Mäkelän Merja
Sanna Kinnunen:
Vuodesta 1983 asti, jolloin Merja meni naimisiin edesmenneen aviomiehensä Tuomon kanssa, Merja on ollut mukana Tuiskulan Kesäteatterissa. Into teatteriin lähti silloin Tuomon vanavedessä. Kylässä oli tapana, että teatterille aina mentiin. Anoppikin oli mukana Ravintola Riippakoivussa tekemässä klimppisoppaa. Ensin Merjalla oli avustavia rooleja ja sitten vähitellen muutama repliikkikin. Ensimmäisen oikean roolin Merja muistaa vuodelta 1985. Silloin esitettiin Minä ja mun taloni. Tämä näytelmä esitettiin kahtena vuonna peräkkäin.
Kotomaan Juhana on Merjan isoin rooli
Kotomaan emäntä Juhana Ylikylä vuonna 2004 Kotomaan torpan balladissa on Merjan isoin rooli ja siksi se on parhaiten jäänyt mieleenkin. Roolissa oli tekstejä paljon opeteltavaksi. Merja sanoo: ”Mää tykkäsin siitä kuitenkin, vaikka olihan siinä ohjaajalla paljon työtä, mutta hyvä siitä tuli loppujen lopuksi” Merja on ollut monen ohjaajan ohjattavana vuosien saatossa eikä yhdestäkään ole hänellä pahaa sanottavaa.
Merja kuuluu myös Tuiskulan Kesäteatterin toimikuntaan, joka toimii ohjausryhmänä teatterin toiminnassa. Isommat päätökset tehdään toimikunnassa ja tuottaja hoitaa päivittäiset rutiinit. Toimikunnassa Merja on ollut vaikuttamassa 2000-luvun lopulta asti.
Työ trukkikuskina ja maatalon emäntänä
Merja on valmistunut ammattikoulusta teollisuusompelu-linjalta. Jo kouluaikoina hän oli kesätöissä Ahltrömin tehtailla varastossa trukkikuskina. Siellä hän työskenteli sittemmin 22 vuotta. Merja ja Tuomo olivat ostaneet tilan Tuomon vanhemmilta vuonna 1985. Tilalla oli ensin lehmiä ja vuonna 1991 on rakennettu ensimmäinen sikala. Vähitellen kävi raskaaksi hoitaa sekä palkkatyö että emännän tehtävät ja vuonna 1996 Merja jäi pois töistä hoitamaan omaa tilaa ja sen eläimiä. Nyt hän on jo eläkeläinen siitäkin virasta.
Elämään kuuluu myös surua
Merjan elämässä on ollut raskaita menetyksiä, joista suurimpana on nuoruuden rakkauden ja aviomiehen Tuomon menehtyminen vuonna 2003. Jo Tuomon sairauden aikana Tuomon paras kaveri, Kari Krusberg, oli tilan töissä apuna ja rakkaus syttyi heidän välilleen myöhemmin Tuomon kuoleman jälkeen. Tänään Merja ja Kari asuvat Mikolan taloa yhdessä Pimu-koiran kanssa. Talossa on koiria ollut vähintään kymmenkunta, aina edellisen jälkeen on otettu uusi pentu.
Kalastaminen tuottaa iloa
Muita harrastuksia kesäteatterin lisäksi Merjalla on kalastaminen. Kalassa Merja käy Karin kanssa yhdessä Kokemäen Sääksjärvellä, Pyhäjärvellä ja Kustavissa. Veneestä pilkitään ja vedetään uistinta. Kesäpilkillä tulee kuhia, ahvenia ja haukia. Sattuneesta syystä kalaa syödään runsaasti Merja ja Karin perheessä.
Teatterissa viehättää mukava porukka
Merja nähdään taas roolissa Tuiskulan Kesäteatterissa Kun lesket …empivät-näytelmässä. Tällä kertaa Räisäläisenä leskenä Suso Kämäräisenä. Vielä tänäänkin häntä kesäteatteriharrastuksessa viehättää mukava porukka, joiden seuraan on kiva tulla ja yhdessä tehdä näytelmä valmiiksi.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!