Kuntoliikuntaa naisille ja miehille Tuiskulan seuratalolla
Sanna Kinnunen:
Säkylän kansalaisopisto on järjestänyt jumppia Tuiskulan seuratalolla jo vuosikymmeniä. Kurssien nimet ja ohjaajat ovat vaihtuneet, mutta jumppamahdollisuus omalla kylällä on säilynyt. Itse olen käynyt jumpassa Seuratalolla jo 90-luvun puolivälissä, mutta sitten oli melko pitkä tauko ja nyt taas viimeiset kuusi vuotta olen osallistunut kurssille.
Tuiskulan seuratalon sali toimii jumppapaikkana
Seuratalon sali toimii hyvin maksimissaan noin viidentoista jumppaajan jumppapaikkana. Innokkaita jumppaajia meitä on noin 10 henkeä ja joka syksy kuitenkin jännitetään jatkuuko kurssi, kun minimiosallistujamäärä on noussut lähes vuosittain. Toistaiseksi olemme jumppamme saaneet pitää. Vasta muutama vuosi sitten ymmärrettiin, että jumppaaja voi olla myös miespuolinen ja sillä konstilla on porukkamme kasvanut hieman. Kuntoliikunta sopii hyvin myös pariskunnan yhteiseksi harrastukseksi.
Jokainen tekee sen minkä itse jaksaa
Ohjaajamme Marja Helminen on rutinoitunut vetäjä ja korostaa aina, että ”jokainen tekee oman kunnon ja tunnon mukaan.” Marja toivoo myös meiltä usein palautetta ja vinkkejä mitä haluaisimme seuraavalla kerralla tehdä. Myös musiikkitoiveita hän ottaa vastaan. Käytännöksi on vakiintunut, että kaksi kertaa tehdään samaa jumppaa ja sitten vaihdetaan toiseen ”lajiin”. Aluksi aina lämmitellään, sitten jumpataan ja lopuksi venytellään. Marja ohjeistaa venyttelemään myös kotona jumpan jälkeen. Mukana on aina myös musiikki, joka antaa rytmiä ja innostaa liikkumaan.
Vaihtelu virkistää
Kuntoliikunta Tuiskulan seuratalolla ei ole saman toistoa, vaan olemme kokeilleet jo ainakin seuraavia tapoja liikkua:
Keppijumppa
Keppijumppa tehdään noin 1,5 metriä pitkän kepin avulla. Keppinä voi käyttää esimerkiksi harjanvartta, mutta Marjalla on mukana myös erityisesti jumppakepeiksi suunniteltuja keppejä. Kepin avulla on helppo venyttää ja se auttaa myös ryhdin ylläpitämisessä.
Villasukkajumppa
Villasukkajumppa tehdään nimensä mukaisesti villasukat jalassa kehon omalla painolla. Sukat liukuvat lattialla ja liikkeet voivat olla vaativiakin fyysisesti. Sukat voi myös kääriä myttyyn ja käyttää niitä jumpassa kuten hernepussiakin joskus käytetään.
Tanssillinen jumppa
Tanssillinen jumppa, jota myös Lavikseksi kutsutaan, on helppo ja hauska jumppa, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Jokainen tanssii yksin eikä askeleet ole vaikeita.
Kahvakuulajumppa
Kahvakuulan kanssa jumpatessa tärkeää on oikea tekniikka, jonka noudattamista Marja seuraa tarkasti ja ohjeistaa hyvin. Kahvakuulajumppa kehittää lihaskuntoa ja koordinaatiota ja parantaa samalla hapenottokykyä. Kahvakuulatreeni on erinomaista selkävaivojen hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Kahvakuulan voi tuoda itse tai käyttää Marjan mukanaan tuomia kuulia. Kuulia on eri painoisia, joten jokainen voi harjoitella itselleen sopivilla painoilla.
Tuolijumppa
Tuolijumppa ei ole pelkästään mummojen ja pappojen huvi, vaan tuolin avulla voi tehdä tehokkaitakin liikkeitä. Tuoleja Seuratalolta löytyy omasta takaa.
Kuntopiiri
Kuntopiiriharjoittelussa tehdään sykettä nostavia ja lihaskuntoliikkeitä vuorotellen. Marjalla on mukana A4-kokoisia kuvia, joissa on näytetty aina yksi liike. Minuutti tehdään aina yhtä liikettä ja sitten pieni tauko, jonka aikana siirrytään seuraavaan kohtaan piirissä.
Venyttelyjumppa
Joskus jumppaajat kaipaavat vain venyttelyä ja silloin keskitytään siihen. Venyttelyjumppa virkistää kehoa ja mieltä, ehkäisee lihasjännitystä, pitää kehon notkeana ja liikkuvana.
Jumppa kevyillä painoilla
Perusjumppaa kevyillä käsipainoilla oikeisiin liikeratoihin keskittyen. Käsipainojen lisäksi tarroilla kiinnitettävät painopussukat ovat tässä jumpassa käteviä, kun ne saa kiinnitettyä myös jalkoihin. Marjalla on mukana painoja, mutta omat saat toki myös tuoda.
Steppilautajumppa
Steppilauta on monipuolinen harjoitusväline, joka mahdollistaa kymmenien erilaisten liikkeiden tekemisen ja tehokkaan treenin. Marja tuo steppilaudat tunnille eikä omaa tarvitse omistaa.
Hiit
Hiit on kovatehoinen intervallitreeni, jossa tavoitteena on liikkua mahdollisimman kovaa maksimisykealueen tuntumassa. Tätä me harrastetaan usein kurssijakson loppupuolella, kun kunto on jo talven aikana noussut.
Tule sinäkin mukaan!
830602SK KUNTOLIIKUNTAA NAISILLE JA MIEHILLE
Paikka: TUISKULAN SEURATALO
Osoite: Ilmiintie 34, 27730, Tuiskula
Opettaja: Liikunnanohjaaja Marja Helminen
Syyslukukausi: 16.9.2019 – 25.11.2019 (Oppitunteja: 10)
Syysloma: 21.10.2019 (viikko 43)
Kevätlukukausi: 13.1.2020 – 6.4.2020 (Oppitunteja: 12)
Talviloma: 17.2.2020 (viikko 8)
Päivä ja kello: maanantai, 20.15-21.00
Ilmoittautuminen alkaa: 27.8.2019 16:30
Ilmoittaudu viimeistään: 5.9.2019
Kurssimaksu: 36,00 €
Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta. Jaa teksti hänelle somessa!