Siirry sisältöön
Joutoajan puuhat

Paikallisia, ja vähän muitakin, tuliaisia Kädentaidot-messuilta

Sanna Kinnunen: Tampereella oli Suomen Kädentaidot-messut 16.-18.11.2018. Siellä kävin kameran kanssa ja oli siellä muutama muukin. Järjestäjien mukaan messuilla kävi kolmen päivän aikana 50996 kävijää. Kävijämäärä on Suomen Kädentaidot -messujen 23.vuotisen historian ennätyslukema. Neulominen oli todellakin lähtenyt lapasesta aika monella, kuten Lentävän Lapasen osastolla olleessa hauskassa kassissa luki. Messuilla oli paljon ostettavaa ja runsaasti itsetekemisen ideoita.…

Lue lisää
Joutoajan puuhat

Ihan Sotkussa!

Henna Ryömä: Minua pyydettiin kirjoittamaan blogijuttu sotilaskoti -harrastuksestani. Joskus sitä aina miettii, mitkä kaikki asiat määrittelevät minut. Paitsi asuinpaikkani perusteella määrittelen itseni tuiskulalaiseksi ja ennen kaikkea köyliöläiseksi, niin harrastusteni myötä yksi tärkeänä pitämäni määritelmä on sotilaskotisisaruus. Sotilaskotityö täytti tänä vuonna 100 vuotta ja sitä on juhlittu valtakunnallisesti eri tapahtumissa ja paikallisesti esimerkiksi Säkylän torilla ja…

Lue lisää
Joutoajan puuhat

Talkoohengessä

Hanna Jaakola: Olen häärännyt Köyliö-seuran Leader Pyhäjärviseudun tukemassa Museotaksvärkki-hankkeessa nyt jo vuoden verran ja pian hanke on päättymässä. Yhtenä hankkeen tärkeimpänä museokohteena on ollut Tuiskulan Torpparimuseo, jossa talkoovoimin olemme päivittäneet museon esineluettelot ja –kokoelmat tämän päivän vaatimusten mukaiseen ojennukseen. Museotaksvärkki-hanke on järjestänyt tähän mennessä 34 talkoot, joista 20 on pidetty Tuiskulassa. Jos totta puhutaan, olin…

Lue lisää
Joutoajan puuhat

Nuoren kalamiehen alkutaival

Niilo Härkälä Moi! Olen juuri 18 täyttävä nuori kalamies. Juttuja vonkaleista ja niistä isoista karkuun päässeistä riittää, mutta ajattelin nyt aluksi kertoa hieman tarinaani kalastuksen parissa. Oma taipaleeni alkoi jo hyvin nuorena, kun isoisoisäni Erkin kanssa, kävimme yhdessä mato-ongella ja kokemassa muita pyydyksiä Köyliönjoessa. Katiskat sekä rapumerrat syksyisin olivat mielenkiintoista katsottavaa, kun saattoi tulla joko…

Lue lisää
Vieritä ylös