Työtä riistantutkimuksessa

Antti Härkälä: 

Susi

Susi (Canis Lupus) on koiraeläimiin kuuluva suurpeto. Susi on maailman mittakaavassa laajalle levittäytynyt eläin. Suomessa sutta on historian saatossa esiintynyt koko maassa. 1800- luvun suuret susijahdit hävittivät käytännössä suden eteläisestä ja läntisestä Suomesta. 1900- luvulla susi oli harvalukuinen. 1900- luvun jälkipuoliskolla suden levinneisyys-aluetta oli Itä-Suomi, etupäässä Pohjois-Karjala ja Kainuu. Vuoden 1995 poliittiset päätökset vahvistivat suden suojeltua asemaa, ja susikanta alkoi kasvaa itäisessä Suomessa. Itäisen Suomen susikannan kasvun myötä, nuoria vaeltavia susia alkoi olla entistä enemmän, ja susia asettui 2000 luvulla myös uusille alueille. Köyliön seudulle sudet levittäytyivät vuonna 2007, joitakin vuosia aiemmin sudet olivat jo asettuneet Varsinais-Suomeen, niin sanotulle Yläneen reviirille.

Työn alkuun

Susien tuomat huolet ja pelot sekä niiden aiheuttamat vahingot, pääasiassa lammastaloudella, kiihdyttivät Varsinais-Suomen ja Etelä-Satakunnan susikonfliktia 2010-luvun alussa. Yksi konfliktin lievennyskeino oli, että eteläiseen suomeen palkattiin tutkimukselle kenttätyöntekijä. Kun kuulin avautuvasta työpaikasta, kiinnostuin, mutta samalla arvelutti. Etukäteen oli tiedossa, että susien herättämät kiivaat tunteet kohdistuvat joskus myös tutkimuksen työntekijöihin. Päätin kuitenkin hakea paikkaa ja aloitin työni Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella toukokuussa 2013. Nykyisin kyseistä organisaatiota ei enää ole olemassa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos yhdistyi yhdessä Metsäntutkimuslaitoksen ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen kanssa vuonna 2015. Muodostui nykyinen työnantajani, Luonnonvarakeskus.

Tutkimuksen rooli

Suomessa lähes kaikilla on sudesta mielipide, usein voimakaskin. Tutkimuksen rooli on tuottaa tietoa riistahallinnolle ja tuoda susikeskustelun sekamelskaan tutkittua tietoa sudesta. Tosin nykyisenä nopeana some-aikana se on vähintäänkin haastavaa. Tutkittu tieto on usein tylsempää kuin ”facebook-tieto”. Tutkimus myös etenee verkkaisempaa tahtia kuin sosiaalisen median päivitykset, jolloin tutkimus jää lähtötelineisiin. Tutkittuun tietoon liittyy usein epävarmuuksia, ja se on lähes aina vain todennäköisyyksiä. Kun tutkimus kertoo todennäköisyyksistä, samaan aikaan varma tieto jaetaan sosiaalisen median päivityksissä tai huoltoasemien kahvipöydissä.

Työn kuva ja pelikenttä

Oma roolini tutkimuskentässä liittyy eri aineistojen hankintaan ja niiden käsittelyyn. Perinteinen suurpetojen jälkihavaintojen kirjaus tutkimuksen käyttämään järjestelmään on aineistojen hankintaa yksinkertaisimmillaan. Viime vuosina työajastani iso osa on mennyt susien DNA- näytteiden parissa. Joko itse maastossa keräten susien ulostenäytteitä tai kouluttaen ja organisoiden vapaaehtoisten suorittamaa keräystä. Myös Turun yliopistolta vuosittain tulevien DNA-tuloksien käsittely kuuluu töihini. Osaa näistä tehtävistä teen koko maan mittakaavassa. Susien DNA- näytteiden avulla sudet pystytään yksilöimään, mikä susi asuu milläkin reviirillä, tai mikä susi on vaeltanut minnekin. Näin käsitys Suomen susikannasta on tarkentunut.

Myös maastotöitä teen laajemmin kuin vain Köyliön metsissä. Joskus olen huomannut, että ihmisillä on hieman väärä käsitys työnkuvastani, vain Köyliön susilauman paimentajana. Tälläkin talvikaudella olen ollut susitutkimuksen maastotöissä Uudenmaan Raaseporista – Etelä-Pohjanmaan Kauhajoelle ulottuvalla alueella.

Jotta tutkijat voivat käyttää DNA-tuloksia tutkimustyössään, analysoitavat näytteet on ensin jonkun etsittävä. Susien DNA-näytteiden etsintä on periaatteessa helppoa. Lumettomaan aikaan kuljetaan maastossa susien käyttämillä metsäteillä ja poluilla, joista pyritään näytteitä löytämään ja poimitaan vastaan osuvat pökäleet talteen, näin teoriassa. Vaikeuden tähän tuo se, että on ensin oltava tarkkaa pohjatietoa ja kokemusta susien käyttämistä kulkureiteistä. Susireviirit ovat laajoja ja susien vuorokaudessa kulkevat matkat pitkiä. Vaatii myös sattumaa osua juuri oikeaan paikkaan, jossa susi on hiljentynyt näytteen tuottamaan. Lumikeleillä etsitään susien jäljet. Kun ne ovat löytyneet, lähdetään jäljittämään susia näytteen löytymisen toivossa. Jäljitys tehdään yleensä takajälkeen, jolloin lähdetään seuraamaan jälkiä sinne mistä sudet ovat tulleet. Näin pyritään kohti susien päivämakuupaikkaa, jonka läheltä näytteitä usein löytyy. Maastopäivät susien jäljillä ovatkin niitä parhaita työpäiviä. Saa työkseen liikkua luonnossa ja aitiopaikalta seurata mitä paljon tunteita ja keskustelua herättävät otukset oikeasti puuhaavat. Sen seurauksena susi myös arkipäiväistyy.

Olen vahvasti profiloitunut susitöiden perusteella. Susi vie toki työajastani suurimman osan. Työtehtäviä on myös muiden lajien parissa, kuten ilves- ja sorkkaeläintutkimusten maastotöitä. Tutkimustuloksia ei tässä tällä kertaa esitellä, siihen ei annettu merkkimäärä riitä.

Susilauman jäljet Ruotananjärven jäällä helmikuussa 2018. Kuva: Antti Härkälä.

(Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan, jossa esitellään tuiskulalaisten työtä ja työpaikkoja. Lue muut kirjoitukset.)

Kirjoittaja: Antti Härkälä

Antti

Olen (reippaasti) päälle 40-vuotias syntyperäinen tuiskulalainen. Peruskoulun jälkeen opiskelin Kullaan metsäoppilaitoksella metsätalousteknikoksi. Myöhemmin jatkoin vielä työn ohessa metsäalan opintoja, koulutukseltani olen metsätalousinsinööri. Työhistoriani koostuu metsä- ja riista-alan töistä.

Asun perheeni kanssa aitiopaikalla keskellä kylää, Kassalassa. Työn lisäksi vapaa-ajankin mielenkiinnon kohteena minulla on luonto eri muodoissaan. Harrastuksia ovat metsästys, kalastus, ammunta ja kuntoliikunta, joista suunnistus on tällä hetkellä mieluisinta.