Siirry sisältöön
Joutoajan puuhat

Ihan Sotkussa!

Henna Ryömä:

Minua pyydettiin kirjoittamaan blogijuttu sotilaskoti -harrastuksestani. Joskus sitä aina miettii, mitkä kaikki asiat määrittelevät minut. Paitsi asuinpaikkani perusteella määrittelen itseni tuiskulalaiseksi ja ennen kaikkea köyliöläiseksi, niin harrastusteni myötä yksi tärkeänä pitämäni määritelmä on sotilaskotisisaruus.

Sotilaskotityö täytti tänä vuonna 100 vuotta ja sitä on juhlittu valtakunnallisesti eri tapahtumissa ja paikallisesti esimerkiksi Säkylän torilla ja Säkylän K-Supermarketin edessä järjestetyissä pop-up-sotkuissa. Lisäksi Säkylän Sotilaskotiyhdistys oli mukana Okra -maatalousnäyttelyissä ja SuomiAreenan yhteydessä järjestetyssä Porin prikaatin kalustonäyttelyssä. Vaikka olemme viettäneet juhlavuotta ja olemme ehkä näkyneet enemmän tapahtumissa, on perustyömme Sotilaskodissa jatkunut koko ajan kirjastossa, kioskissa, maastossa ja Sotilaskodin kahviossa.

Säkylän Sotilaskotiyhdistys on sotilaskotityön 100-vuotisjuhlavuotena esitellyt toimintaansa alueen tapahtumissa. Kuvaaja: Tuija Ryömä.

Olen ollut sotilaskotisisar yli 20 vuotta. Koko homma sai alkunsa siitä, että pääsin Säkylän Sotilaskotiin kesätöihin ja muutaman vuoden kesätöiden jälkeen liityin sisareksi ja aloin tehdä vapaaehtoistyötä liikkuvassa sotilaskodissa eli LSK:ssa. Osallistuin ensimmäiseen Suomen rajojen ulkopuolella tehtyyn Nordic Peace -harjoitukseen Pohjois-Norjaan vuonna 1997 ja kävin opiskelujen aikana leireillä ja myyntiautotehtävissä paikallisissa harjoituksissa. Vuosiin mahtuu monia kommelluksia. Välillä auto ei käynnistynytkään, kahvi loppui kesken ja olipa jollain reissulla maito jäätynyt purkkiinkin. Aina kuitenkin selvittiin yhtä kokemusta rikkaampana ja asiakkaatkin saapuivat keskelle tyhjää metsää pystytetylle sotkuautolle. Nyt olen reilut kymmenen vuotta tehnyt työtä tarjoilujaostossa, missä työ tapahtuu Sotilaskodissa. Viitisen vuotta olen kuulunut Säkylän Sotilaskodin johtokuntaan ja toiminut siellä LSK-jaoston ja tarjoilujaoston vetäjänä. Samalla olen päässyt näkemään sotilaskotityötä hiukan toiselta kantilta.

Sotilaskotityötä tehdään jaostoissa. Tarjoilujaosto toimii Sotilaskodissa ja huolehtii vakituisen henkilökunnan apuna kahvion toiminnasta. Kirjastojaostossa työskennellään kirjastossa ja LSK:ssa viedään Sotilaskodin palvelut myyntiautolla sinne, missä asiakkaamme eli varusmiehet harjoittelevat. Joka kuun ensimmäinen keskiviikko järjestetään pizzailta ja lisäksi sisarten työtä tarvitaan erilaisissa tapahtumissa ja teemailloissa. Suuria ponnistuksia ovat valatilaisuudet ja messut, joissa yhtenä päivänä voidaan tarvita yli kymmenen sisaren vapaaehtoinen työpanos. Säkylän Sotilaskotiyhdistyksellä on onneksi noin 300 jäsentä, joista noin 200 toimii aktiivisesti. Sotilaskotityötä voivat tehdä kaikki yli 16 -vuotiaat. Yläikärajaa meillä ei ole, vaan myös ikivihreät sisaret tekevät työtä pussittamalla alokaspusseja varusmiesten iloksi. Sotilaskotityö on myös siitä kivaa, että sitä voi tehdä juuri sen verran kuin itsestä tuntuu parhaalta. Tapahtumat ja teemaillat tuovat vaihtelua perustyöhön, mutta niihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Kenttäolosuhteissa tehdyt munkit paljastavat joskus todellisen luontonsa <3 Kuvaaja: Henna Ryömä.

Anna Perho sanoi kirjassaan Superarkea!, että “kaikkien pitäisi tehdä jotain vapaaehtoistyötä”. Vapaaehtoistyö on minulle antanut yhteenkuuluvuuden tunnetta, tunnetta siitä, että teemme tärkeää työtä, tarjoamme varusmiehille ja -naisille paikan levähtää ja rentoutua. Se sotkun kahvi ja munkki on vain yksi osa Sotilaskodin palveluja. Jo aiemmin mainitun kirjaston ja kahvion lisäksi alakerrassa on kioski, Sotkussa pääsee musisoimaan, pelaamaan biljardia ja konsolipelejä. Lisäksi kodissa on hyvä vaan olla ja tavata ystäviä ja rakkaita.

Sotilaskotisisarena olen tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt vierailemaan muissa sotilaskodeissa, päässyt hienoille sisarretkille ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Mutta ennen kaikkea olen oppinut, että se kuuma kupillinen kahvia rankan päivän jälkeen räntäsateessa on sille varusmiehelle tai -naiselle aika kiva juttu.

Hymyllä ja sydämellä!

P.S. Jos kiinnostuit sotkuharrastuksesta, niin sisareksi voi liittyä koska vaan ottamalla yhteyttä paikalliseen yhdistykseen, mikä tällä alueella on Säkylän Sotilaskotiyhdistys. Yhdistyksiä valtakunnallisesti on yli 30! Syksyllä meillä on tulossa uusien sisarten ilta, missä kerrotaan tarkemmin sotilaskotityöstä. Seuraa ilmoittelua Säkylän Sotkun somessa (FB ja IG) tai Alasatakunnassa.

Säkylän Sotilaskoti on auki.

Sotilaskoti on auki joka päivä. Kuvaaja: Henna Ryömä.

__________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Hennan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

 

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös