Skip to content
Työtä ja tienstii

Tuiskulan Kotikolo Ky

Susanna Salo-Kimppa:

Mikä ihmeen Kotikolo?

Tuiskulan Kotikolo

Sirkka ja Veikko.

Jos jostakin nimestä on vuosien myötä riittänyt jutun juurta, on Kotikolon alkuperä aina kiinnostanut asiakkaita niin kolossa kuin maailmallakin. Ennen yrityksen perustamista oli Kotikolon yrittäjillä Sirkka ja Veikko Salolla yhteinen yritys Inkeri ja Reino Marttilan kanssa, Marttila & Salo, mikä valmisti muun muassa linnunpönttöjä ja lintulautoja WWF:lle. Näinä vuosina linnunpönttöjä markkinoitiin myös kotikoloina linnuille.

Veikolla oli yrittäjätaustaa tätä ennen jo 60-luvun alkupuolelta metallialan yrittäjänä veljensä kanssa Tuiskulan Rautarakenteella, joka parhaimmillaan työllisti yli 80 henkeä konepajallaan Ristolassa. Vuonna 1975 veljekset luopuivat yrityksestä ja Veikko alkoi viljellä kotitilaansa Tuiskulassa. Pieni tila tarvitsi kuitenkin maatalouden rinnalle sivuelinkeinoja.

Sirkka oli aina ollut taitava käsistään ja taiteelliset intohimonsa hän toteutti kangaspuilla, kasvivärjäyksellä sekä posliinin, puun ja silkin maalauksella. Veikon käsissä taas taipui metallin lisäksi myös puu, joten oma kotiteollisuustuotteiden myymälä sai alkunsa Veikon kotitalon pienessä ’elintasosiivessä’ vuonna 1986. Myymälä oli pieni ja sievä, kaunis ja kotoisa, ja lopulta se hyvin luontevasti nimettiin Kotikoloksi.

Kotikolon vintti

Kovin nopeasti ihana kolonen alkoi käydä ahtaaksi, kun bussilastilliset retkeläisiä löysivät yrityksen ja kävijöiden piti tutustua yritykseen pienissä ryhmissä tilojen ahtauden vuoksi. Samalla alettiin kysellä mahdollisuutta kahvitella samalla vierailulla.

Tuiskulan Kotikolo

Tuiskulan Kotikolo. Kuva: Susanna Salo-Kimppa.

Tilalla oli jäänyt tyhjäksi aikanaan viiden lehmän navetaksi rakennettu rakennus, jonka heinävinttiin Veikko alkoi suunnitella uusia tiloja vieraille ja myymälälle. Uusien tilojen avajaisia vietettiin vuonna 1991. Aika pian kahvittelut muuttuivat ruokatarjoiluiksi ja Kotikolon vintti alkoi palvella täyden palvelun juhlatilana myymälän ohella. Kotikolon lammastarjoilut saivat yli 20 vuoden aikana legendaarisen maineen ja musiikki-iltoja kaivataan edelleen. Työ oli ihanaa ja kohtaamiset ihmisten kanssa ikimuistoisia, mutta päivät olivat myöskin pitkiä ja raskaita ja ruokatarjoiluista luovuttiin lopulta vuonna 2015.

Kiehtova vaneri

Nykyisin vaneri on yrityksen päätuotantosuunta, mihin on päädytty sattuman ja vuosikymmenten myötä. Vaneri on ollut kauan Suomessa tavallaan unohdettu materiaali, mutta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa siitä valmistettiin käyttöesineitä ja vielä 50-luvulla vaneri oli vahvasti kotienkin näkyvänä pintamateriaalina.

Sirkka ja Veikko olivat saaneet sukulaisrouvaltaan joskus lahjaksi vanhan, kauniisti vanhentuneen pyöreän vanerirasian, jonka pohjaa komisti Pariisin maailmannäyttelyn venäjänkielinen palkintoleima kaksipäisine kotkineen vuodelta 1900. Sirkka otti kauniin esineen osaksi Kotikolon sisustusta ja täytti sen kuivakukin. Veikkoa rasian yksinkertainen kauneus kiehtoi vuosia ja lopulta hän päätti tehdä sellaisen itse vain huomatakseen valmistustekniikan olevan vaativa ja aikaa vievä. Asia ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan vaan keksijäpellenä ja koneenrakentajana hän vähitellen kehitti menetelmän, jolla vaneri alkoi taipua hänen haluamallaan tavalla. Alkunsa sai siis kolmen sisäkkäin maatuskamaisesti menevän rasian sarja, joissa mittasuhteet olivat jo sata vuotta aiemmin hyväksi havaitut.

Aikaansa edellä

Tuote oli kaunis ja sai mainetta heti valmistuttuaan esimerkiksi 90-luvulla isossa messuorganisaatiossa Formassa, jossa tuote voitti heti ensimmäisen palkinnon liikelahjasarjassa. Kuluttajia tuote kiehtoi myös, mutta markkinoinnissa piti tehdä muutamia koekierroksia, koska aluksi tuotetta markkinoitiin hatturasiana, mikä oli luonteva nimi esineelle. Asiakkaat ihastuivat tuotteeseen, mutta totesivat, etteivät käytä hattuja ja jatkoivat matkaansa. Nopealla korjausliikkeellä nimi vaihdettiin säilytysrasiaksi ja kuluttaja pysähtyi.

Tuiskulan KotikoloAlkuperäiseen käyttötarkoitukseenkin rasia löysi pian tiensä, kun sitä alettiin matalana versiona myydä premium-laatuisena säilyttimenä ylioppilaslakeille. Tänä päivänä rasia on tähän tarkoitukseen jo aika tunnettukin ja sitä myydään lyhyen sesongin ajan keväisin ympäri Suomen.

Liikelahjatukut huomasivat myös rasian mahdollisuudet ja niitä meni lahjatuotteiden pakkauksiksi niin Valion juustoihin kuin Stockmann Herkullekin.

Vähitellen vaneri alkoi kiinnostaa ekologisena materiaalina laajemminkin ja tuoteperhe laajeni roska- ja pyykkikoreihin. Veikolle hauska referenssi oli jo kymmenisen vuotta sitten Ateneumin taidemuseon tilaus yleisöroskiksista, mitkä Veikko myös signeerasi asiaankuuluvasti pohjaan voidakseen vertailla teostensa määrää Edelfeltin kanssa. Sen jälkeen muutkin taidemuseot, teatterit ja hotellit ovat havainneet Kotikolon vanerisen roskakorin käytettävyyden, viimeisimpänä Tiedekeskus Heurekan laajennusosan yleisöroskikset sekä muutamat virastot ja yritysten pääkonttorit pääkaupunkiseudulla.

Sukupolvelta toiselle

Tuiskulan Kotikolo

Susanna ja Harri. Kuva: Veera Reko.

Sirkka ja Veikko nauttivat suunnattomasti työstään Kotikolossa ja jatkoivatkin sitä aika pitkään yli normaalin eläköitymisiän kuitenkin luopuen esimerkiksi juhlien järjestämisestä. Samoihin aikoihin nykyiset yrittäjät olivat tehneet rakennemuutoksia omassa elämässään muuttamalla ensin Espoosta Saloon ja vuonna 2002 Köyliöön. Harri pystyi siinä vaiheessa mikroelektroniikan diplomi-insinöörinä Nokian matkapuhelinhommissa tekemään työtään osittain etänä ja toisaalta lähtemään maailmalle Porin lentoaseman kautta. Susanna toimi kiireisen miehensä rinnalla akateemisena kotiäitinä ja maadoittajana neljälle tyttärelle ja harrasti sivussa kesäteatterin tuottamista ja vanhempiensa Kotikolossa piikomista. Kun suomalainen matkapuhelinbusiness lopulta tuli tiensä päähän seitsemän yt-neuvotteluilla alkaneen kesäloman jälkeen, oli vaihtoehtoina muuttaa Harrin työn perässä Vietnamiin tai Taiwaniin tai miettiä jotakin muuta. Haluttiin muuta.

Harrille tarjoutui entisen työnantajansa kautta mahdollisuus osallistua intensiiviseen yrittäjäkoulutusjaksoon, missä omia ajatuksiaan pääsi testaamaan kriittisessä ympäristössä ja vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden kanssa. Lopulta helmikuussa 2017 tehtiin sukupolvenvaihdos Tuiskulan Kotikolossa.

Vanerin uusi aika vol. 2

Missään vaiheessa ei harhakuvitelmia yrittäjyydestä ollut uusilla yrittäjilläkään, sen verran läheltä toimintaa oli seurattu vuosikymmenten ajan. Hyppäystä tuntemattomaan ei siis tapahtunut, mutta todellakin iso jänönloikka sivuun entisestä elämästä. Sopiva sekoitus Harrin innostuvaa, ahkeraa ja tutkijantarkkaa luonteenlaatua yhdistettynä kädentaitoihin ja Susannan harkitsevaan, rauhalliseen jalat maassa-tyyppiin oli lähtökohtana yhteiselle työlle.

Ajassa oli myös tapahtunut muutos materiaalien ekologisuuden, kertakäyttökulttuurin hylkäämisen ja erityisesti tiedostavien nuoremman polven asiakkaiden myötä. Vaneri oli yht’äkkiä trendikäs.

Harrilla riitti virtaa uusiin kontakteihin ja insinööritausta mahdollisti myös uusien tuotantotekniikoiden hyväksikäytön. Aika paljon myös onnellisilla sattumilla on ollut osuutta tapahtumien kulussa. Harrin rohkeus ja tytärten nimeämä nolo ’iskä-huumori’ johtivat esimerkiksi yhteistyöhön Kaj Franck-palkitun Tapio Anttilan kanssa. Anttilalla oli #kimppakämppä-niminen osasto Habitare-messuilla syksyllä 2017 ja Harri marssi sisään esittäytyen herra Kimpaksi ja tulleensa tarkistamaan kämppäänsä. Tästä tapaamisesta syntyi Anttilan suunnittelema Aski-sarja, joka on runsaan vuoden aikana laajentunut Vepsäläisen myyntikanaviin ja viimeksi tänä syksynä esitelty Lontoon 100% Design-ammattilaismessuilla.

Tuiskulan Kotikolo

Lankavahti. Kuva: Susanna Salo-Kimppa.

Samalla tavalla hullusta ideasta on lähtenyt käsityöihmisiä palveleva lankavahti. Harri mitään kutomisesta tietämättömänä mietti sohvan alle kierivälle lankakerälle kotikoloa ja onnesta soikeana kuunteli mammojen ylistystä keksinnölle Tampereen kädentaitomessuilla. Asiakkaat ovat osallistuneet tuotekehitykseen ideoillaan ja Vanerikko-tuoteperhe on laajentunut kirjoneulemalleiksi ja nyt viimeisimpänä sangalliseen ’otan käsityöni ja käyn’-kylälootaan. Viikko sitten Tampereella uutuustuotesarjassa palkittiin vuorostaan Vanerikko-lataamo, mikä sekin vastasi asiakkaiden tarpeeseen piilottaa rumat johtohässäkät ja laturit kauniisti piiloon.

Vajaan kolmen vuoden yrittäjyyden jälkeen tiedämme olevamme täystyöllistettyjä (jopa ympärivuorokautisesti), aika näyttää, miten pärjäsimme. Intoa riittää ja ideoita. Yrittäjän päivät ovat vuoristorataa jaksamisen, ehtimisen ja riittämisen suhteen. Onneksi aallonpohjat henkisesti tulevat yleensä eritahtisesti, toinen nostaa, kun toinen väsyy. Vuosikymmenten jälkeen saamme tehdä työtä yhdessä, mikä sekin on osoittautunut (yleensä) toimivaksi ja jopa hauskaksi. Kovin usein ei tee mieli heitellä millään vaneriaskia suuremmalla.

Tutustu Tuiskulan Kotikolon nettisivuihin tästä. Tutustu Vanerikko-tuotteisiin verkkokaupassa.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä. 
Haluatko lukea muita Susannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

3 kommenttia

  1. Terttu Kalmeenoja 25.11.2019 klo 17:05

    Tyyliä ja taitoa jo sukupolvelta toiselle ja varmaan kohta kolmannellekin…

    • Susanna Salo-Kimppa 25.11.2019 klo 18:08

      Kiitos, Terttu. Näinhän se yrittäjäperheissä menee; lapset oppivat jo aikaisin tekemään oman osansa yhteiseksi hyväksi. Ja hauskaakin se yhdessä tekeminen on.

  2. Anneli Laine 27.11.2019 klo 13:39

    Kiitos Susanna, kirjoitus on hieno ja tyylikäs kuten tuotteennekin. Näinkin läheltä toimintaa seuranneelle se toi paljon uutta tietoa. Toivon teille jaksamista ja menestystä edelleenkin ja onnea, sitä tarvitaan aina!

Kirjoita kommentti





Scroll To Top