Siirry sisältöön
Teatteri ja hänen väkensä

Tuiskulan kesä 2020

Susanna Salo-Kimppa:

Ilolla ja tyytyväisyydellä voimme julkistaa kesän 2020 ohjelmistomme! Tuiskulan kesä tarjoaa jälleen laadukasta teatteria ja hienoja suomalaisen musiikkikentän artisteja Suomen ehkä idyllisimmällä estradillaan.

Tuiskulan teatteritarjonta on koko lähes 50-vuotisen historiansa ajan noudattanut jäljittelemättömän tuiskulalaista omaa linjaansa, mikä on perustunut omasta taustasta kumpuavaan tarinankerrontaan, ammattiohjauksessa tapahtuvaan harrastajanäyttelemiseen sekä puitteisiin, joissa teatterissakävijän viihtyvyyttä vaalitaan. Tämä kesä ei tee poikkeusta.

Kun lesket… empivät

Käsikirjoittaja-ohjaaja Pekka Saaristo on jälleen synnyttänyt uutuusnäytelmän paikallishistorian vaiheista. Samalla viime kesänä Kotomaan vaaran vuaret -näytelmässä tutuksi tulleen räisäläläisperheen elämä jatkuu sodanjälkeisessä Köyliössä. Siirtolaisteeman rinnalle on kuitenkin vahvana noussut sodan synnyttämä kipeä aihe, leskeys, joka suomalaisessa yhteiskunnassa oli tuona aikana hyvin yleistä. Elämän oli kuitenkin jatkuttava, ja niistä kivuista, selviytymistarinoista, mutta myös arjen iloista tämä näytelmä lämmöllä ja huumorilla kertoo. Tuiskulan näytelmien sieluja hivelevistä tunnelmista on jälleen vastannut säveltäjä Jari Levyn musiikki, joka koskettaa, ilahduttaa ja yllättää Saariston kerrontaa täydentävissä teksteissä.

Kun lesket… empivät -uutuusnäytelmän ensi-ilta on 26.6.2020 ja esitykset jatkuvat 10.7.2020 asti.

Tuiskulan Kesäteatteri Kun lesket empivät...

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

Tuiskulan konserttikesä avataan jo ennen näytelmäviikkoja räjähtävällä ilolla ja esiintymisen riemulla, kun Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani palaavat muutaman vuoden jälkeen Tuiskulan lavalle. Ensivisiitillään Karavaani oli päättämässä Tuiskulan kesää elokuisessa illassa sellaisella mahdilla, että encorea jäätiin kaipaamaan. Tällä kerralla toivomme tämän riemastuttavan herraseurueen lataavan tuiskulalaisyleisönsä koko kesän kestävään iloon! Joten lauantaina 13.6.2020 Karavaani pysähtyy Tuiskulaan.

Tuiskulan Kesäteatteri Tuure Kilpeläinen

Suvi Teräsniska

Toinen Tuiskulaan lähtemättömiä tunnelmamuistoja jättänyt artisti puolestaan palaa kylään perjantaina 24.7.2020, kun Suvi Teräsniska esiintyy teatterimme lavalla. Kevään aikana Suvi kiertää maatamme Ihmisen poika-kiertueellaan, mutta Tuiskulaan on luvassa ihan meille räätälöity konsertti.

Tuiskulan Kesäteatteri Suvi Teräsniska

Tervetuloa siis Tuiskulan kesään! Kylämme vastaanottaa vieraansa lämmöllä ja vieraanvaraisuudella, ja toivomme reppuun jäävän iloa tuottavia muistoja, tunteita herättäviä hetkiä ja paljon naurua ja elämisen riemua. Lisätietoja sivustolla tuiskula.info.


Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä. 
Haluatko lukea muita Susannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös