Artikkelit tunnisteilla ‘Aimo Salmi’
Kulttuuriosaajia syntyi jo 1900-luvun alun Tuiskulassa
Aimo Salmi: Vähemmän koulutettuja ihmisiä on usein pidetty kelvottomina ja huonosti moniin asioihin kykenevinä. Myös Suomessa on maaseudun asukkaille joskus, esimerkiksi kirjallisuudessa, annettu jonkinlainen Ryysyrannan Joosepin leima. Tosiasiassa pienissäkin kyläyhteisöissä on kuitenkin aina ollut monenlaisia lahjakkuuksia ja käytännön osaajia, vaikka muutamia “jooseppejakin” lienee myös löytynyt. On hyvä syy kuitenkin uskoa, että pienessäkin kylässä on monenlaista…
Lue lisääKoronavirusepidemian välihavaintoja
Aimo Salmi: Olen seurannut muutaman kuukauden ajan nykyisen koronavirusepidemian kehittymistä, siihen suhtautumista ja valtioiden ja viranomaisten tekemiä päätöksiä. Lähes kaikki epidemian kulun vaiheet on voinut kuitenkin virologisella kokemuksella ennustaa tapahtuviksi, vaikka kaikki nämä tapahtumat ovatkin tulleet uusina ja ennakoimattomina suurimmalle osalle ihmiskuntaa. Jokaisella uudella epidemialla on myös omat piirteensä ja eri maat ovat selviytyvät eri…
Lue lisääLapsuuden muistoja Tuiskulan Seuratalolta
Aimo Salmi: Yhteinen kokoontumistila on maaseudulla tärkeä. Paikallinen kansakoulu on edelleenkin monen kylän toiminnan sydän. Paikallisen koulun opettajat olivat aikoinaan kylän toiminnan moottoreita sen lisäksi, että he opettivat lapsia. Omassa kylässämme koulun toiminta loppui kymmeniä vuosia sitten. Suomessa joudutaan näinä aikoina lopettamaan kyläkouluja ja ilmeisesti tulevaisuudessa enenevästi. On ymmärrettävää, että uhkaava lopetus nostaa voimakkaan vastustuksen.…
Lue lisääTietoa viruksista
Aimo Salmi: Yritän alla kertoa joitakin mielestäni mielenkiintoisia ja tärkeitäkin asioita ihmisen viruksista. Paljon muutakin voisi kirjoittaa näiden poimintojen lisäksi, mutta niihin voidaan palata, jos tekstini nostaa esiin kysymyksiä: Virukset ovat kovin pieniä Virukset ovat mahdottoman pieniä “otuksia”, joita vilisee kaikkialla luonnossa, myös tietysti ihmisten ympärillä ja heidän sisällään. Ihmislajilla on tautia aiheuttavia viruksia ainakin…
Lue lisääVastauksia kysymyksiin koskien koronavirusta
Aimo Salmi: 1. Martti Erkkilä kysyy Viruksista yleisesti -blogikirjoitukseeni kirjoittamassaan kommentissa: Miten aktiivisesti sinä Aimo seuraat nykyään alasi julkaisuja? Onko sieltä tullut esille jotain sellaista tietoa koronaviruksesta, joka on yllättänyt Sinut? Kyllä, istun aamupäivisin ensin muutaman lehden parissa, sekä paperisten että verkollisten. Pyrin lukemaan lääketiedettä yleisesti ja virusasioita erityisesti. Sitten mukaan tulee vielä radio ja…
Lue lisääMiten koronaviruksen kanssa voidaan elää?
Aimo Salmi: Veikko Salo kysyy edellisen viruksista yleisesti kertovan blogikirjoitukseni kommentissa: Mieltä askarruttaa nyt, miten tästä tullaan ulos? Piiloutuuko virus jonnekin reserviin keräämään voimia? Miten syntyy laumasuoja? Miten kehitetään rokote? Veikko jatkaa: Kauan eläneenä moniakin tauteja sairastaneena (esim. aasialainen) olen ymmärtänyt jonkinlaisen rokotusvaikutuksen syntyneen sairastamalla. Vastaukseni alla: Koronaviruksesta ja siltä suojautumisesta Kirjoittelen alla vähän laajemminkin…
Lue lisääViruksista yleisesti
Aimo Salmi: Nyt näyttää olevan tarvetta tietoon viruksista. Olen sopinut tämän blogin ylläpitäjän, Sannan, kanssa viruksista ja tietysti myös koronaviruksista kirjoittamisesta. Näitä tekstejä tulee silloin tällöin ja tarpeen mukaan. Keskityn siis viruksiin, koska muuta tietoa näyttää löytyvän yllin kyllin verkosta ja muista lähteistä. Miksi siis minä kirjoitan näistä asioista? Olen kyllä Tuiskulan kylän poikia, mutta…
Lue lisääTeatteriharrastusta Tuiskulan jälkeen
Aimo Salmi: Varhainen kiinnostus teatteriin voi johtaa jopa ammattimaiseen työskentelyyn. Siitä on Tuiskulan Kesäteatterissakin hyviä esimerkkejä. Varhainen teatteriharrastus voi jatkua amatöörinä myöhemminkin ja johtaa moniin mielenkiintoisiin elämyksiin ja kokemuksiin. Minulle, niinkuin monelle muulle, on käynyt niin. Teatteri tuli taas mukaan lukiossa Vuodesta 1950 alkaen en ehtinyt enää toimimaan Tuiskulassa, koska kävin jo koulua Eurassa. Ensimmäisten…
Lue lisääTeatteritoimintaa viritellään 1900-luvun alussa Tuiskulassa
Aimo Salmi: Toiminnan sujuva jatkumo on tärkeä kaikessa harrastustoiminnassa. Olen alla miettinyt sen merkitystä kotikylämme teatteri-innostuksen kannalta. Tuiskulan kylässä on aina 1900-luvun alkupuolelta alkaen ollut erilaista yhteistä toimintaa. Ainakin jo työväenyhdistyksen alkuajoilta, ennen “kapinaa”/sisällissotaa, on joitakin viitteitä kyläläisten kiinnostuksesta yhteiseen kulttuuritoimintaan. Tämä oli varmaan samanlaista monessa suomalaisessa pikkukylässä. Kansankynttilät innoittivat teatteritoimintaan Tuiskulassa, niin kuin muuallakin,…
Lue lisääYksivuotias on oppinut jo kävelemään
Sanna Kinnunen: Tasan vuosi sitten 15.huhtikuuta 2018 julkaistiin Tuiskulan kylän verkkosivuilla Sanokaas mun sanonee-blogin ensimmäinen kirjoitus. Voit lukea sen tästä. Vuodessa olemme julkaisseet 49 julkaisua. Tämä kirjoitus on viideskymmenes. Aluksi kirjoituksia julkaistiin epäsäännöllisesti silloin, kun jotain kerrottavaa meillä oli. Vuoden 2019 alusta asti uusi julkaisu on tullut säännöllisesti maanantaisin. Näin aiomme myös jatkaa. Lukijan on…
Lue lisää