Sanokaas mun sanonee -blogin vuosi 2020
Sanna Kinnunen:
Jos kaksi kertaa muodostaa jo perinteen, niin voin sanoa, että tämä kirjoitus on perinteinen katsaus Tuiskulan kylämme yhteiseen tuiskula.info -sivustoon ja erityisesti sen blogiin. Sanokaas mun sanonee-blogia kirjoittaa joukko tuiskulalaisia asukkaita, kesäasukkaita tai muuten vain Tuiskulaan sidoksissa olevaa henkilöä. Haluatko tutustua kirjoittajiin?
Viime vuoden tilastoon pääset tutustumaan tästä.
Vuonna 2020 ilmeni maailmanlaajuinen pandemia, joka vaikutti kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme kuluneena vuonna. Niin myös meidän sivuston ja blogin kävijämääriin. Tuiskulan Kesäteatterilla ei ollut näytäntöjä eikä konsertteja lainkaan, joten sivustomme kävijämäärätkin laskivat edellisestä vuodesta. Myös Sanokaas mun sanonee -blogin lukijamääriin tilanne vaikutti, niin ettemme tehneet uutta ennätystä kävijämäärissä. Lisäksi myös erilaiset tekstit nousivat kärkipaikoille, kuin mitä olisi tapahtunut normaalivuonna. Teatteriin liittyvät kirjoitukset olivat pienemmässä roolissa kuin vuosina, jolloin on näytelmiä. Osa suunnitelluista kirjoituksista jätettiin kokonaan pois, kun ne eivät olleet ajankohtaisia.
Kun aikaisempi vetonaulamme, teatteriaihe, ei ollut ajankohtainen, kärkeen lukijamäärissä nousivat alokasajasta armeijassa kertova juttu sekä sienten säilönnästä kertova juttu, joka oli julkaistu itseasiassa jo vuonna 2019. Google löysi nämä tarinat hyvin ja niille kertyi hyvin lukijoita. Molemmissa kirjoituksessa oli esimerkillinen otsikko, jonka ansiosta ne nousivat niin hyville sijoille hakutuloksissa. Ja tietysti lukijoilla oli myös kiinnostus aiheeseen.
tuiskula.info-sivuston tilastokatsaus
Nämä tilastot koskevat koko tuiskula.info-sivustoa ja ovat ajalta tammikuun alusta joulukuun loppuun:
- koko sivustolla kävi 7 999 kävijää
- koko sivustolla oli 22 760 sivuston katselua
- yksilöityjä katseluita oli 18 891
- 1. suosituin sivu oli koko sivuston etusivu, jolla oli 2 630 yksilöityä sivun katselua
- 2. suosituin sivu oli blogin etusivu, jolla oli 2 261 yksilöityä sivun katselua
- 3. suosituin sivu oli Tuiskulan Kesäteatteri-sivu, jolla oli 1 172 sivun katselua
- keskimääräinen sivuilla käytetty aika oli 2 minuuttia 02 sekunttia
- välitön poistumisprosentti oli 73,79 %
- mobiilikäyttäjien määrä oli 57,54 % kaikista käyttäjistä
- käyttäjät selasivat keskimäärin 1,79 sivua sivustolla
Sanokaas mun sanonee-blogin tilastokatsaus
Sanokaas mun sanonee-blogiin liittyvät tilastot ovat seuraavanlaisia ja ajanjakso on tammikuu-joulukuu:
- blogimme etusivulla kävi 2 261 yksilöityä kävijää
- 1.suosituin kirjoitus oli Alokasaika armeijassa nykyään, jota luki 522 yksilöityä kävijää
- 2. suosituin kirjoitus oli Sienten kuivaus on paras säilöntätapa monille sienille, jota luki 502 yksilöityä kävijää
- 3. suosituin kirjoitus oli Tuiskulan kesä 2020, jota luki 360 yksilöityä kävijää
- 4. suosituin kirjoitus oli Viruksista yleisesti, jota luki 347 yksilöityä kävijää
- 5. suosituin kirjoitus oli Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijäesittely: Panu Thessler, laulava rekkakuski, jota luki 344 yksilöityä kävijää
- 6. suosituin kirjoitus oli Uuden edessä, jota luki 302 kävijää
- paras keskimääräinen blogissa vietetty aika oli 27 minuuttia 58 sekuntia, joka tapahtui 16.7.2020
- blogissa julkaistiin 2020 vuonna 42 kirjoitusta
- katso tästä tarkemmin muiden sivujen ja blogikirjoitusten lukijamäärät
(Yksilöidyt kävijät kertoo, kuinka monta eri IP-osoitteesta tullutta käyttäjää sivustolla on ollut. Huomaathan, että yksi käyttäjä on voinut käydä sivustolla useaan otteeseen. Sivun katselu tarkoittaa sivun latauskertaa (tai uudelleenlatausta) selaimessa. Sivun katselut kertoo katseltujen sivujen kokonaismäärän. Välitön poistumisprosentti kertoo, kuinka iso osuus kävijöistä on poistunut heti ensimmäisen sivun ladattuaan.)
Mitä tapahtuu vuonna 2021?
Tänä vuonna ei julkaisusuunnitelmaa ole tätä kirjoitettaessa vielä tehty, mutta kukaan kirjoittajista ei ole ilmoittanut myöskään, että aikoisi lopettaa. Vuonna 2020 meillä oli lisäksi jo muutamia vieraskynäkirjoittajia mukana. Uskon, että sama tyyli jatkuu myös vuonna 2021. Sitä en lupaa enää, että kirjoituksia julkaistaisiin säännöllisesti joka maanantai, kuten vuonna 2019 vielä teimme. Koronatilanteen kehittyminen vaikuttaa myös tänä vuonna blogiin, kuten moneen muuhunkin asiaan ja tarkkoja suunnitelmia on hankala tehdä. Blogimme ei kuitenkaan lopu kokonaan, vaikka hieman julkaisutahti hiljenisikin.
Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.
Tunnetko jonkun, joka on kiinnostunut tästä asiasta? Jaa kirjoitus hänelle somessa!