Siirry sisältöön
Teatteri ja hänen väkensä

Olavi Virta -elokuva – saattaa näkyä tuttuja…

Aino Kimppa:

Aino Kimppa ja Tiia Sillanpää

Kaksi innokasta ensimmäisenä kuvauspäivänä. Kuvaaja: Aino Kimppa.

Muutama kuukausi sitten Helsingin Tennispalatsin salissa istuessani päästin pienen riemunkiljahduksen Olavi Virta -elokuvan trailerin ilmestyessä valkokankaalle. Koska en itse ole kasvanut Virran musiikin parissa, juuri Hopeinen kuu ei ollut se syy tähän, vaan se, että vilahdin itse trailerissa.

Edelliskesänä osa kesäteatterilaisista sai taas hauskan kokemuksen päästessään mukaan Timo Koivusalon elokuvaan avustajiksi. Olemme aikaisemminkin olleet mukana Koivusalon elokuvissa, mutta tällä kertaa sain vähän erilaisen sähköpostin. Pääsin yhdessä Tiian kanssa esittämään ”Marjaanan ystävättäriä,” eli toisin sanoen, saimme muutamat sekuntimme elokuvassa.

Olin todella innoissani saapuessani Villilään. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Pääsimme ensin puvustamoon, jossa päätettiin hyvin yksityiskohtaisesti mitä puemme päälle, sopivatko asumme keskenään yhteen ja onko jalassa nyt oikeanlaiset sukkahousut. Meikissä ja kampauksessa jännitys vähän laski mukavien maskeeraajien kanssa. Oli hauskaa seurata ammattilaisten työskentelyä ja näyttelijöiden vuorosanojen opettelua taustalla. Heille se kaikki oli vain työpäivä muiden joukossa, itselleni mielenkiintoinen kurkistus elokuvan tekoon.

Kuvauspaikalla seurasimme ensin sivusta toisen kohtauksen kuvausta ja lopulta pääsimme itsekin kameran eteen. Tuntui jopa vähän kummalliselta, miten vähillä ohjeistuksilla saimme kuvattua muutaman oton ja tämän jälkeen kohtaus maitolaiturilla oli valmis. Koivusalo vaikutti tyytyväiseltä.

Viikkoa myöhemmin osallistuimme isolla avustajaporukalla tehtyihin kuvauksiin. Kuvasimme yhden kohtauksen ”Marjaanan ystävättärinä” ja lopun ajasta osallistuimme osana isoa joukkoa muihin kuviin. Vaihdoimme myös elokuvan aikakautta kesken päivän, joten kuvauspaikalla oli aikamoinen puvustusrumba avustajien kesken. Sainpa muuten napattua tältä päivältä muutaman kuvankin tuiskulalaisista!

Reetta ja Tomi Hulmi. Kuvaaja: Aino Kimppa.

Tiia Sillanpää, takana Lea ja Pertti Heino. Kuvaaja: Aino Kimppa.

Niilo Härkälä ja Tomi Hulmi. Kuvaaja: Aino Kimppa.

Tiia Sillanpää, Aino Kimppa, Reetta Hulmi. Kuvaaja: Aino Kimppa.

Kuvauspäivien päätyttyä tuntui epätodellisen kaukaiselta ajatukselta, että jossain vaiheessa pääsemme näkemään valmiin elokuvan. Trailerin julkaisun jälkeen olin jälleen todella innoissani ja odotin ensi-iltaa kuin pikkutyttö.

Viimein lokakuu koitti ja varasin lipun elokuvaan. Valitsin tahallani paikan sellaisesta näytöksestä, jossa ei ollut montaa katsojaa. Tuntui hullulta mennä katsomaan elokuvaa, jossa esiintyy itse. Kun omat kasvot ilmestyivät valkokankaalle, en meinannut pysyä penkissäni. Olin samaan aikaan sekä innoissani että kauhuissani, taisinpa päästää jälleen pienen riemunkiljahduksen. Siellä me oltiin, Tiia ja minä. Ei näyttänyt niin pahalta kuin pelkäsin. Ja olihan sitä nyt helppo hymyillä komeaa päähenkilöä silmiin katsoen… Kohtaukset olivat lyhyet ja nopeasti ohi. Hetken virnuilin paikallani, kunnes pystyin taas keskittymään elokuvaan. Ylpeänä katsoin omaa nimeäni ja Tuiskulan Kesäteatteria lopputeksteissä.

Hauskinta koko kokemuksessa oli nähdä prosessi elokuvan teon takana ja se, miten paljon muutamankin sekunnin kohtaukseen käytetään ajatusta ja aikaa. Hetken olin osa sitä kiinnostavaa maailmaa, jonka olen aina halunnut nähdä. Mukana olo oli mielettömän hauskaa ja mielenkiintoista, enkä malta odottaa mitä tämä kesäteatterissa kasvaminen tuo vielä tulevaisuudessa mukanaan.

Tiia Sillanpää, Saga Sarkola, Aino Kimppa. Kuva: Kulissien takaa -videosta.

___________

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Ainon kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös