Tuiskulan Kesäteatterilla järjestetyt konsertit
Kesällä 2013 Tuiskulan Kesäteatterin näyttämö täydentyi Tella-nimisellä esiintyjäkatteella, mikä mahdollisti myös muunlaisen käytön jo valmiina olevalle katetulle katsomolle. Uusi esiintymislava haluttiin kastaa näyttävästi ja kesäkuussa 2013 Juha Tapio konsertoi Tuiskulassa täydelle katsomolle. Konsertti oli vaikuttava ja yleisön palaute niin haltioituneen kiitollista, että kerralla tuli todistetuksi miljöön ja järjestelyiden toimivuus hienosti myös tämän tapaisissa tilaisuuksissa.
Seuraavana kesänä oli selvää, että hienosti menneen ensimmäisen konsertin jälkeen jatketaan konserttitoimintaa. Kesäkuussa 2014 lavan valtasi Lauri Tähkä ja Revohka sekä heinäkuussa Katri Helena.
Kesällä 2015 Tuiskulassa konsertoivat heinäkuussa Samuli Edelmann ja elokuun pimeydessä vielä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani mahtavan valoshown valaistessa kylän illan.
Kesällä 2016 Tellan alla konsertoivat jälleen Suomen eturivin tähdet: kesäkuussa Waltteri Torikka ja elokuussa Erin.
Kesällä 2017 jatkuivat jälleen ikimuistoiset konsertit Tuiskulassa. Kesäkuun artistivieraamme oli Suvi Teräsniska ja elokuun tunnelman loi Mikko Kuustonen.
Kesän 2018 aloitti komeaääninen Jarkko Ahola, joka hurmasi täyden katsomon taidoillaan ja charmillaan. Elokuun lopun illan tummuessa teimme jotain ainutlaatuista: Iloleikki on tämä elämä!-konsertin muodossa. Silloin lavalle marssivat Tuiskulan Kesäteatterin omat solistit ja muu väki menneiden näytelmien tunnelmissa Jari Levyn, Jaakko Konttilan, Into Koposen, Olli Tuomaisen ja Olli Vimparin soittamin sävelin.
Kesäkuun puolivälissä kesällä 2019 Tuiskulaan saapui toistamiseen Waltteri Torikka, tällä kertaa trion kera. Saimme nauttia tunnelmallisesta illasta loistavan artistin kanssa. Elokuun ihanana iltana samana kesänä Kyösti Mäkimattila tarjosi unohtumattoman elämyksen bändinsä Varjokuvan kera. Bonuksena vielä runoilija Heli Laaksonen saapui myös lavalle. Lue Sanokaas mun sanonee-blogin kirjoitus kesän 2019 konserteista.
Koronan takia konserteissa oli kaksi välivuotta ja jälleen elokuussa vuonna 2022 Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva valloitti Tuiskulan idyllisen lavan.
Lähes kaikki konserttimme on myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Poikkeuksetta artistit ovat viihtyneet Tuiskulassa ja paikan erityislaatuisuus on tehnyt heihin vaikutuksen. Yleisön lisäksi artistit saapuvat kyläämme vieraina ja vieraistamme pidämme hyvää huolta!