Siirry sisältöön
Teatteri ja hänen väkensä

Pekka ja piippu Tuiskulassa

Sanna Kinnunen: 

Pekka ja piippu Tuiskulassa

Pekka Saaristo Tuiskulan Kesäteatterilla kesällä 2017. Kuva: Simo Nummi.

Tuiskulan Kesäteatterissa useasti ohjannut Pekka Saaristo on koulutukseltaan näyttelijä ja hän on valmistunut Tampereen Yliopiston ensimmäiseltä ammattinäyttelijäkurssilta vuonna 1969. Sittemmin Pekka on osallistunut teatteriohjaajien täydennyskoulutukseen Teatterikorkeakoulussa vuonna 1980. Lisäksi hän on opiskellut draamakirjallisuutta Helsingin Yliopistossa. Pekka on syntynyt vuonna 1948 Paimiossa. Nykyisin hän asuu Turussa.

Ensimmäinen ohjaus Tuiskulaan oli vuonna 1994

Pekka on ohjannut Tuiskulan Kesäteatteriin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Tuona vuonna esitettiin Vilho Ojalan ja työryhmän käsikirjoittama Kun läksimme silloin -näytelmä. Tuiskulaan etsittiin uutta ohjaajaa ja Kesäteatterin toimikunta oli nähnyt Pekan ohjauksia Porin Teatterissa ja häneen otettiin yhteyttä. Koska Pekasta oli myös kuultu hyvää, haluttiin kokeilla yhteistyötä hänen kanssaan. Kaiken kaikkiaan Pekka on ohjannut tuiskulaisia 11 kertaa. Ja ensi kesänä jälleen.

Pekka vaatii paljon

Pekka on vaativa ohjaaja, hän vaatii jokaiselta omaa parasta suoritusta. Pekka osaa hienosti ohjata harrastelijoita. Hän ei heti vaadi liikaa vaan antaa suuntaa ja kehumalla kannustaa, kun näyttelijä on löytämässä oikean otteen. Jokaisen näyttelijän tehdessä parastaan, kokonaisuudesta syntyy Pekan ohjauksessa nautittava katseltava. Hän pyrkii aina välttämään farssin tekemistä ja haluaa, että näytelmän vitsitkin ovat uskottavia ja hienovaraisia.

Pekan tavaramerkit

Pekan tavaramerkiksi on muodostunut piippu, jota hän näytelmiä ohjatessaan tupruttelee ahkerasti. Viime vuosina aito piippu on kuitenkin vaihtunut sähkösellaiseen. Toinen erityispiirteensä on sanelukone, johon hän puhuu mietteensä harjoituksia katsellessa. Sanelukoneesta sitten hän soittaa kommentit näyttelijöille palautteen aikana ja puhuu sekä elehtii itse toisen mokoman lisää.

Käsikirjoituksia on syntynyt useita

Pekka on myös käsikirjoittanut yli kaksikymmentä näytelmää ja tehnyt lukuisia sovituksia sekä myös ohjannut käsikirjoittajaopiskelijoita. Tulevan kesän näytelmä Kotomaan vaaran vuaret on myös Pekan kirjoittama. Lisää Pekan urasta voit lukea Wikipedian artikkelista.

Pekka ja piippu Tuiskulassa

Pekka ja piippu Tuiskulassa vuonna 2014. Kuva: Simo Nummi.


Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka on kiinnostunut tästä asiasta? Jaa kirjoitus hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös