Siirry sisältöön
Nelijalkaiset ystävämme

Kalmeen neidit: Hissu ja Sisu

Annica Laine:

Tällä kertaa Tuiskulan katit -sarjassa haastatellaan Kalmeen neitikaksikkoa, Hissua ja Sisua.

Kertokaa vähän itsestänne

Hissu: Ojalat pelastivat minut Kiikoisten löytöeläinkodista n. 2 vuotta sitten. Silloin olin huonokuntoinen ja laiha pentu, mutta sittemmin minusta on kasvanut kiiltäväturkkinen, eloisa, siro ja ketterä koko Kalmeen kuningatar. Olen koko perheen pomo; koirakin väistää minua, enkä yleensä viihdy ihmisten sylissä kauaa. Olen luonteeltani suuri Diiva ja päätän itse, koska olen sillä tuulella, että minuun saa koskea. Kehrään harvoin, mutta leikkiminen on minusta hauskaa. Olen eniten perheen nuorimman lapsen, Fannyn, kissa.

Kalmeen neidit Hissu

Hänen korkeutensa Hissu. Kuva: Anne Ojala

Sisu: Olen 1,5 -vuotias, pehmeäturkkinen kaikkien kaveri. Saavuin Kalmeeseen Köyliön Kepolasta. Toisin kuin kämppikseni Hissu, minä kehrään äänekkäästi ja pusken kanssaeläjiäni kovasti. Lempipuuhaani on Hupsu-koiran vieressä makoilu ja syöminen. Mikä vain ruoka kelpaa ja pyydän sitä myös äänekkäästi kaiken aikaa. Ruokakupin läheisyys on minun reviirini ja sieltä työnnän kaikki muut kanssaeläjät pois mielelläni.

Isäntäperheemme Ojalat asuvat kalmeentiellä Tuiskulassa.

Kalmeen neidit Sisu

Sisu. Kuva: Anne Ojala

Mitä teette työksenne? Entä vapaa-aikananne?

Hissu: Minä saalistan hiiriä, nakinpalasia ja tomaatteja (kyllä, tomaatteja). Tuon hiiriä usein myös näytille ihan sisälle asti, jotta omistajani voisi olla minusta hurjan ylpeä. Joskus miellytän omistajiani ”opettelemalla” temppuja, kuten istumista käskystä. Teen tämän vain siksi, jotta omistajani luulisivat osaavansa opettaa. Näin heille tulee hyvä mieli.

Sisu: Olen myös Hissun tavoin kova saalistamaan hiiriä ja kannan oman korteni kekoon lauman ruokkimisen suhteen tuomalla raatoja sisälle. Aina en kyllä ymmärrä, miksi omistajani eivät ole iloisia yöllisistä, äänekkäistä saalistuspuuhistani. Kesällä yritin jopa vähän suurempaa saalista, kun ajoin ketun pois Kalmeen pihalta. Erityistaitojani ovat söpöys ja kovaääninen kehräys.
Kumpikin meistä on myös todella taitava hankkiutumaan eroon kaulapannoista ja siksi emme käytä sellaisia.

Kalmeen neidit Hissu

Minä saalistan hiiriä, nakinpalasia ja tomaatteja (kyllä, tomaatteja). Kuva: Anne Ojala.

Mikä on lempiruokasi? Entä inhokkisi?

Meidän molempien lempiruokaa on Latz, Royal Canin, kinkku, jauheliha, nakit ja kermaviili.

Mikä on mielestäsi parasta Tuiskulassa?

Vapaus. Palvelijat palvelevat ja ikkunasta pääsee sisälle ja ulos. Yöt me nukumme aina sisällä, koska omistajamme pelkäävät että kettu vie meidät (pyh). Joskus annamme Annen huhuilla meitä vähän pidempään, jopa yöhön asti, kun emme halua tulla sisälle. Yleensä kuitenkin lopulta taivumme hänen tahtoonsa. Joskus saatamme olla pieni riesa naapureille, kun niiden nurkissa pyöritään, mutta ei me oikeasti haluta ollenkaan harmia!

Kalmeen neidit Sisu

Erityistaitojani ovat söpöys ja kovaääninen kehräys. Kuva: Anne Ojala.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Annican kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös