Skip to content
Nelijalkaiset ystävämme

Voten elämä ja kujeet

Meeri Kimppa: 

Voten elämä ja kujeet

Tarhan asukki olen minä, viisivuotias harmaa norjanhirvikoira Vote. Valokuva: Meeri Kimppa.

Tuiskulassa Köyliönjoen sillan vieressä on mäessä koiratarha. Tarhassa on lämmin koppi, kopin edessä terassi, keskellä tarhaa valtava kivi ja tietysti paikalla on myös tarhan asukki. Tarhan asukki olen minä, viisivuotias harmaa norjanhirvikoira Vote. Tai enhän minä täysin harmaa ole, nuoriherra kun olen, löytyy minusta mustaa ja valkoistakin.

Tottelen siis nimeä Vote. Toisaalta minua kutsutaan myös rakkaaksi, kullaksi, ihanuudeksi, koiruudeksi, kultapieneksi ja söpöliiniksi, usein Vote-etuliitteellä. En pane sitä pahakseni, varsinkaan, kun puhuttelua seuraa usein rapsutuksia keskimäärin viideltä kädeltä samaan aikaan. Pentuaikanani minua kuitenkin saatettiin kutsua nimellä Vote-rakas-pieni-söpöliini-silkkikorva-pikikuono Kimppa, mikä olisikin muuten ollut arvolleni kelvollinen, mutta sitä kun oli niin vaikea muistaa.

Minua voisi kuvailla ihmisrakkaaksi, sillä rakastan oman perheeni lisäksi aivan jokaista. Minua ei tarvitse ikinä pelätä, vaikka väsyneenä näytänkin hieman sudelta. Se johtuu vain siitä, että normaalisti terhakka pörröinen kippurahäntäni suoristuu silloin alas suoraksi laahaavaksi hännäksi. Olen aina sydämellinen ja otan ilolla vastaan uudet tuttavuudet. Nautin myös kaikenlaisesta huomiosta, vaikka vastaanotankin sen mieluiten rapsutusten muodossa.

Voten elämä ja kujeet

Meeri ja Vote. Valokuva: Seela Kimppa.

Tarhassani on eräs tosi hieno juttu. Se on iso kivi, joka sojottaa mäestä kuin kielekkeenä keskellä tarhaa. Se on minun vartiointipaikkani. Siinä minä ilmoitan kavereilleni, että olen paikalla. Kun olen oikein, oikein iloinen, tykkään juosta tarhassani kiveä ympäri ja ympäri ja vielä uudelleen ympäri. Juoksen aina vastapäivään. Jos minua innostaa jokin asia erityisen paljon, saatan juosta kymmenenkin kierrosta silkasta riemusta. Perheeni kutsuukin juoksenteluani riemunkierroksiksi. Näiden kierrosten jälkeen saatan vielä, jos energiaa riittää, hypähtää häntäni ympäri kerran tai kaksi.

Perheelläni on monenlaisia tervehdyksiä minulle, kun he ohittavat tarhani. Jokainen tervehtii minua omalla tavallaan. Esimerkiksi isäntäni tervehdys kuuluu ytimekkäästi ”Heippa heippa!”. Pikkuihmiseni Seela taas käyttää tällaista kuin ”Moi moi Vote-söpöliini, moi moi!”. Perään saattaa kuulua myös pari lentosuukkoa.

Voten vuosi

Kesäisin on tosi kuuma, kun on tällainen paksu turkki. Perheeni sanoo, että vesi viilentäisi minua, mutta en oikein piittaisi mennä veteen. Sehän on märkää! Minut on kuitenkin laitettu uimakouluun ja välillä päädyn veteen suorastaan lentäen… Pakko myöntää, että se vesi on ihan mukavan viileää ja olokaan ei ole niin läähättäväinen pienen uimareissun jälkeen. On siis ihan mukavaa, että viilentävä joki löytyy niin läheltä.

Joessa on muutakin jännää, siinä on kaikkea seurattavaa. Onkin hauska seurata joen elämää, sillä keväisin, kesäisin ja syksyisin siinä kulkee erilaisia lintuja, kuten joutsenia ja sorsia. Ne ovat minun ystäviäni, niitä en hauku. Kun taas joessa kulkee ihmisiä kanooteillaan, ihmettelee perheeni, miksi ihmeessä pidän meteliä joelle. Ovat hekin minun ystäviäni, mutta mitä ihmettä he siellä joessa tekevät? Putoavat vielä veteen! Joskus joelta lentelee myös sudenkorentoja, joita yritän pyydystää. Tykkään pyydystää leuoillani myös kärpäsiä. Ja ampiaisia. Perheeni sanoo, ettei ampiaisten pyydystäminen tee minulle hyvää.

Voten elämä ja kujeet

Syksyisin en millään malttaisi odottaa metsälle töihin pääsyä, joten niihin aikoihin minulla riittääkin eniten virtaa. Valokuva: Meeri Kimppa.

Syksyisin en millään malttaisi odottaa metsälle töihin pääsyä, joten niihin aikoihin minulla riittääkin eniten virtaa. Kulutankin energiaa ihmisteni kanssa niin vauhdikkaammilla pyörälenkeillä kuin rauhallisemmilla kävelylenkeilläkin metsässä tai peltojen reunoja pitkin. Kun lopulta pääsen juoksemaan vapaana metsässä valtavien nelijalkaisten perässä, olen riemuni kukkuloilla.

Enkä minä sitten millään malttaisi lähteä metsästä pois illan alkaessa hämärtää. Joskus päätänkin jatkaa juoksentelua vielä hieman luvattomastikin. Isännän kanssa hippaleikin pelaaminen onkin hauskaa. Hän kuitenkin saattaa olla eri mieltä. Karkumatkoistani onkin silti kehittynyt legendaarisia tarinoita ja muistoja. Niitä sitten kerron kylän kavereille, kun pääsen väsyneenä kotiin.

Voten elämä ja kujeet

Talvi on muuten hauskaa aikaa. Silloin saatan pyydystellä tarhaani lenteleviä lumipalloja tai pääsen juoksentelemaan lumisille pelloille, kevättalvella hankikannoille. Valokuva: Susanna Salo-Kimppa.

Talvisin katselen omalta paikaltani tarhan oven vierestä, kun ihmiseni kulkevat erityisen varovasti pihassa, etteivät tupsahtaisi kyljelleen. Minunkin on silloin tarhassa kuljettava varovaisemmin, etten vain kaadu. Kynsistäni on silloin apua, ne toimivat kuin nastat. Tarhaani jää silloin kyllä hassuja sutimisjälkiä, kun yritän juosta riemunkierroksiani. Talvi on muuten hauskaa aikaa. Silloin saatan pyydystellä tarhaani lenteleviä lumipalloja tai pääsen juoksentelemaan lumisille pelloille, kevättalvella hankikannoille. Kerran pentuna yllätin omistajani ja vedin häntä rähmällään lumessa hyvän matkaa, ennen kuin hän sai itsensä lumisena jaloilleen. Se oli hauskaa!

Juuri nyt minä istun omalla paikallani tarhan oven vieressä ja katselen uteliaana, kun taatani vaihtaa koppini pehkuja. Taatani juttelee minulle mukavia ja kuuntelen tarkkaavaisena. Samalla nuuhkin raikasta syysilmaa, joka enteilee: Kohta pääsen taas metsään!


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Meerin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Kirjoita kommentti





Scroll To Top