Kansanhuoltoa Köyliössä
Anneli Laine (puhtaaksikirjoittaja): Sotatilaa aina seuraava tarvikepula oli Suomessa toisen maailmansodan aikana sitäkin vaikeampi, kun kulutustarvevarastoja oli varsin vähän. Edes jonkinlaisen elintason turvaaminen koko kansalle edellytti keskitetysti organisoitua tarvikehuoltoa. Tämä johti kansanhuoltoministeriön – kansan suussa tuttavallisesti kansanhuollon – perustamiseen. Toiminta perustui yksinkertaisesti seuraavaan: Sitä, mitä sai, sai vain kortilla! Köyliön kansanhuolto alkoi vaatimattomissa puitteissa. Sodan…
Lue lisääKöyliön vanhat autot
Kalevi Salmi: Köyliön valokuva-arkistoon on tehty virtuaalinnäyttely 1920- ja 1930- luvun Köyliön vanhoista autoista. Näyttelyyn pääset tutustumaan tästä. Kirjoita hakukenttään koodiksi A04 ja paina sitten Etsi. Tässä kirjoituksessa olen ottanut esille siitä vain muutamia autoja ja muutamia tapahtumia niihin liittyen. Autojen kuvausvuodet arkistossamme ovat valitettavasti useimmiten vain summittaisia eivätkä aina kuvien henkilötkään ole selvillä. Hammaslääkäri…
Lue lisääTuiskulalaisen teatteriperheen Anneli
Marita Holkeri: Moni tyttö on varmaan haaveillut voivansa olla prinsessa, edes joskus. Anneli sai olla prinsessa, Prinsessa Lumikauno, kun vuonna 1956 Tuiskulan koulun näytelmäkerho esitti Sakari Topeliuksen satunäytelmän Suojelusenkeli Tuiskulan Seuratalon kuusijuhlassa. Roolin hohtoa ja näyttelemisen innokkuutta lisäsi vielä se, että komeana kuninkaana oli yläkoulun opettaja Timo Purovesi. Tästä alkoivat Annelin omat näyttelijäkokemukset. Teatterielämää Tuiskulassa…
Lue lisääTorpparimuseosta ja valokuva-arkiston virtuaalinäyttelyistä
Anneli Laine: Tuiskulan Torpparimuseo sijaitsee Vanhakartanon entisen torpparialueen keskellä. Se johdattaa kävijänsä menneeseen, 1923 päättyneeseen torppariaikaan. Vuosisataisissa rakennuksissa voi tutustua runsaan esineistön myötä köyliöläisen torppariperheen elämään. Museon perustaja on seppä F.J.Bärling. Hänen harrastuksenaan oli ollut pitkään vanhojen esineiden keräily. Köyliön Museoyhdistys perustettiin v. 1934 ja sen ensimmäisiä tehtäviä oli etsiä Bärlingin kokoelmille säilytyspaikka. Sitä varten…
Lue lisääKaunista käsillä-kirja syntyi rakkaudesta käden taitoihin
Sanna Kinnunen: Kaunista käsillä on Köyliö-seuran julkaisema käsityöläisiä ja käsitöitä esittelevä kirja, joka on Köyliist-kirjasarjan viidestoista julkaisu. Se on esitelty lehdistölle 19.11.2019. Ensimmäinen tämän kirjasarjan kirja ilmestyi vuonna 2000. Sen jälkeen kirjoja on tullut yksi vuodessa-tahdilla vuoteen 2009 asti, jonka jälkeen julkaisutahti on ollut hieman harvempi. Mutta kuitenkin uusi kirja on tullut vähintään kahden vuoden…
Lue lisääSanokaas mun sanonee-blogin vuosi 2019 paketissa
Sanna Kinnunen: Näin vuoden aluksi on hauska katsoa taaksepäin edelliseen vuoteen ja tutkailla mitä tilastot blogistamme kertovat. Sanokaas mun sanonee-blogia julkaistaan Tuiskulan kylän toimijoiden yhteisellä tuiskula.info-sivustolla. Tuiskula.info on Tuiskulan kyläyhdistyksen ja Tuiskulan Kesäteatterin yhdessä ylläpitämä ja kustantama sivusto, jossa mukana ovat Tuiskulan Kyläyhdistys, Tuiskulan Kesäteatteri, Tuiskulan seuratalo, Tuiskulan Torpparimuseo ja Tuiskulan-Voitoisten jätevesiosuuskunta. Lisäksi sivustolla on…
Lue lisääTikkupulla maistuu Tuisku Puistossa Tuiskulassa
Sanna Kinnunen: Tuiskulan Tuisku Puistossa on vietetty kyläläisten ja heidän ystäviensä kanssa uuden vuoden vastaanottoa vuodesta 2013 asti. Lue lisää historiasta aikaisemmasta kirjoituksesta. Illan ohjelma ja aikataulu on sama kuin viime vuonna: kello 17-19. Yhtenä ohjelmanumerona illan pääohjelmaa, ilotulitusta, odotellessa on tikkupullan paistaminen nuotiossa. Käytössä oleva tikkupullan resepti on alun perin Marttojen resepti, mutta vuosien…
Lue lisääJoulumuistojani 1950-luvulla
Anneli Laine: Joulun odotukseen liittyi monia asioita lapsuudessani. Ensimmäisenä se näkyi kaupoissa. Tuiskulassa oli tuolloin kaksi kauppaa, Köyliön Osuuskauppa, sittemmin Kehä, talossa, jossa Mattilan Raimo asuu, toisella puolella oli Kiukaisten Osuuskauppa, josta tuli Lallinmaan Osuuskauppa. Kauppoihin alkoi tulla myyntiin erikoistavaroita, joulukoristeita ja muutakin normivalikoimasta poikkeavaa, leluja, pieniä koriste-esineitä, vaatetavaraa, vaikka viimemainittuja aika kapealla sektorilla, taisi…
Lue lisääMistä ostaa joulukukkia Säkylässä?
Sanna Kinnunen: Kukat kuuluvat jouluun. Jokaisella on varmasti ne hyviksi havaitut lempikukat, jotka tuovat joulun tunnelman. Uuttakin kannattaa kokeilla. Esittelen seuraavassa valokuvien avulla kolme Säkyläläistä liikettä, joissa kaikissa on ammattilaiset myymässä ja hoitamassa joulukukkia. Heiltä saa tarvittaessa kaupan päälle hyvät neuvot miten hoitaa joulukukkia. Kukka- ja puutarhakauppa Lillukka ky perustettu: vuonna 1985 omistaja: Sirkku Reko…
Lue lisääMuistoja Tuiskulan Kuusijuhlista
Kalevi Salmi: Näin tämä teksti Tuiskulan Kuusijuhlista syntyi Haastattelin monia vanhemman polven tuiskulalaisia. Lähes aina oli vastauksena ”en muista Kuusijuhlista juuri mitään”. Muistelijoina ovat olleet Palmun Veikko, Volotisen Maija-Liisa, Ojalan Jaakko, Laineen Eila, Sepän Kalevi, Matomäen Seija, Nordlundin Tuula, Erkkilän Martti ja Holkerin Marita. Mitään Kuusijuhla-historiikkia tästä en saanut aikaan, siksi paljon kuteita jäi matosta…
Lue lisää