Santra s. 1851
Anneli Laine (puhtaaksikirjoittaja):
Vilhelmiina Aleksandra Polviander menetti miehensä Johanneksen hyvin nuorena. He olivat kumpikin 28 – vuotiaita, kun mies kuoli kaatuvan puun alle. Aleksandralle alkoivat pitkät leskenpäivät.
Mutta hän oli osaava ihminen. Oli jo nuorena ollut herrasväkeä piikomassa aina Pietarissa saakka. Hän osasi kokin hommat. Hänelle vietiin tärkättäväksi miesten kovat kaulukset, verhot ja tuukit. Kätilönäkin Aleksandra toimi. On kertonut, että kohta tiesi, mistä oli kysymys, kun joku isäntä tuli heille kovaa vauhtia ajaen. Silloin hän sanoi rukoilleensa kaikki mitä osasi.
Aleksandra Polvianderista tuli sitten myös emännöitsijä Ilmilinnaan. Hän hoiteli kotieläimiä, kuttua ja porsasta, jonka nimi oli Hilma. Hyvää huolta hän piti tietysti myös paruunista. Komensi kädetkin pesemään, kun syömään ruvettiin. Paruunin mielestä se ei sillä kertaa ollut niin tarpeen. Mutta Aleksandra sanoi: ”Miähen on ain käret likaset, ko taluttaa sokkiit päin seinää.”
Aleksandralla oli tytär Joosefiina, jolla oli Jyväskylässä matkustajakoti Keidas, sekä poika Vihtori Lepistö, josta tuli Tuiskulan sahan tälläri. Pojan jälkeläisiä on siunaantunut suuri joukko. He muistelevat, että usein käytiin Kalmeen mummua katsomassa. Mummu teki hyvää ruokaa ja piti kaikki lapset hyvänä. Aleksandra vietti vanhuudenpäiviään Kalmeen Lepistössä.
Muutkin kyläläiset muistavat pienen valkotukkaisen mummun. Ja kun Selinin kaupassa postia jaettiin, tuli Aleksandra Polvianderille Satakunnan Kansa, eikä niitä siihen aikaan monta kappaletta Tuiskulaan tullutkaan. Lähes 90-vuotiaana Aleksandra vielä muutti tyttärensä luo Jyväskylään. Siellä hän myös kuoli.
”Eemeli, Ilmiin paruuni” – näytelmän (1998 ja 1999) käsiohjelmasta. Teksti: Paula Härkälä.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Annelin kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa.