamme saatiin nostetuksi yhdeksi
    maailman vauraimmista ja onnellisimmista maista.
Annica Laine
Annica

Annica Laine

  1. Tämä vuosi on nyt neljäs vuoteni peräkkäin. Viisivuotiaana tosin vipelsin menninkäisenä Rölli ja Metsänhenki -näytelmässä kahtena vuonna, joten yhteensä olen ollut mukana näyttelijänä tänä kesänä kuusi kertaa.
  2. Harrastan crossfit-urheilua ja kuntosalilla käymistä. Kaikenlainen liikunta on minulle mieleistä.
  3. Lapsena halusin olla lentoemäntä tai luokanopettaja.
  4. Härkä.
  5. Tämän vuoden näytelmä käsittelee aiheita, joista on pitkään vaiettu, mutta ei liian raskain ottein. Tuiskulassa teatteria tehdään katsojaa ajatellen, tarkkaan ja suurella sydämellä. Kotomaan Vaaran vuaret -näytelmä tarjoaa pohdittavaa, jännitystä ja huumoria sopivina annoksina. (Tietysti yksi hyvä syy saapua paikalle ovat myös meidän suussa sulavat väliaikamunkit…)
Eila Laine
Eila

Eila Laine

  1. 42 kertaa.
  2. Harrastan pihan hoitoa.
  3. Lapsuudessa ei ollut haaveammattia, aloitin työnteon 15-vuotiaana ostaessani oman lehmän.
  4. Vaaka.
  5. Historian takia kannattaa tulla katsomaan.
Elisa Laine
Elisa

Elisa Laine

  1. Olen ollut nyt kolmena vuotena kesäteatterissa, tänä vuonna tulee neljäs.
  2. En harrasta tällä hetkellä muuta.
  3. Haaveammattini on ollut näyttelijä ja leipuri.
  4. Horoskooppini on kaksonen.
  5. Tämän vuoden näytelmää kannattaa tulla katsomaan hyvien näyttelijöiden ja hyvän juonen takia.
Aaro Liukko-Sipi
Aaro

Aaro Liukko-Sipi

  1. Tänä kesänä toista kertaa.
  2. Jääkiekkoa pelaan talvisin ja kesät mökkeilen.
  3. Poliisi.
  4. Rapu.
  5. Teatteria kannattaa tulla aina katsomaan, varsinkin tätä näytelmää, koska tästä aiheesta ei kauheasti ole näytelmiä.
Merja Mäkelä
Merja

Merja Mäkelä

  1. 32 vuotta.
  2. Kalastus.
  3. Ei ollut.
  4. Vaaka.
  5. Taattua Tuiskulan laatua.
Ari-Matti Mättö
Ari-Matti

Ari-Matti Mättö

  1. 15 v.
  2. -
  3. Merimies, tuli konduktööri.
  4. Leijona.
  5. Mielenkiintoinen aihe.
Miika Perko
Miika

Miika Perko

  1. Kolmas vuosi, tulin Hallan kaveriksi vuonna 2017.
  2. Tallilla oloa ja siellä töiden tekoa, liikuntaa, palokuntaa.
  3. -
  4. Vesimies.
  5. -
Sirkka Salo
Sirkka

Sirkka Salo

  1. 45 vuotta.
  2. Pihahommia ja pronssitöitä.
  3. Kaupan myyjä.
  4. Vaaka.
  5. Näytelmässä käsitellään asioita, joista ei ole paljon puhuttu. Komiikkaa ja huumoria viljellään paljon, vakavia asioita unohtamatta.
Veikko Salo
Veikko

Veikko Salo

  1. Vuodesta 1974 asti.
  2. Lapin vaelluksia ja metsästyksiä.
  3. Hevosmies.
  4. Leijona.
  5. Näytelmä avaa sodanjälkeisten vaiettujen vuosien tapahtumia teatterin keinoin.
Susanna Salo-Kimppa
Susanna

Susanna Salo-Kimppa

  1. Vuodesta 1975 lähtien pois lukien joitakin vuosia, kun asuimme muualla.
  2. Lasten kuskausta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. No, käyn myös huonekalujen verhoilussa. Ja sukkia voi kutoa, jos ehtii istahtaa.
  3. Kaksonen.
  4. Minusta piti tulla lääkäri. Sitten jotenkin hairahduin...
  5. Tuiskulan näytelmät kannattaa katsoa aina! Tässä erityistä on vähän käsitelty ajankohta, josta ihmisillä on yllättävän vähän tietoa. Vaaran vuosiksi kutsuttu aikajakso olisi voinut olla hyvinkin kohtalokasta Suomelle. Tuiskulassa aikaa kuvataan lämmöllä, huumorilla ja tuiskulaisella aitoudella.
Tiia Sillanpää
Tiia

Tiia Sillanpää

  1. 18 vuonna.
  2. Sekalaista liikuntaa, käsitöiden näpertämistä ja lukemista.
  3. Taisi vaihdella vähintään kerran päivässä.
  4. Kauris.
  5. Kesäteatterin katsominen kannattaa aina!
Lauri Thessler
Lauri

Lauri Thessler

  1. 4.
  2. Rumpujen soittoa ja salibandyä.
  3. E-Sport pelaaja.
  4. Vesimies.
  5. Koska se on kiva!
Panu Thessler
Panu

Panu Thessler

  1. Viitenä.
  2. Kalasteltua tulee hiukan.
  3. Rekkamies.
  4. Vaaka.
  5. Kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin tul Kööliiseen nauttimaan pala elämänmakuista kesäteatterii!
Johanna Toivanen-Perko
Johanna

Johanna Toivanen-Perko

  1. Röllissä ensi kerran ja takaisin tulin 2014.
  2. Paljon aikaa kuluu tallilla ja musiikin parissa. Liikuntaakin koitan ehtiä. VPK-naisten kanssa tehdään kaikenlaista.
  3. Opettaja ja laulaja.
  4. Skorppiooni.
  5. Opit paikkakunnan ja Suomen historiasta, kun tulet katsomaan näytelmää.
Aapo Uotila
Aapo

Aapo Uotila

  1. 3.
  2. Perheen kanssa matkustelu ja puuhastelu. Ja milloin mitä mieleen pasahtaa.
  3. Näyttelijä.
  4. Neitsyt.
  5. Koska missään muualla et opi paikallisesta ja Suomen historiasta jännittäviä asioita näin hauskalla ja rennolla tavalla.
Pentti Vuotila
Pentti

Pentti Vuotila

  1. 5.
  2. Kesäisin nikkarointia, seuratoimintaa (Köyliö-seura, Tieveteraanit), valokuvausta.
  3. Autot/koneet, josta tuli ammatti.
  4. Skorpioni.
  5. Taattua Tuiskulaa, ei riekuta humalassa eikä tapella, vaan kevyesti ja hillitysti raskaasta aiheesta huolimatta huumorilla höystettynä.
Virpi Vähätalo
Virpi

Virpi Vähätalo

  1. Tarkkaa määrää en muista, mutta ainakin kymmenenä vuotena.
  2. Minulla on oma kauneushoitola. Sekä viisi lasta, jotka jokainen harrastaa jotakin, niin taksikuskia saa leikkiä harvase ilta.
  3. Poliisi.
  4. Vesimies.
  5. Loistobläjäys historiaa.

Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijät 2018

1. Mikä on ammattisi?
2. Missä asut?
3. Minä vuonna sinulla oli ensimmäinen rooli Tuiskulan Kesäteatterissa?
4. Miksi harrastat kesäteatteria?
5. Mikä on paras elämänohjeesi?

Arttu
Arttu

Arttu Aaltonen

1. Muutamien vuosien kuluttua (toivottavasti) selviää. Tällä hetkellä opiskelija.
2. Huittisissa Vakkilassa.
3. 2018.
4. Näytteleminen, laulaminen ja esiintyminen ylipäätään on hauskaa puuhaa (varsinkin porukassa).
5. Aina ei kannata tehdä sitä mitä täytyisi, vaan sitä mitä haluaa.

Lea
Lea

Lea Heino

1. Eläkeläinen (verhoilija).
2. Kepola.
3. 2005.
4. Mukavaa tekemistä eri ikäisten ihmisten kanssa.
5. Katse eteenpäin, menneet ovat menneitä.

Pertti
Pertti

Pertti Heino

1. Eläkeläinen (paperityöläinen).
2. Kepola.
3. 2005.
4. Mukava porukka ja harrastus.
5. Positiivisesti eteenpäin.

Aarre
Aarre

Aarre Hulmi

1. Koululainen.
2. Järvenpäässä, Köyliössä.
3. 2010, evakon vauvana.
4. Koska äiti ja iskäkin harrastaa.
5. Legot on parhaita.

Reetta
Reetta

Reetta Hulmi

1. Teatteriohjaajan assistentti, apulaisohjaaja.
2. Köyliön Järvenpää.
3. 2010, evakkona.
4. On ihanaa päästä näyttelijänä heittäytymään jonkun toisen elämään, ja toisaalta kokonaisuuden pienenä osana nähdä, miten tyhjästä syntyy jotain uutta ja hienoa.
5. Onni on pienissä hetkissä.

Tomi
Tomi

Tomi Hulmi

1. Koneenkuljettaja.
2. Köyliön Järvenpäässä.
3. 2010.
4. Sirkka Salo soitti ja kysyi, kun tarvittiin miesnäyttelijä. Sitten huomasin, että näytteleminen on kivaa.
5. -

Touko
Touko

Touko Hulmi

1. Tuleva ekaluokkalainen.
2. Köyliö.
3. 2012, mustalaisen vauvana.
4. Kaverit on kivoja.
5. Legot on parhaita.

Niilo
Niilo

Niilo Härkälä

1. Opiskelen Säkylän lukiossa, syksyllä abina.
2. Asun Köyliön Tuiskulan kyläs.
3. 2016.
4. Kesäteatteri on mukava harrastus ystävien ja yhteisön vuoksi. Näytteleminen myös auttaa purkamaan stressiä ja ilmaisemaan itseä paremmin. Harrastuksesta on myös elämässä hyötyä monella tapaa.
5. Positiivisuus. Kun osaa olla positiivinen ja ajatella kaiken ”posin kautta” on kaikki mukavempaa niin itsellä kuin ihmisillä ympärillä.

Minna
Minna

Minna Jaakkola

1. Yrittäjä.
2. Tuiskulassa.
3. 2005.
4. Pääsee irti omasta työstä.
5. Kohtele toisia niin kuin toivoisit heidän kohtelevan sinua.

Meeri
Meeri

Meeri Kimppa

1. Lukiolainen.
2. Tuiskulassa.
3. 2007.
4. Yhteisen porukan ja tekemisen vuoksi. Eikä sateessa tanssiminenkaan ole lainkaan hassumpi juttu
5. Läheisten ihmisten avulla selviää ihan kaikesta.

Seela
Seela

Seela Kimppa

1. Koululainen.
2. Tuiskulassa.
3. 2014.
4. On kiva eläytyä vanhaan aikaan ja teatterilla on kivaa ja kavereita. Siellä on ihanaa.
5. Älä luovuta.

Sanna
Sanna

Sanna Kinnunen

1. Olen toimistoassistentti Euran Fysikaalisessa Hoitolaitoksessa.
2. Asun Tuiskulassa.
3. 2005.
4. Teatteri antaa niin paljon; tekemistä, itsetuntoa, ystäviä ja yhdessä onnistumisen tunteita. Hienoa on seurata lasten kehittymistä ja vastuunottoa teatterilla ja kasvamista fiksuiksi aikuisiksi.
5. Muuta ne asiat elämässä, joihin pystyt vaikuttamaan ja hyväksy ne asiat, joita ei voi muuttaa.

Tero
Tero

Tero Kinnunen

1. Olen fysioterapeutti ja yrittäjä.
2. Asun Tuiskulassa.
3. 2001.
4. Yhdessä tekemisestä saa hienoja elämyksiä.
5. Positiivisella ajattelulla helpotat elämääsi.

Kari
Kari

Kari Krusberg

1. Eläkeläine.
2. Lähteenkylä/Tuiskula.
3. 2004.
4. Mukava porukka.
5. Kyl reeraamista riittää.

Juha
Juha

Juha Kulmala

1. Näyttelijä/maatalousyrittäjä
2. Köyliön Ehtamossa.
3. 2005.
4. Se on mukavaa puuhaa.
5. Kyllä se siitä.

Anneli
Anneli

Anneli Laine

1. Eläkeläinen.
2. Tuiskulassa.
3. 1979.
4. Sukuvika.
5. Asioilla on tapana järjestyä.

Annica
Annica

Annica Laine

1. Fysioterapeuttiopiskelija ja R-kioskin myyjä.
2. Turussa.
3. Olin 5-vuotias, kun vipelsin menninkäisenä ensimmäisessä Rölli -näytelmässä, 2001.
4. Tykkään esiintyä ja ilmaista itseäni, näytelmä on ollut siihen tarkoitukseen paikallaan. Lisäksi olen kasvanut teatterin ympäristössä ja toiminut välillä Ravintola Riippakoivussa, välillä näyttelijänä. Teatteri on minulle se paikka, johon voi paeta arjen askareita ja murheita. Yhteisöllisyys, ahkeruus, joustavuus, ongelmanratkaisukyky, hauskanpito, välittäminen. Nämä ovat teemoja, jotka vallitsevat Tuiskulan Kesäteatterissa.
5. Usein varjot elämissämme johtuvat siitä, että seisomme itse auringon edessä.

Eila
Eila

Eila Laine

1. Eläkeläinen.
2. Tuiskulassa.
3. 1974.
4. Se katkaisee arjen.
5. Ota rauhallisesti.

Elisa
Elisa

Elisa Laine

1. Koululainen.
2. Tuiskulassa.
3. 2016.
4. Koska kesäteatterissa on aivan mahtava porukka, jonka kanssa näytellä ja se tunne, joka on ennen esitystä, sen aikana ja sen jälkeen on aivan mahtava!
5. Mikään ei ole parempaa kuin kunnon kuppi kahvia ja aamuaurinko.

Pentti
Pentti

Pentti Laine

1. Monitoimieläkeläinen.
2. Tuiskulassa Rintalanmäellä.
3. 1977, valokuvaaja.
4. Sukuvika ja ympäristötekijät.
5. Paras? Tässä iässä: Hei elämää!

Samu
Samu

Samu Laine

1. Myyntimies
2. Kalmeenaukeella on asusteltu tämä vuosituhat.
3. 1970-luvun puolella.
4. Mihes sitä kottoos lähtis.
5. Asioilla on tapana järjestyä.

Merja
Merja

Merja Mäkelä

1. Maatalousyrittäjä.
2. Tuiskulassa.
3. 1985.
4. Ihana porukkahenki.
5. Niin kauan mennään kuin päästään.

Johannes
Johannes

Johannes Perko

1. Kanttori, käsityöläinen.
2. Vuorenmaassa.
3. 2018.
4. Se on perheen yhteinen harrastus.
5. Aika on sinun.

Miika
Miika

Miika Perko

1. Koululainen.
2. Köyliön Vuorenmaassa.
3. 2017, Taisto hevosmies.
4. Se on niin kivaa!
5. Elä elämää täysillä.

Oleksandr
Oleksandr

Oleksandr Protasov

1. Pakkaaja Euran Vihannestukussa.
2. Kepolassa.
3. 2018.
4. Tykkään käydä siellä.
5. -

Riiviö
Riiviö

Riiviö

1. Nukkuma-alustojen testausekspertti.
2. Kalmeessa Tuiskulassa.
3. 2018
4. Koska siellä saa herkkuja ja paljon huomioita.
5. Ei kannata stressata mistään vaan ottaa rennosti ja nukkua.

Sirkka
Sirkka

Sirkka Salo

1. Eläkeläinen.
2. Tuiskulassa.
3. 1975.
4. Teatterissa on paljon ihania ihmisiä, suuri perhe.
5. 🙂

Veikko
Veikko

Veikko Salo

1. Eläkeläinen.
2. Tuiskulassa.
3. 1975.
4. Se yhteisö.
5. Siitä on lähdettävä missä ollaan.

Susanna
Susanna

Susanna Salo-Kimppa

1. Yrittäjä ja kesäteatterituottaja.
2. Asun Tuiskulassa, missäs muualla...
3. 1975 juoksin ensimmäisessä roolissani kylän mukuloiden hännänhuippuna.
4. Ujolle ja pidättyväiselle ihmiselle luontainen valinta, vai…
5. Teatterilla ja muuallakin elämässä yritän ajatella, että kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta kaikkia pitää rakastaa.

Tiia
Tiia

Tiia Sillanpää

1. Olen järjestäjä-kuiskaaja Oulun kaupunginteatterissa.
2. Tuiskulassa vietetyn lapsuuden jälkeen tie on vienyt töiden perässä Ouluun.
3. Pienenä röllinä örvelsin vuonna 2001.
4. En oikein osaisi ilmankaan olla, olenhan viettänyt elämäni kesistä museonmäellä noin kaksi kolmasosaa. Vaikka teatterista on tullut myös työ, kesäteatterin tutusta porukasta on tullut minulle vuosien myötä hyvin tärkeä ja rakas yhteisö, josta en ihan hevillä luovu!
5. Nuku tarpeeksi ja syö hyvin. Sitten on asiat jo aika hyvällä mallilla!

Lauri
Lauri

Lauri Thessler

1. Koululainen.
2. Köyliössä.
3. 2016.
4. Koska se on kivaa.
5. -

Panu
Panu

Panu Thessler

1. Yrittäjä.
2. Kööliis.
3. 2015.
4. Muija pakotti ja paluuta ei ollut. (Nykyään kyllä omastakin halusta.)
5. Elämä on nyt, älä orota huamista.

Johanna
Johanna

Johanna Toivanen-Perko

1. Luokanopettaja.
2. Köyliön Vuorenmaassa.
3. 2001, Rölli Riitasointu.
4. Pienen tytön haavetta toteutan.
5. Hymyile, niin elämä hymyilee sinulle takaisin.

Aapo
Aapo

Aapo Uotila

1. Toimitusjohtaja/rakennusinsinööri.
2. Säkylän Pyhäjoel.
3. 2017.
4. Viitisen vuotta sitten vaimo ilmoitti minut Säkylän harrastajateatterin kansalaisopiston kurssille, kun menin kotona paljastamaan, että olen aina haaveillut esiintymisestä teatterissa. Ja tykkäsin heti älyttömän paljon tehdä juttuja, vaikka varsinkin aluksi jännitti jopa harjoituksiin meno joka kerta.
5. Taata pappan seinällä roikkui joskus taulu, missä luki: Ain on keritty vaik ei o kiirutta piretty. Sillä on menty

Pentti
Pentti

Pentti Vuotila

1. Eläkeläinen.
2. Kesät Tuiskulassa, talvet Turussa.
3. 2016.
4. Teatteri on vaihtelua eläkeläisen tasaiseen elämään ja se on kivaa tekemistä. Ystävällinen ja kannustava ryhmä, olen tuntenut kuuluvani joukkoon alusta asti.
5.Täysillä eteenpäin, virkein mielin.

Virpi
Virpi

Virpi Vähätalo

1. Lähihoitaja ja kosmetologi.
2. Kepolassa.
3. Ensimmäinen roolini oli Röllissä vuonna 2001.
4. Siihen on vain jäänyt aikoinaan ”koukkuun”. Se tunne, kun ensimmäisen kerran saa plarin käteen ja yhdessä luetaan sitä läpi… Se on jotain sanoin kuvaamatonta. Sekä itsensä haastaminen ja ne pienet perhoset vatsanpohjassa, jotka ”lentelevät” näytösten aikana.
5. Asioilla on tapana järjestyä.