Armeija-aika käy vähiin, ennen kuin päättyy

Niilo Härkälä:

Sotaharjoituksiin lähdettäessä naamioituminen on tärkeää. Kuva: Niilo Härkälä.

Vihdoin on saavutettu se piste, että alkaa aamut käymään vähiin. Nyt paraikaa olen viimeisillä lomillani ja aamuja on edessä vaivaiset 14! Edessä ei enää paljon ole: Loppusota Vekaralla ja varusteiden palautus, parit kotiutustestit ja odottelua. Tuntuu hyvälle, kun vihdoin on saavutettu se, mikä oli vuosi sitten vain todella kaukainen merkkipaalu. Pian voin ylpeästi sanoa suorittaneeni korona-ajan armeijan!

Takaisin alkuun!

Vaikka olenkin jo aiemmissa blogiteksteissäni (Alokasaika armeijassa nykyään, Varusmiespalvelus Säkylässä) käynyt läpi ensimmäisien puolen vuoden tapahtumat suurin piirtein, tahdon kuitenkin vielä tässäkin kirjoituksessa muistella vähän sitä alkua, ja käydä läpi alusta tähän hetkeen palvelukseni kohokohdat ja merkkipaalut.

Palvelukseni siis alkoi tämän vuoden tammikuussa ja edelleen välillä itseäni naurattaa, kuinka hukassa ja avuton olin ensimmäiset viikot armeijassa! Kaikki oli uutta; tavat, kasvot, kuri ja järjestys. Siihen tottui nopeasti ja pari päivää ennen alokasajan loppua sain kuulla, että minusta koulutetaan vaunumies, uusimman panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon rattiin! Tietysti ensimmäinen tuntemus oli se harmitus, kun joutuu olemaan vuoden, mutta siitä pääsi nopeasti yli. Vaunukurssia edelsi C-ajokortti kurssi, jolta oli määrä saada C-kortti ja ammattipätevyys. Tätä seurasi vaunukurssi, joka oli upeaa aikaa! Uusia ystäviä, mieletöntä ajelua ja hurja määrä uuden oppimista. Viikot kului ja 9 erilaisen kokeen ja testin jälkeen, huhtikuun alussa, olin valmis vaunumies.

Tämän tuvan kanssa vietettiin viimeiset 8 kuukautta. Kuva: nimettömänä pysyvä varusmies.

Vielä kuva meikäläisen ajokista. Patria AMV. Kuva: Niilo Härkälä.

Vaunukurssin jälkeen siirryimme oman vaunumme kanssa oman joukkueemme pariin. Siitä ne hommat vasta alkoi. Muistan erityisen hyvin sen, kuinka rennohkon vaunukurssin jälkeen ensimmäinen tehtävämme oman joukkomme parissa oli rakentaa kuusenhavuista laavu, nukkua yö vesisateessa todella epäonnistuneessa ja alkeellisessa laavussa ja aamulla lähteä tämän hirvittävän yön jälkeen jääkärikokeeseen, pitkälle jalkamarssille.

Ensimmäiset viikot menivät lähinnä jälleen kerran totutellessa siihen, millaista se tetsaaminen olikaan, vaunukurssilla kun se osa-alue jäi vähän vähemmälle! Tetsaamista, marsseja sekä paljon, paljon metsäleirejä oli siihen asti, kun uusi saapumiserä saapui. Korona aikana tosiaan vietetettiin ensin kaksi viikkoa kasarmilla, sitten kaksi viikkoa metsässä ja sitten kaksi viikkoa lomilla. Metsäöitä siis on tilille kertynyt, uskallan kyllä sanoa, että enemmän kuin monella muulla. Pisin yhtäjaksoinen aika metsässä kasvoi jopa kolmen viikon, 21 yön mittaiseksi. Silloin sitä oppi arvostamaan, sitä omaa mukavaa punkkaa sekä kunnollista hygieniaa.

Tuoreet varusmiehet Porin prikaatiin

Eipä siinä aikaakaan sitten mennyt, kun uusi saapumiserä saapui tontille. Meidän joukkueeseemme ei uusia alokkaita tullut, vaan olemme edelleen sama ryhmä vanhempaa saapumiserää, tiivis ja todella hyvä porukka! Kuitenkin saimme hieman nauttia uusien alokkaiden töhöilystä ja olihan se mukavaa naureskella, että enhän minä ole tuollainen ikinä ollut ja samalla nolostua kun tajusi, että kuinka naurettava itse on silloin vanhemman saapumiserän silmissä ollut!

Jatkoimme omia hommiamme, samalla kun tuoreet alokkaat harjoittelivat omia juttujaan. Hauskaa on ollut ja siitä asti palvelukseni on koostunut pääasiassa samoista asioista; tetsaamisesta, metsäleireistä ja lukemattomista erilaisista, helpommista ja haastavammista marsseista aina selviytymisharjoituksiin asti.

Mitä mieleen on parhaiten jäänyt armeija-ajasta?

Paljon on asioita, vielä enemmän tarinoita, joita tästä reissusta jää mieleen, pääasiassa hyviä, mutta myös niitä kurjia kokemuksia. Erityisesti eräs yön yli -marssi on jäänyt isosti mieleen, koska sen aikana suoritimme myös rasteja, jotka todella saivat välillä verenpaineen nousemaan. Marssille lähdettiin myös varoittamatta, joten ehkä pitkä valvottu aika takana oli osasyy tähän.

Muistoihin jää myös varmasti kaikenlaiset uudet kokemukset, olen päässyt ampumaan useilla erilaisilla aseilla ja päässyt kokeilemaan erilaisia aselajeja, olen pääsyt ajamaan lukemattomia erilaisia ajoneuvoja ja olen oppinut valtavasti uutta. Myös sotaharjoitukset ovat jääneet isosti mieleen, koska ne ovat usein olleet hyvinkin hektisiä ja niissä on tapahtunut paljon asioita lyhyeen aikaan. Tietysti myös 16.9 oma yleneminen korpraaliksi lämmitti isosti mieltä, ja oli pieni palkinto tehdystä työstä!

Huonoja muistoja ei varmasti ole jäänyt juurikaan, mutta esimerkiksi se, ettei vaunumiehet C-kurssilta loppujen lopuksi ikinä saaneet luvattuja ammattipätevyyksiä siviiliin, on jäänyt vähän hampaankoloon.

Jään kaipaamaan

Voin rehellisesti sanoa, että jään kaipaamaan tätä aikaa, tuntuu, kuin palvelus loppuisi kesken, se on mennyt todella nopeasti! Sain paljon uusia, todella hyviä ystäviä, joiden kanssa varmasti pidämme säännöllisesti yhteyttä siviilissä, mutta sain myös sellaisia ystäviä, jotka asuvat valitettavan kaukana ja yhteydenpito saattaa jäädä hieman vähäiseksi.

Selviytyminen tästä vuodesta on aika-ajoin ollut haastavaa esimerkiksi juuri mainittujen kuukauden mittaisten kiinniolojen vuoksi, mutta läheisten sekä ystävien tuki niin siviilissää kuin armeijassa on pitänyt kaikki tolpillaan! Koko porukan yhteenpuhallus ja se, että aina saa apua, on asioita, joita tulen isosti kaipaamaan. Myös arki armeijassa on ollut mukavaa omasta mielestäni ja hauskoja hetkiä on ollut paljon. Välillä on vedet silmissä porukalla naurettu oikein kunnolla!

Tältä näyttää sotilaan taisteluvarustus vuosimallia -17. Kuva: Niilo Härkälä.

Paluu arkeen saattaaa tulla olemaan hyvinkin haastavaa, mutta uskon, että siitä selvitään! Eniten siviilissä houkuttelee taas läheiset, harrastukset sekä tietenkin työt, sekä palkka, joka ei kutenkaan päätä ole huimannut armeijassa!

Vielä loppuun

Vielä lopuksi tahtoisin toivottaa onnea kaikille, jotka lähtevät suorittamaan varusmiespalvelustaan saapumiserässä 1/21. Muistakaa kysellä vinkkejä kaikilta ja minultakin saa avoimesti tulla kysymään, sillä vinkkejä kyllä on! Muistuttaisin myös, että varusmiespalvelus on isosti asenteesta kiinni. Kliseinen asia, mutta täysin totta! Nyt tässä vaiheessa voin jo ylpeästi sanoa, että siinä missä puolen vuoden miehet ovat käyneet armeijassa, 9 kk miehet ovat käyneet armeijaa, olen minä vuoden miehenä käynyt armeijan! Haikein, mutta hyvin fiiliksin eteenpäin, nautin vielä viimeiset pari viikkoa täysillä!!

Tässä kuvat vielä vertailuun alokasajalta ja palveluksen loppupuolelta. Kuvat: Aleksi Sunabacka.

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Niilon kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluaatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!