Siirry sisältöön
Teatteri ja hänen väkensä

Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijäesittely: Panu Thessler, laulava rekkakuski

Sanna Kinnunen:

Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijäesittely Panu Thessler, laulava rekkakuski

Panu Thessler arkisessa työasussaan. Valokuva: Otto Numminen.

Soitin Panulle haastatellakseni häntä tätä Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijäesittelyä varten ja kysyin: mitä teet nyt? Hän vastasi: ”tyhjennän broilerihallia”. Eli tavoitin Panun työn touhusta. Hän toimii kuljetusalalla yrittäjänä yrityksessään PST-Kuljetus. ”Kuljetusalan sekatyömiehen” voi tavata pakettiauton, rekan tai linja-auton ratista. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2006 asti.

Panu Thessler, laulava rekkakuski

Panu ja Juha Kulmala vuonna 2019 Kotomaan vaaran vuaret-näytelmässä. Valokuva: Lauri Thessler.

Tie vei Säkylästä Köyliöön

Panu on syntynyt vuonna 1984, Aleksis Kiven päivänä. Hän on alun perin säkyläläinen, mutta sittemmin köyliöläistynyt ja nythän taas kuntaliitoksen jälkeen jälleen säkyläläinen. Hän asuu perheineen Kepolassa vanhassa apteekissa, jossa myös Virpin sivutoiminen kauneusalan yritys, Kosketus, toimii. Perheeseen kuuluu avovaimo Virpin kaksi tytärtä ja poika sekä Virpin kanssa yhteiset pojat Lauri ja Eero. Vanhin lapsista on jo täysi-ikäinen ja nuorin on neljävuotias. Perheestä teatteria tuiskulassa harrastavat nuorimmat pojat ja äiti sekä isä. Ennen Tuiskulaan tuloa Panu ei ole harrastanut teatteria, mutta on nuoruudessaan soittanut Tuulimyllyn puhaltajissa torvea.

Vastustelun jälkeen innolla mukaan

Tuiskulan Kesäteatteri oli Panullekin Virpin kautta tuttu, olihan Virpi harrastanut teatteria siellä jo Röllivuosista eli 2001 asti, välillä toki pitäen myös taukoa. Virpiä oli kuitenkin kysytty rooliin taas Juha Kulmalan ohjaamaan Sähkö virtaa suanis-naytelmään ja hän suostui. Panu harmitteli päätöstä, mutta pian selvisi, että näytelmässä tarvittaisiin autokuskia ajamaan vanhaa kuorma-autoa. Panu vastusteli, mutta hänet saatiin kuitenkin suostumaan tulemaan lukuharjoituksiin Tuiskulan seuratalolle, silloin vielä oli Panulla ajatus, ”että tästä täytyy päästä pois.” Hän jatkaa: ”Sitten lähti aukeemaan, enkä ole katunut.” Tänään hän ihmettelee, miksi hänen kantansa aluksi oli niin jyrkkä, koska hän jäi kuitenkin porukkaan ja teki autokuskin roolin. Roolihenkilöllä oli muutama repliikkikin. Näin Panu jäi koukkuun vuonna 2015 ja on siitä lähtien ollut osa Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijäporukkaa.

Panu Thessler. laulava rekkakuski

Tällaista yhtiön autoa, Nalle-Sisua, Panu ajoi ensimmäisessä roolissaan vuonna 2015 näytelmässä Sähkö virtaa suanis. Valokuva: Simo Nummi.

Yällissii yrittäjjii- näytelmässä vuonna 2018 Panu esitti Virpin kanssa Marttalan pariskuntaa. Kuva: Simo Nummi.

”Enemmän kuin hieno homma elämässä”

Panu kertoo kesäteatteriharrastuksesta, että on hienoa, kun elämässä on aidosti harrastus, jossa saa heittää kaiken muun mielestään pois. Harjoituksissa ja esityksissä unohtaa väkisin kaikki muut asiat. Tuiskulassa on hyvä porukkahenki, joka kestää ja kantaa yhdessä vaikka mihin. Myös ohjaajalla on iso merkitys näyttelijöiden viihtyvyyteen. Panu viihtyy erityisesti Pekka Saariston ohjauksessa. Pekka sanoo suoraan ja kaikki asiat hoituvat. Pekalle uskaltaa tarjota harjoituksissa oma näkemystään rohkeasti, hän kyllä sanoo, jos osui tai upposi. Panu arvostaa myös sitä, miten Pekka saa lapset mukaan. Oman harrastuksensa lisäksi Panu pitää teatteria hyvänä harrastuksena myös lapsilleenkin. ”Tekis hyvää kaikille muksuille.” Esiintymisharjoitukset auttavat mm. koulussa pitämään esitelmiä.

Tuiskulassa on erityisen hienoa, että kaikki tehdään perinteitä kunnioittaen. Näytelmät ovat elämänmakuisia ja sopivasti humoristisia ja koskettavia.

Murteet kiinnostavat Panua

Panu on kahtena vuonna esittänyt samaa roolihenkilöä eli Eino Vesalaista. Vesalainen on karjalan evakko, joka tietysti puhuu karjalan murretta. Vesalainen on ollut mieluisa rooli juuri sen takia, että siinä on saanut kokeilla murteiden puhumista. Murteet kiinnostavat Panua ja hän panostaa siihen, että sanat tulevat oikein ja oikeilla äänenpainoilla. Tässä tuiskulalaisia on auttanut karjalan murteen osaaja Juhani Kaatonen. Kotona Panu kuuntelee äänitettyä Jussin puhetta ja koettaa saada varmuuden, että tulee oikein. Panun mielestä ”sinne päin tekemisessä ei ole ideaa” ja ”pikkujututkin tulee olla paikoillaan.”

Karjalan murteen taitaja Juhani Kaatonen lasten kanssa kiittämässä yleisöä viimeisen Kotomaan vaaran vuaret-näytelmän jälkeen. Kuva: Marketta Härkälä.

Eino Vesalaisen rooli on tarjonnut Panulle sopivasti haastetta karjalan murteen muodossa. Kuva: Marketta Härkälä.

Laulaminenkin kiinnostaa Panua

Panulla on komea miesääni ja laulaminenkin sujuu häneltä. Muutamassa roolissa hän on meille tätäkin taitoaan tarjoillut. Puotipuksu oli ensimmäinen laulurooli vuonna 2017 Entäs nyt Kotomaa-naytelmässä.

Vielä yksi kysymys tuli mieleen

Puhelun jälkeen tuli mieleeni vielä yksi kysymys, jonka esitin Panulle Whatsapissa: Miltä on tuntunut, kun tänä kesänä ei ole ollut harjoituksia ja näytelmää tekeillä? Miten olet saanut ajan kulumaan? Näin hän vastasi: ”Ensin otti päähän huolella, mut joku päivä just mietittiin, et kolme kertaa harjotuksia viikossa olis syöny aika paljon aikaa kaikelta muulta elämältä. Nyt on saatu tehtyy klapeja ja vanhassa korsussa, kun asuu, ni puuhaa riittää ihan aina😎 ja sen lisäksi päästään kerrankin aloittamaan harjoitukset oikeasti ajoissa😉”


Tässä Tuiskulan Kesäteatterin näyttelijöitä esittelevässä sarjassa on aiemmin esitelty: Eila Laine, Juha Kulmala, Veikko Salo, Inkeri Marttila
Merja Mäkelä ja Anneli Laine.

Haluatko lukea muiden Sanokaas mun sanonee -blogin kirjoittajien juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita tämän kategorian juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea muita Sannan kirjoittamia juttuja? Ne löydät tästä.
Haluatko lukea kirjoittajien esittelyt? Ne löydät tästä.

Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tästä asiasta? Jaa teksti hänelle somessa!

Kirjoita kommentti





Vieritä ylös