Sinne tänne ja muuallekin
Arto Myllärinen:
Huh hellettä!
Pyyhkäisimmepä juuri (ilmastoimattomalla autolla) halki Suomen. Suosittelen, ja nimenomaan lämpimästi! Onneksi ikkunat saa auki ja Suomi on tuhansien järvien maa.
Matkalla Oulussa teimme radiomainoksen Parikkalan Oronmyllyn kesäteatteriin liittyen ja hyviä suunnitelmia muuan Köyliön-projektiin liittyen… Oulupa ei kuitenkaan ollut vielä puolimatkassakaan, sillä jatkoimme Sevettijärven kautta Pykeijän kylään Jäämeren rannalle Norjan puolelle. Siellä haastattelimme alueen historiaa tuntevia ja siellä eläneitä pohjustaen ensi kesän musiikkinäytelmää. Osallistuimmepa siellä myös oslolaisen oopperalaulajan häihin!
Tänään oli upea päivä Tuiskulan näyttämöllä koreografi Anna Levyn tiukassa prässissä: valmistimme iloleikkiä elokuulle. Ensimmäinen ja viimeinen esitys Tuiskulassa on 24.8., tulkaa ihmeessä paikalle! Ja vaikka tämä on konsertti, se on paljon enemmänkin – tanssia, näytelmää ja upeita lauluja!
Ja jos hetki sitten pyyhkäisimme etelästä pohjoiseen, huomenna pyyhkäisemme lännestä itään Parikkalaan valmistamaan yhdessä Reetan kanssa kirjoittamaamme näytelmää Kalevi Lehtisestä. Hän on Suomen kansainvälisesti tunnetuin pappi, ja muuten Olympia-voittaja Lauri Lehtisen poika. Ja monisäikeinen ja rakastettava ihminen. Ensi-ilta on 10.8., tervetulloo!
___________
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Arton kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta. Jaa teksti hänelle somessa!